Kirjoitimme lokakuun 26. päivän Viikkosavossa heijastimista ja tiellä liikkujien – olipa kyseessä jalankulkija, pyöräilijä tai hirvi – näkyvyydestä hämärän laskeuduttua. Polkupyöristä olisi kuitenkin hyvä sanoa vielä muutama sananen.
Olemme saaneet pyöräilijöihin liittyen mielipidekirjoituksia, juttuvinkkejä ja kannanottoja, minkä lisäksi toimituksessa on käyty keskustelua paikoin säikäyttäneistäkin kohtaamisista pyöräilijöiden kanssa.
Valtaosa polkupyöräilijöistä toki sonnustautuu asianmukaisesti ja näkyy hyvin joka suuntaan. Niin vastuullisten tienkäyttäjien kanssa on ilo jakaa väylä. Tänä syksynä on kuitenkin tullut vastaan monta tilannetta, jossa polkupyöräilijällä ei ole heijastinta eikä laissa edellytettyä etu- ja takavaloa. Takavalokin muuttui pakolliseksi jo vuonna 2020, eli näin kaksi vuotta myöhemmin on tokko kyse tietämättömyydestä.
Pinnoihin kiinnitettävät heijastimetkin ovat siinä rytäkässä päässeet varisemaan.
Virheitä sattuu. Joskus saattaa olla menossa kiireessä, eikä aina vaan hoksaa valotilanteen olevan vajavainen. Tuntuu kuitenkin omituiselta, että sekä etu- että takavalot ovat prakanneet yhtä aikaa ja että pinnoihin kiinnitettävät heijastimetkin ovat siinä rytäkässä päässeet varisemaan. Erityisen paljon tämä jää mietityttämään lasten kohdalla. Huoltajan velvollisuus on katsoa, ettei jälkikasvu telo itseään, työnnä sormea pistorasiaan, kävele ratakiskoilla, ylitä autotietä katsomatta kumpaankin suuntaan tai syö Kinder-munan kapselia, eikä kulje pimeällä, liikenteeseen sopimattomalla polkupyörällä. Aina kaikkea ei vain kerkeä tehdä heti ja joskus asiat unohtuvat, mutta voisiko fillarin kunnon tarkastamisesta ottaa yhteisen jokasyksyisen perinteen? Samalla lapsi oppisi myös omista tavaroistaan huolehtimista.
Jos ei tarvitse autoilla pimeällä, ei välttämättä itse edes hahmota, kuinka näkymätön tummiin tai vaikka vähän vaaleampiinkin pukeutunut hahmo hämyssä on. Jos hahmo sattuu liikkumaan vielä kolmekymmentä kilometriä tunnissa, ei huomaaminen ainakaan helpotu – paitsi toki siinä vaiheessa kun hahmo vilahtaa aivan keulan ohi.
On totta kai myös paljon vastuuttomia autoilijoita. Monelta haverilta säästyttäisiin, jos kuski pitäisi tilannenopeuden maltillisena varsinkin lähiöissä. Rauhallinen vauhti on säästänyt myös toimituksen väkeä ikäviltä kolahduksilta.
Autoillessaan tajuaa – tai ainakin pitäisi tajuta – olevansa tonnin parin painoisen menopelin ratissa ja aiheuttavansa pahaa jälkeä mikäli sattuu osumaan johonkin. Niinpä tilanteet, kun pyöräilijä suhahtaa yhtäkkiä puolen metrin päästä ovat aidosti pelottavia. Varsinkaan perheen pienimmät eivät välttämättä tajua, kuinka kehnosti voi käydä jos on liikkeellä pimeällä, erityisesti jos ei vielä ole oppinut ympäristön ja liikenteen havainnointia.
Aiheesta puhutaan valtakunnanmedioissa joka syksy, ja tullaan puhumaan jatkossakin. Mutta asia on tärkeä – jokainen huolimattomuuden vuoksi menetetty henki on liikaa. Ja jos tämä pääkirjoitus saa edes yhden pyöräilijän valot ojennukseen, on sen julkaisu kannattanut.