Erilainen yhdistys- ja järjestötoiminta vain samanmielisten kanssa on erittäin yleistä. Oma puolue, järjestö ja seurakunta. Niistä ei voi tinkiä! Olisiko hyödyllistä kurkistaa, miten muualla asioista ajatellaan? Eikö olisi mahdollista ja järkevääkin saada hyviä vinkkejä ja toimintatapoja muiltakin, mikäli vain rohkenee ylittää totuttuja rajoja?
Oman seurakuntani toiminnassa ei ole käytössä tavanomaista rippikoulua, eikä siis myöskään rippijuhlia. Kun sain pari vuotta sitten kutsun Helsingissä pidettävään sukulaisperheeni tyttären konfirmaatioon, otin kutsun ilahtuneena sekä varsin uteliaana vastaan.
Konfirmaatiota oli edeltänyt kesällä pidetty viikon mittainen rippikoulu kaukana pääkaupunkiseudulta Keski-Suomessa. Konfirmaation pitopaikka oli Helsingissä Temppeliaukion kirkko.
Sain seurata nyt ensimmäistä kertaa tarkoin kyseisen juhlan ohjelmaa, sillä minulle oli varattu paikka omaisten penkistä varsin läheltä kirkon alttaria.
Seurakunnan pappi ja nuorisotyöntekijät olivat laatineet konfirmaatiomessun ohjelman taitavasti nuorten suoritusten varaan.
Rippikoulunsa käyneet nuoret muodostivat tilaisuuden kuoron kauniisti valkoiseen albaan pukeutuneina. Kuorolaisten joukosta nuori poika siirtyi muutaman laulun ajaksi säestämään taitavasti kuoron esityksiä seurakunnan kanttorin tehdessä hänelle tilaa flyygelin soittajan paikalle.
Olisiko hyödyllistä kurkistaa, miten muualla asioista ajatellaan?
Tilaisuuden saarnan pitokin oli luovutettu kahdelle pojalle. He selviytyivät vaativasta tehtävästään hienosti löytäen päivän tekstistä tuoreita ja kiinnostavia näkökohtia.
Erityisen puhutteleva hetki oli ohjelmassa, jolloin jokainen nuori vuorollaan nimensä kuultuaan siirtyi kuorolavalta alttarikaiteen äärelle ja polvistui siihen. Häneltä kysyttiin, ”tahtoisiko tämä Jumalan armon avulla osoittaa uskoa elämässään?”
Seurakunnan pappi oli ohjeistanut yleisöä, että kunkin nuoren omaiset ja kummit saivat tulla rukoillen siunaamaan kyseistä rippilastaan yhdessä papin kanssa. Ja tähän rukoukseen yhtyi myös koko läsnäoleva seurakunta.
Ripille päässeelle nuorelle oli kerrottu, että hänellä oli nyt oikeus osallistua itsenäisesti ehtoolliselle, toimia kummina sekä asettua ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa täytettyään 16 vuotta.
Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon eteisaulassa sekä kirkon ulkopuolella nuoria onniteltiin sekä heille ojennettiin kukkia ja rippilahjoja. Yksilöllisiä juhlia vietettiin sen jälkeen useiden ripille päässeiden nuorten kotona.
Sukulaisperheeni tyttären henkilökohtaista rippijuhlaa varten hänen vanhempansa olivat varanneet kirkon tiloista raamattuluentosalin. Sinne kokoontui ripille päässeen tyttären lähisukulaisia, muun muassa hänen isovanhempansa sekä hänen rippikoulukavereitaan ja perheen läheisiä ystäviä. Tarjoilun lomassa kuultiin muutamia musiikkiesityksiä ja puheita.
Rippijuhliaan viettänyt sukulaisperheen tytär koki rippikoulunsa sekä rippijuhlansa niin myönteisinä, että juhliensa jälkeen hän tiedusteli omalta rippipapiltaan, josko hän voisi päästä seuraavan kesän rippikouluun isoseksi. Rippipappi hyväksyi pyynnön ilomielin.
Mutta tehtävään valmistuminen edellytti vuoden ajan osallistumista lukuisiin koulutustapahtumiin ja seurakunnan jumalanpalveluksiin sekä nuorten iltoihin avustaen pappeja ja nuorisotyöntekijöitä ohjelman suorittamisessa.
Kaiken näkemäni ja kokemani jälkeen olen syvästi kiitollinen ja iloinen, että luterilainen kirkko on perinteisesti, jopa muutaman sadan vuoden ajan, huomioinut omat nuorensa järjestämällä heille edellä kertomani kaltaisia rippikouluja ja konfirmaatioita. Oma helluntaiherätykseni on viime vuosikymmeninä alkanut pitää niin sanottuja ”fifteenleirejä”, jotka ovat vaihtoehto riparileireille. Niitä on pidetty Iso Kirja -opistolla Keuruulla. Suosituiksi ovat tulleet myös vastaavat leirit Espanjassa.
Arvelen, että ennakkoluuloton tutustuminen toistensa leireihin yli seurakuntarajojen saattaisi antaa uusia, käyttökelpoisia tapoja monipuolistaa nuorten parissa toteutettavaa tärkeätä hengellistä toimintaa.
Kirjoittaja on eläkeläisopettaja, entinen kunnallispoliitikko ja lehtiin kirjoittava kolumnisti.