Tänä vuonna kunnioitettavan merkkipaalun saavuttava Vuoden kuopiolainen -kilpailu on jälleen käsillä. Tällä kertaa nimittäin valitaan järjestyksessään kymmenes Vuoden kuopiolainen! Kuten aina, meille on ehdotettu lukuisia omilla tonteillaan loistavia, ansioituneita kuopiolaisia, joista jokainen ansaitsisi tulla palkituksi osaamisestaan, alansa ylläpidosta ja asiansa edistämisestä.
Vuoden kuopiolainen valittiin ensimmäisen kerran vuosien 2013 ja 2014 taitteessa Kuopion Kaupunkilehdessä. Myöhemmin kisasta tuli Kaupunkilehden ja Viikkosavon yhteinen, mutta ensimmäiset vuodet menivät yhden lehden voimin. Tuolloin tittelin saaja määriteltiin kuopiolaiseksi, joka on omalla tavallaan tehnyt Kuopiosta paremman paikan, ja esimerkiksi tehnyt merkittävän tempauksen kaupungin hyväksi, edistänyt sen näkyvyyttä muualla, tai muuten vain osoittautunut esimerkilliseksi.
Suuret saappaat, mutta tänäkin vuonna jokainen kahdestakymmenestä sekä lukijoiden että toimituksen valitsemasta ehdokkaasta täyttää ne leikiten. Voittaa voi ainoastaan yksi, mutta vaikka voittoa ei sattuisikaan napsahtamaan, ovat kaikki sankareita omalla alueellaan.
Suuret saappaat, mutta tänäkin vuonna jokainen kahdestakymmenestä ehdokkaasta täyttää ne leikiten.
Vuoden kuopiolaisen valinta on samalla brändityötä – sekä kilpailu että kulloinenkin voittaja tuovat omilla tavoillaan Kuopiota esille positiivisesti ja ansiokkaasti myös kaupungin ulkopuolella.
Brändiosastolla Kuopiolla meneekin lujaa. Kaupunki piti pari vuotta sitten hallussaan European Region of Gastronomy -titteliä, ja vähän tuoreempana tunnustuksena sijoituimme tänä vuonna toiselle sijalle Vetovoima & vaikutus -tutkimuksessa. Vain Tampere ylsi kokonaisarviossa korkeammalle. Kuopio oli kuitenkin kymmenestä verrattavasta kaupungista ainoa, joka sai erinomaisen arvion yhteisön osa-alueella. Kaupungin markkinointijohtaja Kirsi Soininen kommentoi tuolloin, kuinka mieltäylentävää on huomata Kuopiolle ominaisen ihmisläheisyyden ja kanssa-asujista välittämisen heijastuvan tuloksesta.
Samasta yhteisöllisyyden lähteestä pulppuaa myös Vuoden kuopiolainen. Sekä ehdokaslista että voittajavalinta näyttävät, millaiset asiat ovat tänä vuonna olleet lähellä sydäntämme ja mitä pidämme erityisen tärkeänä. Kilpailun ensimmäisenä vuotena voittoon äänestettiin Monikulttuurisuuskeskus Kompassin vastaava ohjaaja Tsega Kiflie. Viime vuoden voittaja oli ensihoitajana työskentelevä, Big Brother Suomesta tuttu Pekka Koponen. Vuonna 2020 kärkipaikan nappasi kirpputori Citypörssin yrittäjä Jani Sinervirta, ja sitä edellisenä vuonna voittoon ylsi viime viikolla eläkkeelle jäänyt lukukoira Sylvi.
Vuoden kuopiolainen -äänestys tapahtuu tänäkin vuonna totuttuun tapaan kokonaan verkossa. Tarkemmat äänestysohjeet sekä ehdokasluettelo löytyvät sivulta 8.
Ehdokkaille haluamme toimituksen puolesta toivottaa mitä parhainta kisaonnea!