Siellä se taivaalla möllöttää. Hymyilee meille lämpimästi 150 miljoonan turvallisen kilometrin päästä, palttiarallaa 170 000 terawatin woimin. Kovin on isoja lukuja allekirjoittaneen matematiikalla, mutta ei kait sillä niin merkitystä, heinänkorsi suussa auringonpaisteessa makaavalle.
Tosin kun tässä löhötessä oikein alan pohtimaan, niin kyllä tällainen maalaismöllykkäkin ymmärtää, että tuo pöllerö tuolla taivaalla antaa meille noin kahdeksalle miljardille telluslaiselle melko lailla kaiken. Toisille ehkä piirun verran enemmän, mutta kuitenkin. Ollaan saman auringon alla, mutta aina ei kuiteskaan.
Aurinkohan on periaatteessa puolueeton eli näkyy kaikkialle ja jokaiselle. Samaa möllykkää siis tuijotamme kaikki. Kuitenkin, kun Rankassa futisfani katsoo tänään välieräottelun jälkeen aurinkoon, niin samaa valopalloa, juuri samaisella hetkellä Marokossa töllöttävä futiksen MM-kisoista seonnut kannattaja on tunnetaulukolla niin kaukana patonkimaan fanista, kuin vain on valovuosissa mitattuna mahdollista. Toinen on onnensa kukkuloilla. Toinen lievästi sanottuna ei.
Saman paahtavan auringon alla pohtivat kummia myös Qatarin MM-kisojen jalkapallostadionit rakentanut siirtotyöläinen ja se 200 miljardia kisoihin laittanut Qatarin pamppu, joilla on suht eriävät näkemykset siitä, mitä on työläisen inhimillinen kohtelu.
Aurinkoa näkemyserot eivät tosin kiinnosta hölkäsen pöläystä, se vain jatkaa möllötystään. Ei tosin kiinnosta Qatarin pamppuakaan, sillä Qatarissa piirtää se, jolla on liitua. Saman auringon alla, mutta ei kuiteskaan.
Mitä enemmän osaamme, sitä enemmän tuhoamme.
Liitua on palanut myös Venäjän seitinohuen Ukrainaan suuntautuneen erikoisoperaation toteuttamiseen. Pienimuotoinen koukkaus Ukrainaan, rosmot kiinni ja kansa vapaaksi. Näin kait tarina piti maailmalle myydä.
Käteenhän tuo tosin taisi mennä. Onneksi. Tai näin ainakin toivon. Jos koskaan, niin nyt vaaditaan maailmankansalaisilta sisälukutaitoa. Täysi sotahan siellä on menossa.
Mitähän mahtaa muuten tuumia tämä Pietari Suureenkin jo itseään vertaava Putin aamuaurinkoon vilkaistessaan. Ajatukset lienevät niin kovin erit, kuin samaan aamuaurinkoon bunkkeripiilostaan uskaltautuvan ukrainalaisen.
Siinä samaa aurinkoa tuijotellessaan kumpainenkin toivoo varmasti sodan loppuvan, mutta miten ja millä lailla, niin matka näkemyserojen välillä voitaneen tässäkin tapauksessa mitata valovuosissa. Olisinpa väärässä ja tässä tapauksessa olisimme kuin jollain ihmeellä kaikki saman auringon alla.
Kovin on synkkiä aiheet tässä aurinkoa tuijotellessa. Kova on meno maailmalla. Kuulunee osin myös tähän ikävään prosessiin nimeltä vanheneminen. Tuossa tuo nimittäin taivaalla möllöttää ja antaisi mahdollisuudet niin paljoon, mutta pikkuhiljaa on kait kallistuttava sille kannalle, että mitä enemmän osaamme, sitä enemmän tuhoamme. Jälleen toki toivon, että olisinpa tälläkin kertaa väärässä.
Saisinpa taiotuksi itselleni vaikkapa aikakoneen, jolla käydä kurkkaamassa 10 000 vuoden päähän toteamaan, että me selvisimme sittenkin. Palloltamme on potkittu poijjes kaiken maailman vääryydentekijät ja ihmiskunnalla menee hyvin. Kivahan tuollaista uutista olisi palata tänne julistamaan.
En siis heitä vielä kirvestä kaivoon, vaan sylkäisen heinänkorren suusta, pussaan emäntää ja vilkaisen uudestaan aurinkoon ja pohdiskelen lämpimästi, että mitenköhän menee koiriamme häämatkamme ajaksi vahtimaan jääneellä appiukko Pertillä.
Jos hän juuri nyt sattuu vilkaisemaan aurinkoon, siinä -20 asteen pakkasessa lumitöitä tehdessä, niin voin iloksenne kertoa, että täällä Kanarialla, tuon samaisen auringon alla lämpöä on +28 astetta ja luntakin vähänlaisesti. Mohito tosin on viileää. Siis saman auringon alla, mutta ei kuiteskaan.
Kirjoittaja on KuPSin puujalka.