Vuosina 1954–1955 julkaistiin J.R.R. Tolkienin fantasiaromaani Taru sormusten herrasta. Sitä on julkaistu tähän saakka 38 kielellä kaikkiaan 150 miljoonaa kappaletta. Tämän kertaisen kolumnini aiheena on ”Tarina herran sormuksesta”. Sen levikki ei yllä aivan Tolkienin tarun lukemiin.
Toinenkin ero näillä on; Taru Sormusten herrasta on mielikuvitusromaani vailla todellisuuspohjaa, mutta minun Tarina herran sormuksesta on totta joka sana.
Eräänä päivänä, vuosia sitten hyvä ystäväni Matti X soitti minulle Helsingistä. Hän oli hankkinut rakennusfirmansa johtajana itselleen mielenkiintoisen, vapaaehtoisuuteen perustuvan sivutoimen; vapaa-aikoinaan hän kiersi Suomen vankiloissa pitäen niissä hartaustilaisuuksia.
Niinpä hän nyt pyysikin minua mukaan Sukevan vankilan kirkossa, ”Herran kukkarossa”, pidettävään musiikki- ja puhetilaisuuteen.
Miehiä kokoontui yleensä suurin joukoin kyseessä oleviin tilaisuuksiin. Vankilan kirkossa vallitsi harras tunnelma miesten esittäessä laulutoiveitaan ja laulaessaan innolla.
Sovittuna päivänä, tiettynä kellonaikana kotini edustalle kaarsi Toyota Avensis -merkkinen farmariauto. Nostin harmonikkani autoon. ”Voisitko sinä Juhani ajaa tämän matkamme loppuosuuden 150 kilometriä, kun minä ajoin juuri 400 kilometrin matkan tänne Helsingistä saakka?” tuumasi Matti X.
Sormusta ei löytynyt lainkaan, ei takista, eikä auton takaosasta.
Otan useasti ajon ajaksi sormuksen pois, kun koen sen monesti puristavan. Niinpä nytkin laitoin sormuksen huolellisesti takkini sivutaskuun ja sen jälkeen asettelin takin siististi auton takaosaan.
Sukevan vankilan parkkipaikalle saavuttuamme otin autosta harmonikkalaukkuni ja takkini varovasti ja laitoin sen päälleni. Varmistin kuitenkin, että kihlasormukseni on tietenkin takin taskussa.
Mutta mitäs kummaa? Sormusta ei löytynyt lainkaan, ei takista, eikä auton takaosasta, eikä parkkipaikalta, jota tutkimme tosi tarkkaan.
Tilaisuus oli pian alkamassa ja oli pakko siirtyä sisälle vankilaan ja kiivetä ylimmässä kerroksessa olevaan ”Herran kukkaroon”. Ystävällinen vankilapappi lupasi etsiä vielä sormustani ja löydettyään lähettää sen minulle.
Tiedustelin sormustani myöhemmin paikkakunnan poliisiviranomaisen löytötavaratoimistosta. Turhaan! Matin palattua Helsinkiin autossa suoritettiin huolellinen tarkastelu ja etsintä. Sormusta ei vain löytynyt.
Jonkun ajan kuluttua Matti X soitti ja kertoi, että hänen poikansa, joka myös käytti joskus samaa autoa, oli tyhjentänyt auton takaosan tyystin ja huomannut, että lattian ja takalokasuojan taitekohdassa olleessa kapeassa urassa kiilsi joku esine. Sinnehän sormukseni oli vierinyt näkymättömiin.
Nyt Matti X kertoi laittaneensa sormukseni kukkaronsa vetoketjulliseen lokeroon. Sovimme, että hän ei lähetä sormustani postissa, vaan tapaamme pian Helsingissä, jonne minulla oli asiaa pian matkustaa.
Pian tämän jälkeen Matti X soitti ja kertoi surullisena, että käydessään erään huoltoaseman wc:ssä lompakko oli pahaksi onneksi pudonnut.
On helppo arvata, mitä kukkarolle oli tapahtunut. Sen oli tietenkin joku henkilö löytänyt ja vienyt mennessään.
Jonkun ajan kuluttua poliisilaitokselta oli kuitenkin soitettu, että Matti X:n kukkaron oli joku toimittanut poliisiasemalle. Kaikki rahat, setelit ja kolikot oli näpistetty. Vain henkilökortti osoitetietoineen oli jäljellä. Sekä sormus!
Pian tapasimme Helsingissä ja Matti X ojensi minulle rakkaan ja niin kovasti kaipaamani sormuksen. Se oli Tarina herran sormuksesta.
Kirjoittaja on kuopiolaissyntyinen eläkeläisopettaja, ja entinen kunnallispoliitikko, joka kirjoittelee havaintojaan maailmasta lehtiin.