Reissuilla niin koti- kuin ulkomaan kohteissa rantautuu monenlaisten nähtävyyksien äärelle. Museoissa ja historiallisissa paikoissa havaitsee hyvin pian, että asiantuntevaa, kohteeseen juurta jaksain perehtynyttä opasta kuunnellessa saa paikasta enemmän irti kuin itse arvuutellessa. Samalla havahtuu tosiasiaan, että moni koulun historian tunneilla opiskeltu asia on kadonnut pääkopasta. Aikuisena mukavaa on, kun historiasta on mahdollista poimia ne itseään eniten kiinnostavammat palat kerrattaviksi ja syvennyttäviksi.
Paperille kootut taideteosten nimet järjestyksessä vuosilukuineen ovat informatiivisia. Teokset alkavat elää, kun opas kertoo taiteilijasta, hänen elämästään ja aikakaudesta, jolla hän on luonut teoksensa.
Kuopion Oppaat ry:n järjestämällä opastetulla kierroksella Kansainvälisenä oppaan päivänä Itä-Suomen yliopiston kampuksen taideteokset alkoivat elää kierrokselle osallistuneen mielessä. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla teosten syntyprosesseista. Maallikolle myös erilaisten työskentelytekniikoiden valottaminen kansantajuisella kielellä on palkitsevaa kuultavaa.
Moni koulun historian tunneilla opiskeltu asia on kadonnut pääkopasta.
Myös aika tekee tehtävänsä. Kun aikaa on varattu riittävästi, ehtii kohteeseen tutustua rauhassa. Yhdelle matkalle ei kannata valita liian montaa nähtävyyttä perehdyttäväksi. Tämä kannattaa muistaa myös talvilomaelämyksiä hakiessa. Nykytekniikka on tuonut omat mukavat mausteensa luontokohde-, raunio- ja museokierroksille. Paikka alkaa elää vaikkapa virtuaalilasien tai kuulokkeiden avulla. Lapset ja nuoret hakeutuvat museossa hyvin nopeasti näyttöjen äärelle näppäilemään tietoa.
Lehdessä tai sosiaalisessa mediassa julkaistu vanha kuva kotikulmista tietää runsaasti muisteluksia ja muita kommentteja. Mennyt aika kiinnostaa, ja keskusteluissa on havaittavissa nostalgiaa. Nuoremmalle polvelle moni tieto voi olla ihan uutta, kuten mikä talo sijaitsi ennen vanhaan tietyllä paikalla. Viime aikoina on puhuttu paljon esimerkiksi Saastamoisen kulmasta Kuopion torin laidalla.
Tästä ajasta on tallennettuna runsaasti kuvamateriaalia kännyköille. Toivottavasti sähköisestä datasta säilyy jotakin myös jälkipolville muisteltaviksi, ja muutakin kuin naamaselfieitä. Vielä 1970–1990-luvuilla keskimääräisissä perhepiireissä otettiin kuvia aika harvakseltaan ja yleensä erityistilanteissa, kuten kymmensynttäri-, rippi ja ylioppilasjuhlissa.
Monta kertaa on harmiteltu, ettei arkisista askareista, rakennus- ja remonttiprojekteista tai harrastuksista ole kovinkaan montaa, jos yhtäkään kuvaa muistona. Arvokasta työtä olisi myös kirjoittaa kuvista jotakin muistiin. Milloin kuva on otettu, missä ja keitä on kuvassa sekä miksi ja millaisessa tilanteessa kuvaamiseen on ryhdytty, ja kuka on valokuvaaja.
Kuvilla ja teksteillä varustettu perheen kirja olisi arvokas ja kiinnostava perintö. Isovanhempien ja vanhempien tehtävä on siirtää perheen ja suvun historiaa jälkikasvulle tiedoksi. He ovat paikallistakin paikallisempia oppaita, joiden työllä on merkitystä.