Lapsuuskotini oli Haapaniemenkatu 8:ssa. Kadun vastakkaisella puolella oli kenttä, jossa kavereiden kanssa kesäisin pelattiin jalkapalloa ja talvisin luisteltiin. Juuri tuon monitoimisen kentän paikalle Lumit-koulu on nyt valmistunut. Perheeseemme kuului isän ja äidin lisäksi minua kolme vuotta vanhempi Irmeli-sisareni ja kaksi vuotta vanhempi Leila-sisareni. Leilan elämää varjosti synnynnäinen sydänvika. Suomessa ei osattu suorittaa vielä silloin lapsipotilaille sydänleikkauksia. Niinpä sisareni menehtyi joulukuussa 1951 ollessaan oppilaana Snellmanin koulun toisella luokalla. Itsekin kävin kaksi ensimmäistä luokaa samaista Snellmanin koulua, joka sijaitsi Vuorikadun ja Kirkkokadun kulmauksessa. Kävellen rauhallista ja turvallista Koljonniemenkatua vain puolen kilometrin matkan ja ehdin kotoa kouluun kymmenessä minuutissa.
Kouluni lähellä suuressa Tyttölyseossa syttyi tulipalo vuonna 1953. Korkealle taivaalle kohonneet liekit näkyivät uhkaavina liikuntasalimme ikkunoista. Onneksi kaikki oppilaat saatiin pelastetuiksi koulusta vahingoittumattomina. Myöhemmin Tyttölyseoon rakennettiin uusi viides kerros, joka erottuu nytkin rakennuksesta hiukan laajempana muodoltaan. Käytyäni kolmannen luokan Puistokoulussa, perheemme muutti Linnanpellolle kerrostaloasuntoon, joten neljännen luokan kävin Männistön koulussa. Onni Puurunen on jäänyt mieleeni rauhallisena ja mukavana ”opena”. Hänen kaunisääninen ja muutoinkin kaunis Onerva-puolisonsa opetti meille musiikkia. Hän oli myös tunnettu kuopiolainen laulajatar.
Neljänneltä luokalta pääsin opiskelemaan Linnanpellon Yhteislyseoon. Keskikoulusta on jäänyt tärkeimpänä mieleeni ihastumiseni rinnakkaisluokan kauniiseen Pirkkoon. En voinut 12-vuotiaana suinkaan arvata, että menisimme myöhemmin naimisiin ja saisimme kolme lastakin; Päivin, Annen ja Juhan. Keskikoulun jälkeen perheemme sai hankituksi omakotitalon Niiralasta. Pääsin lukioluokille Kuopion Lyseoon syyskesällä 1963.
Kuopiossa levisi tieto joukkueen pelastumisesta.
Koulumme jalkapallojoukkue voitti Suomen mestaruuden oppikoulujen parhaana joukkueena. Ruotsin vastaava joukkue kutsui koulumme joukkueen ystävyysotteluun Tukholmaan. Urheiluopettaja sekä joukkueemme nousivat 8. päivä marraskuuta 1963 Aero Oy:n DC3 -koneeseen Rissalan lentokentältä. Helsingissä heille tarjottiinkin lentoa Tukholmaan ilman Maarianhaminan välilaskua. Kun seurue saapui Tukholmaan, uutiset kertoivat, että kone, johon matkaliput alunperin oli hankittu, olikin pudonnut lähellä Maarianhaminan lentokenttää ja tuhoutunut tulipalossa. 22 matkustajaa ja miehistön jäsentä oli menehtynyt ja vain yksi lentoemäntä ja kaksi matkustajaa olivat selvinneet hengissä. Kuopiossa ajateltiin, että Lyseon joukkue oli menehtynyt onnettomuudessa.
Järkyttävät uutiset levisivät koko maailmaan. Kun joukkueen jäsen, luokkatoverini Matti Terästö soitti Tukholmasta kotiinsa äidilleen, Kuopiossa levisi tieto joukkueen pelastumisesta. Turman syyksi osoittautuivat Maarianhaminan kentän liian heikot lähestymisvalot niin sakean sumun vallitessa sekä lentokorkeutta ilmaisevien mittareiden virheellinen lukema, minkä seurauksena kone laskeutui puolitoista kilometriä ennen kiitorataa metsään.
Kun minulle järjestyi mahdollisuus päästä Lontooseen kesäksi 1964 kohentamaan englannin kielen taitoani, kysyin opettajaltani Helena Häikiöltä hänen mielipidettään. Näytettyäni hänelle Lontoosta saamaani kirjettä, hän sanoi, että kyllähän kielikoulussa Lontoossa oppisin enemmän, kuin ehtoja lukiessani Kuopiossa. Niinpä matkustin 18-vuotiaana pitkän matkan; Kuopiosta junalla Turkuun, sieltä laivalla Tukholmaan, sitten junalla Hollantiin, josta laivalla Englannin kanaalin yli ja loppumatkan junalla Lontooseen.
Palattuani syksyllä Kuopioon, kirjoitin Savon Sanomiin artikkelin lyseolaisen koulupojan kesälomasta Lontoossa. Kerroin, että ymmärtäväinen englanninkielen opettajani kannusti minua lähtemään Englantiin. Kirjoitin myös, että opiskelin kielikoulussa (School of languages) aivan keskellä Lontoota vilkkaan Oxford Streetin varrella. Luokkani oppilaat olivat kaikki kotoisin eri puolilta maailmaa. Kielitaitoni koheni siinä määrin, että onnistuin ylioppilaskirjoituksissani ja sain hyväksytyn arvosanan myös englannin kielestä.
Kirjoittaja on eläkeläisopettaja, entinen kunnallispoliitikko ja lehtiin kirjoitteleva freelancetoimittaja.