Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Miksi keskustan vihreä väri vaihtui perussuomalaisten siniseksi Suomen kartalla?

Äärimmäisen jännittävän vaalikamppailun lopputulema on saanut monet spekulaatiot liikkeelle. Kolmen suurimman puolueen; kokoomuksen, perussuomalaisten ja demareiden äänimäärät liikkuivat aivan tuloslaskelman loppumetreille saakka niin tasaväkisesti, että jännitys säilyi tv-ruutujen ääressä istuneiden parin miljoonan katselijan mielissä vaali-iltana puolelle öihin saakka. Itse asiassa loppuun saakka näytti siltä, että mikä tahansa näistä kolmesta puolueesta olisi voinut voittaa vaalit.

Vihreiden ja vasemmistoliiton raju kannatuksen pudotus näytti yllättäneen kyseisten puolueiden puheenjohtajatkin täysin. Opettajana ihmettelin syvästi koululaitoksemme korkeimman virkahenkilön, opetusministeri Li Anderssonin täysin ala-arvoista kommenttia. Hän sanoi siihen malliin, että ”...kuin pientä eläintä.”

Miten oppilailta voidaan edellyttää asiallista ja kohteliasta puhetta tovereitaan ja opettajiaan kohtaan kun opetusministeri käyttää alatyylistä puhetapaa tv-ohjelmassa? Vaikka häntä harmittaakin niin hirmuisesti. Sietäisi jäädä jälki-istuntoon, mokomakin!

Muutamat naiset intoutuivat tv-väittelyssä riitelemään ja osoittelemaan toisiaan sormillaan kuin pienet kiukuttelevat tytöt hiekkalaatikollaan samanaikaisesti päällekkäin kirkuen. Puheenjohtajat eivät hallinneet kaikistellen tehtäviään. Petteri Orpo keräsi pisteitä naisten riidellessä, itse vain rauhallisesti mielensä malttaen ja huvittuneena kinastelua seuraten.

Kristilliset ja perussuomalaiset äänestivät lakimuutosta vastaan.

Vihreiden vaalitappiota selittää heidän myönteinen suhtautumisensa huumeiden nykyistä sallivampaan käyttöön, vaikka viranomaiset ovat todenneet huumeiden liittyvän hälyyttävästi kasvaneeseen nuorisorikollisuuteen ja suurkaupungeissa ilmentyneisiin jengiytymisen mukanaan tuomiin ongelmiin.

Vihreiden vaalitappiota lisäsi myös lähes fanaattinen ilmastopolitiikka, jonka mukaan suomalaisten tulisi kohtuuttomassa määrin sijoittaa hupenevat elämiseensä tarvittavat varansa ”koko maailman pelastamiseksi” saasteiden tuhoilta samanaikaisesti kun mm. Kiina ja Intia jatkavat vapaasti laajamittaista puhtaan ilman ja veden pilaamistaan hiilivoimaloillaan.

Mutta vaalien suuri arvoitus oli, mistä keskustan kannatuksen merkittävä siirtyminen perussuomalaisille johtui, vaikka keskustalla oli erittäin hyvät vaaliteemat, kuten maatalouden ja elintarviketuotannon merkittävämpi tukeminen ja suomalaisten oikeudesta päättää omista metsistään sekä koko maan asuttuna pysyminen.

Lestadiolaisen väestön asumisen painopistealueet ovat Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa sekä Lappi. Juuri siellä kannatuksen siirtyminen perussuomalaisille oli ilmeistä. Mutta mitä tekemistä sillä oli keskustan vaalitappioon?

Tunnen hyvin Suomen suurimman herätysliikkeen, lestadiolaisuuden syvien rivien ajattelua oltuani 22:n kesän aikana Suviseuroissa kuunnellen satoja saarnoja ja toimitettuani sieltä toista sataa artikkelia suomalaisiin maakuntalehtiin.

Eduskunnassa tapahtui 1. helmikuuta 2023 merkittävä poliittinen ratkaisu. Silloin hyväksyttiin ns. translaki äänin 113, vastaan 69. Lain muutoksen takana olivat kokoomus, sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto, vihreät sekä ruotsalainen kansanpuolue. Näiden lisäksi noin puolet keskustan ryhmästä asettui tukemaan lakia, jonka perusteella pelkällä omalla ilmoituksellaan pystyy muuttamaan virallista sukupuoltaan. Seta viestii voimakkaasti puheenjohtajansa Pekka Rantalan mukaan, että samainen oikeus tulisi pikaisesti ulottaa myös lapsiin ja nuoriin.

Olen varma, että lestadiolaisperheissä, joissa yleensä on paljon lapsia, ja joissa kunnioitetaan perinteisiä kristillisiä arvoja, joiden mukaan Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi, ei kyseinen sukupuolen muuttaminen pelkällä ilmoituksella saanut kannatusta.

Kristilliset ja perussuomalaiset äänestivät lakimuutosta vastaan. Monet lapsi- ja nuorisopsykiatrit varoittivat ennen vaaleja, että kyseinen laki tulee lisäämään entisestään nuorten ahdistusta ja epävarmuutta heidän joutuessaan pohtimaan kysymystä ”kuka minä oikeastaan olen, tyttökö vai poika”? Sen sijaan heidän kasvuaan ja normaalia kehitystään tulisi tukea ja auttaa heitä murrosiän aiheuttamien mielenmyllerrysten keskellä kypsään nuoruuteen ja aikuisuuteen. Nyt tehty lakimuutos ei johda sellaiseen päämäärään. Ja siitä arvelen monien keskustalaisten äänestyskopissaan tiettyjä kansanedustajiaan rangaisseen.

Kirjoittaja on entinen poliitikko, eläkkeellä oleva peruskoulunopettaja ja eri lehtiin kirjoittava kolumnisti.