Helsingin Sanomissa (3.8.2023) julkaistiin nimimerkillä Huolestuneet vanhemmat puhutteleva ja ajankohtainen kirjoitus, jonka otsikossa kysyttiin: Miksi emme vaadi lapsiltamme hyviä käytöstapoja?
Vanhemmat kirjoittivat havainneensa, että kiitos tuntuu puuttuvan tänä päivänä lasten sanavarastosta. Kohteliaisuussanojen sijaan monen suusta kuuluu käskyjä. Tekstissä todettiin myös, ettei toisten lapsia saa tänä päivänä ojentaa.
Lapset oppivat esimerkistä. Kiitos, ole hyvä, päivää, terve, saisinko ja antaisitteko ovat sanoja, joita opitaan säännöllisesti käyttämällä. Aikoinaan niitä toitotettiin kotona ja mummolassa siihen malliin, että myöhemmin ne ovat sohjaltaneet tilaiteissa käyttöön selkäytimestä.
Suuressa sisarusparvessa, luokassa ja joukkueessa on mahdollista oppia sujuvan ja kohteliaan elämän pelisääntöjä.
Myös kotitöihin oppii esimerkistä ja tekemällä. Pöydän kattaminen ja käytettyjen astioiden laittaminen tiskikoneeseen ovat töitä, joihin jo alakoululaisen voi hyvin valtuuttaa. Moni pieni lapsi osallistuisi mielellään huushollin siivoustöihin, mutta maltammeko me vanhemmat ottaa jälkikasvumme mukaan kodin askareisiin, kun itse putsaamalla homma tuntuu hoituvan nopeammin?
Jos itse vain tuijotamme kännykkämme ruutua, läsnäolon taito ja arjen hallinnan työkalut ruostuvat. Miten lapsi voi oppia käytöstapoja, jos emme itsekään ehdi katsoa toista silmiin ja keskustella, kun pitää vain somettaa? Murahdus, nyökkäys tai joo-sana eivät pidemmän päälle riitä rakentavan ja kohteliaan kommunikoinnin oppitunniksi.
Paitsi koti, myös koulu ja syksyllä jälleen käynnistyvät harrastusten piirit ovat oivallisia paikkoja oppia käytöstapoja. Suuressa sisarusparvessa, luokassa ja joukkueessa on mahdollista oppia sujuvan ja kohteliaan elämän pelisääntöjä, kuten kiittämistä ja toisen huomioon ottamista sekä omastaan jakamista ja kärsivällisyyttä. Myös pettymykset ja esimerkiksi pelissä häviämiset antavat oppia elämän monipuolisille kentille. Pumpulilla silotellulla polulla ei hyvä huitele pitkässä juoksussa.
Käytännön elämä opettaa, että silmiin katsominen ja jämäkkä kädenpuristus tervehtiessä kantavat hedelmää. Hymyllä ja huumorilla sekä kiitoksella pääsee elämässä pitkälle. Hymyilevästä ihmisestä jää positiivinen jälki. Myös hyvään keskittymällä ja sitä tietoisesti kasvattamalla saadaan mainiota lopputulosta aikaan.
Kaupunkilaisjärki sanoo, että lasta pitää kiittää, kun hän osaa kiittää. Kannustaminen toimii monessa tilanteessa ja kehittää. Ennen puhuttiin, että koko kylä kasvattaa. Vanha tuttu sanonta oli nostettu esille myös mielipidekirjoituksessa. Ei kai oikeasti kukaan vanhempi suutu, jos hänen lastaan syystä joku valistaa käytökseen liittyvissä asioissa? Onhan meidän kaikkien vanhempien toive ja tavoite lopulta, että jälkikasvustamme kasvaa empaattisia ihmisiä ja yhteiskuntamme jäseniä.