Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Kymmenien puistojen ja lähiliikunta-paikkojen kaupunki

Eri puolille kaunista kaupunkiamme, jopa muutaman sadan vuoden aikana rakennetut puistot ja virkistysalueet muodostavat asukkaiden yhteisen olohuoneen. Ne toimivat erinomaisesti myös kaupungin sydämenä ja keuhkoina.

Kaupunki tiedottaa, että eri puolilla on kaikkiaan 65 leikki- ja lähiliikuntapaikkaa. Kaupungilla on myös hyvät edellytykset pysyä siistinä, sillä eri puolille on asetettu 1 200 roskapönttöä. Seuraavassa mainintoja kaupungin muutamista keskeistä puistoista.

Vasta entisöidyn Lääninhallituksen komean päärakennuksen edustalla oleva Piispanpuisto on historiallisesti merkittävä muun muassa siksi, että siinä on sijainnut Kuopion neljä aikaisempaa kirkkoa, ensimmäinen jo 1500-luvun puolivälin paikkeilla. Puiston lähettyvillä asuneet muistelevat, että vuosikymmeniä sitten puisto oli paljon kauniimpi ja paremmin hoidettu.

Sammakkolammen puisto Puijonlaaksossa on keidas, jossa useat käyvät pulahtamassa virkistävään veteen.

Brahenpuisto on saanut nimensä Kuopion kaupungin perustajan kreivi Pietari Brahen mukaan. Puisto tunnetaan myös nimellä Pikku Kakkosen puisto, koska siellä on joskus kuvattu televisioon lastenohjelmaa.

Lauantai-iltojen jäljiltä valtava määrä tyhjiä oluttölkkejä ja roinaa.

Hapelähteenpuisto sijaitsee kaupungin ruutukaavakeskuksen koilliskulmassa ja on pinta-alaltaan kolmen hehtaarin kokoinen. Se on erinomaisen suosittu lasten leikkien ja monimuotoisen liikunnan harjoittamisen paikkana kesien lisäksi myös talvisin.

Minna Canthin puisto on saanut nimensä Suomen kuuluisimman naiskirjailijan Minna Canthin patsaan mukaan. Se on Eemil Halosen muotoilema. Puisto myötäilee Maljapuron jokireunustaa.

Satamapuisto käsittää muun muassa vanhat satamarakennukset ja entisen satamatorin. Se istutettiin puistoksi 1930-luvulla. Satamatorilla pidetään lukuisia tapahtumia pääasiassa kesäisin. Sen vierestä pääsee laivaristeilyille kauniille Kallavedelle.

Valkeisenpuisto muodostaa yhdeksän hehtaarin alueen Niiralan kaupunginosassa entisen Lääninsairaalan, juuri entisöidyn Niiralan koulun ja Kuopion kaupunginteatterin tuntumassa. Niiralan Liikennepuisto ja Alppiruusupuistikko sekä Valkeisenlampi uinti- ja kalastusmahdollisuuksineen kuuluvat keskeisesti Valkeisenpuistoon. Siitä on tullut viime vuosina erittäin suosittu koululaisten ja opiskelijoiden kokoontumispaikka oppilaitosten päättäjäispäivinä.

Koko Väinölänniemen alue on yhtenäinen laaja puisto. Siellä on kaupungin uimala ja muutamia muitakin uimarantoja, Peräniemen kävelyreitti, sekä suuri urheilustadion.

Snellmaninpuisto on kaupunkimme vanhin ja sitä sanotaan Kuopion kauneimmaksi puistoksi. Joka kesä sinne istutetaan 10 000 kesäkukkaa. Se on ollut tunnettu aikaisemmin Kustaantorina, Suurtorina ja Kirkkotorina. Sen toiminta torikauppa-alueena siirrettiin 1850-luvulla nykyisen torin paikalle. Snellmaninpuisto sai nykyisen nimensä, kun Johannes Takasen veistämä J. V. Snellmanin rintakuva asetettiin puiston keskeisimmälle paikalle vuonna 1886.

Snellmaninpuisto sijaitsee Kuopion historian ja kulttuurirakennusten ympäröimänä; arvokas Tuomiokirkko, entinen Suomenpankki, jossa sotien aikana säilytettiin maamme koko kultavaranto, Museo ja Pääkirjasto, Minna Canthin kotitalo, Puijonsarven hotelli ja Snellmanin koulu, joka toimi aikaisemmin Teknisenä Oppilaitoksena. Snellmaninpuistossa näkee useasti turisteja kuvaamassa kukkaisloistoa ja suihkulähdettä.

Kesäisin viikonloppuina Snellmaninpuistoon kokoontuu jopa satoja, pääasiassa nuoria kaupunkilaisia. On ilo seurata heitä, kun ymmärtää, miten tärkeätä ihmisten on saada kokea toveruutta ja ystävyyttä saman ikäisten seurassa. Yksi asia tosin huolestuttaa; lauantai-iltojen jäljiltä Snellmaninpuistossa on valtava määrä tyhjiä oluttölkkejä ja kaikenlaista roinaa. Sitä katsellessa herää kysymys, miksi niitä ei viitsitä laittaa roskalaatikkoihin, joita kaupunki on asettanut kaikkiaan 29 kappaletta eri puolille puistoa.

Tavallisten puistojen lisäksi kaupungin hyvin hoidetut, rauhalliset hautausmaat; Isohautausmaa, Kettulanlahden hautausmaa, Flodbergin hautausmaa ja Sankarihautausmaa muodostavat viihtyisät puistomaiset alueet, joissa monet kaupunkilaiset, joilla ei ole sinne edes lähiomaisia haudattuina, haluavat käydä hiljentymässä kaupunkiliikenteen ja hälyn keskeltä.

Kirjoittaja on peruskoulunopettaja (eläkk.), entinen kunnallispoliitikko (kd.) ja eri lehtiin kirjoittava kolumnisti.