Kesä on tunnetusti yliarvostettu vuodenaika. Kun lämpö ryömii Pohjolan perukoille, silloin ei parane valittaa mistään. Vaikka hyvin tiedetään, että pitkillä lomilla esimerkiksi parisuhteen ongelmat hiipivät esiin. Pitkät lomat ovatkin avioerojen kulta-aikaa.
Harvoin tulee ajatelleeksi, miten vaarallista lomalla voikaan olla. Tavallisempia turistiriesoja ovat kaiken maailman ripulit, liiallinen viinalla läträäminen tai pahimmassa tapauksessa sukupuolitaudit. Pitkillä lentomatkoilla altistuu laskimotukoksille tai aikarasituksesta johtuvalle uupumukselle.
Puhumattakaan ihmisjoukoissa lymyäville infektioille. Näistä saatiin esimakua vuonna 2020 Keski-Euroopan hiihtokeskuksissa, joissa norovirusepidemiat ja koronatartunnat jylläsivät.
Itsekin epäilin loman järkevyyttä, kun kesällä killuin laskuvarjon kanssa kymmenien metrien korkeudessa meren yllä.
Koululaisten kesälomista on väännetty kättä tasaisin väliajoin. Elinkeinoelämä toivoo, että lomia lykättäisiin syksymmäksi, osa perheistä haluaisi lomien ripottelemista tasaisemmin pitkin vuotta.
Pitkät lomat ovatkin jäänne ajoista, jolloin tehtaat seisautettiin huoltoa varten tai kaupunkilaiset matkasivat kotiseudulle auttamaan maatöissä.
Kellonsiirtokeskustelun kitinää on vaikea ymmärtää.
Kesänvihaaja riemastuu kun syksy on ovella. Ei tarvitse suorittaa koko ajan, pimeät illat, viilenevät kelit antavat tilaisuuden käpertyä sohvalle tuijottamaan telkkaria tai paneutua hyvään kirjaan. Laiskottelu onkin liian aliarvostettu laji.
Tunsitko pistoksen sydämessäsi, kun vetäisit päivällä nokkaunet vaikka piti siivota tai karkasitko kahvihuoneeseen vaikka työpöytä notkui tekemättömiä töitä?
Ei huolta, laiskuus auttaa menestymään. Charles Darwinin tiedetään nukahdelleen luokkaan kesken tuntien, Winston Churchill puolestaan lekotteli mielellään keinotuolissaan.
Jo Aristoteles puolusti laiskaa mieltä, silloin joutilas mieli mahdollisti järjen hyveen. Kun löhöilee, ei voi olla ajattelematta. Parhaat ideat syntyvät silloin, kun ajatukset pulppuavat valtoimenaan.
Mukavuutta rakastavat ovat nerokkaita järjestämään työnsä fiksusti. Olemme siis paljon velkaa laiskureille. Mitä olisikaan elämä ilman polttomoottoria, kaivinkonetta tai pölyimuria?
Tosin ensimmäinen pölynimuri ei tainnut paljon elämää helpottaa. Kun Whirlwindillä (1869) haluttiin imuroida, siihen tarvittiin kaksi ihmistä: yksi pumppasi palkeita ja toinen liikutteli harjaa.
Parin viikon päästä alkaa jokasyksyinen kestopuheenaihe, kesä- vai talviaika. Pysyvä talviaika tarkoittaisi valoisempia aamuja ja hämärämpiä iltoja. Pysyvä kesäaika puolestaan tarkoittaisi valoisempia iltoja ja hämärämpiä aamuja. Äänestäisin pysyvää kesäaikaa.
Ihmisen hyvinvoinnin vinkkelistä meidän kannattaisi ilman muuta siirtyä kesäaikaan. Syksyllä ja keväällä olisi aikaa ulkoilla valoisassa, 16–20 välillä. Esimerkiksi liikunta on merkittävässä asemassa diabeteksen vastaisessa taistelussa, mikä on nykyajan suurista vitsauksista.
Puhumattakaan muista hyödyistä. Marjastusta, sienestystä ja muuta hauskaa puuhailua luonnossa on pitkään markkinoitu oivana hyötyliikuntana. Elokuun loppupuoli on näiden harrasteiden sesonkia. Kalliiksi tulisi yhteiskunnalle, jos poimijoita etsittäisiin pimeästä korvesta helikopterien voimin.
Kesäajan ideasta kiitoksen voi antaa George Hudsonille. Hyönteistutkija esitti vuonna 1895 Wellingtonin filosofiselle seuralle Uudessa-Seelannissa, että kelloja siirretään kaksi tuntia eteenpäin maalis- ja lokakuun väliseksi ajaksi. Hudson halusi käyttää valoisat kesäillat hyönteisten tarkkailuun.
Kellonsiirtokeskustelun kitinää on vaikea ymmärtää. Ulkomaanmatkoilla ei kuulu hirveästi valitusta, vaikka kelloja siirretään suuntaan jos toiseen. Vaikka hyvin tiedetään, että aikaerorasituksen oireita ovat väsymys, unettomuus, vatsakipu, muistamattomuus, päänsärky ja ärtyneisyys.
Kuten sanottua, monet suositut harrastukset ovat siirtyneet iltaan ja valoisan aikaan. Esimerkiksi metsästyksen joutuu lopettamaan aikaisemmin, koska sillä on väliä, onko tähtäimessä hirvi vai naapurin Kalle.
Kirjoittaja on tiedotusenkeli ja tietokirjailija.