Joulu lähestyy uhkaavasti. Elämme vuoden vilkkainta myynnin aikaa. Lahjarumbaa ei pääse karkuun, mutta siitä voi tehdä siedettävämpää. Jos kauppaaminen on vaikeaa, niin on ostaminenkin – varsinkin jouluna.
Usein luullaan, että hyvä myyjä on lahjakas puhumaan. Väärin. Jos myyjä puhua pälpättää kuuntelematta asiakasta, höpötys saa shoppailijan vain epäluuloiseksi ja hyväkin kauppa tyssää tykkänään.
Vaikka puhumalla onnistuisikin myynti, seurauksena on tyytymätön lajitoveri. Pettynyt ihminen ei osta toista kertaa samalta myyntikeisarilta.
Myyntiä on monenlaista. Yksi kauneusleikkauksia tekevä yritys lähetti sähköpostissa houkuttelevan tarjouksen ”uudet rinnat joululahjaksi”. Olin hämmentynyt, sillä olin vetänyt puntteja vuosikymmeniä ja olin tyytyväinen omiini.
Mietin myös perheen joululahjoja. Kun lahjat on jaettu ja jännitys lauennut, jokainen kertoo, mitä pukki on tuonut.
Ukki on saanut hienon silkkipuvun, mummi kaivatut villasukat, lapsi odotetun junaradan ja isä Anton Tsehovin Lokin. Siinä olisi naurussa pitelemistä, jos emäntä kertoisi uudesta etuvarustuksestaan.
Lahjojen ostaminen on aina yhtä tuskaa. Kaverit kehuvat joulun jälkeen kuinka hienoja timanttikoruja ja turkiksia ovat ostaneet vaimoilleen. Näissä tilanteissa tekisi mieli vajota maan alle.
Mikään ei voita laatuaikaa tabletin kanssa aattoiltana.
Tunnelma voisi latistua, jos kertoisin, että ostin vaimokkeelle nyrkkeilysäkin, kaksiseinäisen termospullon tai monitoimityökalun, sillä meidänkin perheessämme tarvitaan miehen kättä.
Kukat olisivat tietysti varma valinta. Mutta jos en olisi ostanut vuokkoja vuosikymmeniin, ei sekään olisi kovin vakuuttavaa. Lahjakortti kauneussalonkiin voisi sekin sisältää piiloviestin tai siivousfirman tuotepaketti vuodeksi. Nämäkin voisi johtaa hiljaisiin hetkiin kinkkupöydässä.
Tavat ovat muutenkin muuttuneet. Linja-autossa kuuntelin viereisen penkin pientä pilttiä, joka luetteli äidilleen, mitä on lahjaksi tilannut. Ennen vanhaan pukilta ei tilattu, vaan kainosti toivottiin.
Lelutkin ovat muuttuneet minun lapsuudestani. Lähes jokaisessa kapistuksessa on paristo ja jumalattomasti huutava ääni: piipaa-auto, haukkuva koira tai kirja, jossa metsän eläimet rääkyvät napista painamalla. Se siitä hiljaisesta ja rauhallisesta joulusta.
Suomessa voisi miettiä, kannattaako valmistaa enemmän laadukkaita ja innostavia puuleluja, jotka kestäisivät isältä pojalle. Nyt näitä ongelmajätteitä ja kaiken maailman härppäkkeitä roudataan kuormakaupalla kaatopaikalle.
Tosin joulurauha on palannut suomalaisiin koteihin. Hittituotteita ovat kuulokkeet, PlayStation 5 tai älypuhelimet.
Kaukana ovat ajat juoksevista ja kirkuvista kakaroista kuusen ympärillä. Mikään ei voita laatuaikaa tabletin kanssa aattoiltana.
Täytyy myöntää, etten ole niitä miehiä, jotka rakentavat omin kätösin viikossa omakotitalon. Pienenä vinkkinä sain kuitenkin lahjaksi työkalupakin. Pitkä tovi meni pohtiessa kuinka ylipäätään laatikko avataan.
Juhlapuheissa korostetaan, ettei tavara tuo onnea. Jouluna taas lapsille sanotaan, että vain kiltit lapset saavat lahjoja pukilta. Pukki varmistaa tämän nöyryyttämisen vielä aattoiltana, onko täällä kilttejä lapsia.
Isät ja äidit ruokkivat häpeilemättä puuta heinää Korvatunturilla asuvasta ylipainoisesta, kiltistä sedästä. Kyse on siis silkasta kiristyksestä. Jos et tottele meitä, kallis älypuhelin jää pukinkonttiin.
Luottamus vanhempiin karisee siinä vaiheessa, kun selviää, että pukki onkin naapurin peräkammarin Paavo.
On tässä paljon hyvääkin. Kun Suomi liittyi Natoon, joulupukin kotitunturista tuli puolustusliiton eksoottisin sopukka, viidennen artiklan suojassa. Näin pukki, muori, tontut ja Petteri Punakuono ovat suuren puolustusliiton varjeluksessa.
Kirjoittaja on tiedotusenkeli ja tietokirjailija.