Presidentinvaalit ovat herättäneet minut pohtimaan jälleen kerran, miksi homoseksuaalisuus on suomalaisille niin vaikea aihe. Helsingin yliopiston tuoreen kansalaisbarometrin mukaan kolmasosa äänestäjistä ilmoittaa, että Pekka Haaviston kumppani on syy olla äänestämättä häntä vaaleissa (Yle 2.2.2023). Vaikka en ole huolissani ehdokas Haaviston menestymisestä, olen harmissani siitä, että niin moni suomalainen pitää ehdokkaan seksuaalivähemmistöön kuulumista syynä jättää äänestämättä häntä. Tuntuu, että kaikki sivistys- ja valistustyö on mennyt hukkaan.
Mielestäni homoseksuaalisuuden ei pitäisi olla este minkään julkisen luottamustehtävän, viran tai työtehtävän hoitamiselle. Olennainen kysymys kuuluukin, millaiset päätelmät ohjaavat yksityishenkilöiden mielipiteiden muodostumista homoudesta.
Olen elämäni aikana kohdannut lukemattoman määrän ennakkoluulojaan julistavia ihmisiä. Suomalaisen enemmistön muodostavat käsitykseni mukaan suhteellisen vapaamieliset kansalaiset.
Valtaosa ihmisistä, joita tunnen, eivät ole jäykistyneitä periaatteissaan, vaan voivat monissa asioissa muuttaa ajatteluaan pidemmällä aikavälillä sallivampaan suuntaan.
Suomalaisen arvojen muutosta on seurattu vuodesta 2002 alkaen ja tutkimuksen valossa arvoihin jakautumisen sijaan suomalaiset kulkevat edelleen arvojen keskilinjalla. Keskilinja puolestaan on hilautunut parissa vuosikymmenessä jatkuvasti arvoliberaalimpaan suuntaan (European Social Survey (ESS)).
Voisimmeko yhdessä rakentaa ymmärtäväisempää yhteiskuntaa?
Esitän tieteellisesti perustelemattoman ja puhtaasti mielipiteeseeni perustuvan väitteen, että erityisesti miesten kovat asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan saattavat juontua oman seksuaalisuuden epäselvyydestä.
Näkemykseni perustu osittain Nuorisotutkimuksessa 40/2022 julkaistuun tiedeartikkeliin (Spišák,Vihlman, Ala-Kapee ja Löfma), jossa käsiteltiin homohuolta poikien ja nuorien miesten keskuudessa.
Artikkeli tarkastelee pojaksi itsensä määrittelevien henkilöiden homohuolta. Tämä huoli liittyy omaan mahdolliseen homoseksuaaliseen suuntautumiseen. Seksuaalineuvontaan lähetetyistä kysymyksistä koostuva aineisto paljastaa, että nuorten miesten ajatuksissa esiintyy pelkoa siitä, etteivät he olisikaan täysin heteroja. Tämä huoli vaivaa heitä, vaikka homous ei kiihottaisikaan. Pelko ajautua mielessään homoksi riittää aiheuttamaan homohuolta.
Tämä huoli heijastaa epävarmuutta siitä, keitä he oikeasti ovat. Voiko oman identiteetin hyväksyä silloinkin, kun se ei vastaa yleisesti hyväksyttyjä normeja? Tunnistan samankaltaisia piirteitä myös niissä miehissä, jotka inhoavat homoutta. Heille homous tuntuu liittyvän henkilökohtaiseen tuntemukseen.
Vaikka tämä ilmiö saattaa selittää asenteita erityisesti ei-uskonnollisten ihmisten keskuudessa, on tärkeää muistaa, että jokaisella yksilötasolla on vapaus ajatella niin kuin haluaa.
Osallistuminen Kuopion Pride-kulkueeseen vuonna 2023 oli minulle merkityksellinen kokemus. Vaikka pelkäsin, että savolainen leppoisuus ei sallisi kulkuetta ilman ilkivaltaa tai väkivallan uhkaa, kokemus oli pääosin upea.
Vain yksi keski-ikäinen mies rikkoi rakentavan ilmapiirin huutelemalla kadun laidalta syrjiviä solvauksia. Tämä korostaa Pride-viikon ja kulkueiden yhteiskunnallista tärkeyttä.
Vaikka jokaisella yksilöllä on vapaus ajatella niin kuin haluaa, meidän on tärkeää rakentaa yhteistä todellisuutta ja yhteiskuntaa ilman primitiivisiä epäluuloja.
Pätevät ja osaavat kanssaihmiset eivät saa jäädä sivuun vain siksi, ettemme ole uskaltaneet tutkia omaa seksuaalisuuttamme tai päässeet perille sen olemuksesta.
Rohkaisen jokaista lukijaa miettimään, onko seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuttava negatiivisia ennakkoluuloja vai voisimmeko yhdessä rakentaa suvaitsevaisempaa ja ymmärtäväisempää yhteiskuntaa.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteen maisteri ja sotealan ammattilainen.