Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Toimiva maatila pitää myös taloutta yllä – Ainakin puheissa suomalaiset kertovat arvostavansa kotimaista ruoantuotantoa ja lähellä tuotettua ruokaa

Kuutisenkymmentä traktoria maanviljelijöineen toi maaseudun hetkeksi Kuopion keskustan ytimeen torille perjantaina 22. maaliskuuta. Ruokamarssi nosti esille niin maataloustuotannon kannattavuuden kuin ruokaturvan sekä huoltovarmuuden.

Ruoantuottajien viestinä oli, että myös heidän olisi saatava kohtuullinen siivu elintarvikeketjun tulonjaosta. Tuottajat kysyivät, miksi se joka tekee eniten, saa vähiten, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton (MTK) järjestämässä tempauksessa.

Kaupunkilaisia saapui torille tapaamaan ruoantuottajia ja vaihtamaan kuulumisia maatalousyrittäjien kanssa. Sosiaalisessa mediassa kommentoitiin tapahtumaa ja näytettiin peukaloa tuen merkiksi.

Käytännön tekojen osoitukseksi toiset kertoivat ostavansa pääosin kotimaassa tuotettua ruokaa, kuten vihanneksia. Toiset kirjoittivat valitsevansa suomalaisia elintarvikkeita aina kun mahdollista, jos vain rahat riittävät.

Isoilla tiloilla voi työskennellä palkattuja perheen ulkopuolisia työntekijöitä.

Kotimaisen ruoan valttina voi pitää ympäristöystävällisyyttä, kun mietitään esimerkiksi kuljetukseen käytettyjä kilometrejä. Taloudellisesti ajateltuna kotimaisten tuottajien kannattaminen hankintapäätöksiä tehdessä tietää hyvässä lykyssä euroja paikallisesti.

Toimiva, elinvoimainen maatila pyörittää omalta osaltaan talouden ja työllisyyden pyöriä, kun tiluksilla käy eläinlääkäri, laiteasentaja, maatalouslomittaja, eläinkuljetusauto, seminologi, vakuutusmyyjä, metsäkoneenkuljettaja, metsuri ja rehuautonkuljettaja.

Isoilla tiloilla voi työskennellä palkattuja perheen ulkopuolisia työntekijöitä ja esimerkiksi koneurakointia voidaan ostaa paikallisilta yrittäjiltä.

Ainakin puheissa suomalaiset kertovat arvostavansa kotimaista ruoantuotantoa ja lähellä tuotettua ruokaa. Myös luomulle löytyy kannattajansa. Pientuottajat, lähiruokapiirit, kotileipomot ja kesäkahvilat saavat sympatiaa, mutta myös suosiosta ainakin pientä palaa osakseen.

Marjastus- ja sienestysbuumi nousivat säilömisen, kalastuksen, retkeilyn ja retkiruoan ohella koronakauden aikaan ja vaikuttavat edelleen olevan voimissaan.

Kun elämisen kustannukset nousevat ja eurot kukkarossa hupenevat, vapaapäivinä ja lomilla suositaan lähikohteita virkistyksen lähteinä. Isoäitien vanhat konstit ja toimivat reseptit otetaan käyttöön keittiöissä.

Järvikalaa on nostettu arvostusasteikolla ja kotimaisesta kaurasta on kehkeytynyt superruokaa metsämarjojen rinnalle. Meidän jokaisen on syötävä joka päivä, joten ruoalla on merkitystä.

Ruoasta on myös helppo puhua, koska se on niin arkinen ja läheinen asia. Kun myös ruokaan käytettävien varojen määrä vähenee, voi esimerkiksi satokausiajattelusta olla hyötyä aterioita suunniteltaessa.

Vanha niksi on hyödyntää eilispäivältä tai edelliseltä ruokailulta jääneitä aineksia. Esimerkiksi ylijääneen kaurapuuron voi käyttää ainesosana sämpylöiden valmistuksessa. Tällä tavalla tehdään esimerkillistä työtä ruokahävikin minimoinnin eteen kotitaloudessa.