Juomatölkkejä, muovipulloja, jäätelöpapereita, kertakäyttöastioita ja pikaruoan kääreitä kaduilla, puistoissa ja tienpenkoilla. Tupakantumppeja ja sylkiklimppejä ovien edustoilla ja kokoontumispaikoilla. Makkarapaketteja ja leipäpusseja siellä täällä laavujen kulmilla ja luontopolkujen varsilla.
Kun lumen peittämät talven ajan roskat on saatu siivottua, niin uutta moskaa kertyy sitä mukaa, kun kevät ja kesä etenevät, ihmiset lähtevät liikkeelle ja villiintyvät valoisasta vuodenajasta. Verovaroja kuluu, kun jälkiä putsataan.
Oma lukunsa on viheliäinen mikromuovi.
Ennen vanhaan sanottiin, että ruoka on rahanalaista tavaraa, joten sitä ei saa heittää hukkaan. Tänä päivänä ei voi muuta kuin ihmetellä, että jotkut ihmiset ovat niin varoissaan, jotta voivat heittää pantillisia tölkkejä katukuvaan ja luontoon. Festareiden ja muiden yleisökemujen aikaan ahkerat tekevät tiliä, kun keräävät tölkkejä suuriin jätesäkkeihin ja suunnistavat pullonpalautusautomaateille.
Koirankakka kaupunkiympäristössä on ruma pökäle, mutta luonnontuotteena se sentään maatuu tai valuu sadeveden mukana asfaltilta, mutta roska loistaa läsnäolollaan pitkään. Oma lukunsa on viheliäinen mikromuovi, joka on valitettavasti vallannut alaa myös vesistöistä ja ujuttautunut sisuskaluihimme.
Aika ajoin mediat kertovat yksittäisistä arjen sankareista, jotka keräävät toisten heittämiä roskia katukuvasta, ojien pohjilta ja luonnonympäristöistä. Myös kouluilla pidetään keväisin siivoustalkoita. Iso peukku kaikille siistijöille! Mutta miksi minun pitäisi kerätä sinun roskiasi? Siisti juttu olisi siisti kaupunki, jonka puolesta talkoisiin osallistuisi joka ikinen kaupunkilainen toimimalla niin, ettei roskia katukuvassa enää näkyisi.