Kuopion palveluliikenne on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua ja huolta palvelun käyttäjien keskuudessa.
Kaupunginvaltuusto lisäsi yksimielisesti kesäkuussa tämän vuoden palveluliikenteen järjestämiseen 1,3 miljoonaa euroa kaupunkirakennelautakunnan valmisteleman ja kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.
Ensi vuoden määrärahat valmistellaan normaalissa talousarviovalmistelussa ja päätetään lopuksi kaupunginvaltuustossa marraskuussa.
Olen ymmärtänyt valtuustoryhmien puheenjohtajien taustakeskustelujen perusteella, että kaikki valtuustoryhmät haluavat turvata Pali-liikenteen jatkossakin.
On myös hyvä, että Kuopion Vanhusneuvosto ja eri järjestöt ovat kutsumassa päättäjät ja virkamiehet yhteiseen keskusteluun syyskuun alussa tärkeän palveluliikenteen turvaamiseksi ja kehittämiseksi.
Pelko pois – Pali-kyydit jatkuvat!
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Kuopion kaupunginvaltuustossa