Ämpäri tai kori täynnä omenia ja saa ottaa -kyltti sen vieressä on ollut tuttu näky tänä vuonna. Myös sosiaalisesta mediasta on voinut bongata päivityksiä, joissa kotipuutarhurit tarjoavat valmiiksi poimittuja hedelmäeriä ja kutsuvat pihoilleen poimimaan runsasta satoa ihan ilmaiseksi tai vaikka kahvipakettia vastaan. Vaihtotalouskin on ollut voimissaan. Kun kaveri on tuonut järven kaloja tai kesäkurpitsoja, hän on saanut vaihdossa kassillisen omenia kotiin viemisiksi.
Myös reseptien vaihto kannattaa sadonkorjuun aikaan.
Myös reseptien vaihto kannattaa sadonkorjuun aikaan, varsinkin, jos satsista löytyy syömäomenien lisäksi soseeksi sopivia ja leivonnassa hyödynnettäviä lajikkeita. Omenapiirakka vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa on klassikko. Omenakaurapaistos on helppo ja nopea tehdä vaikka yhdessä lasten kanssa. Jäätelöpaketin saa taas kaivaa pakastimesta, kun paistosta on aika nauttia, mieluiten vielä vähän lämpimänä.
Pakastettu sose maistuu talviaamuina puuron kanssa. Omenia voi hyödyntää myös suolaisen ruoan valmistuksessa. Omenalohkoja voi asetella vaikka kanafileiden kanssa uuniin vuokaan hautumaan. Syömäomenat kulkevat kätevästi mukana käsilaukussa tai repussa terveellisiä välipalatuokioita varten. Omenista kannattaa muistaa, että niiden siemenet sisältävät elimistölle vaarallista yhdistettä. Siemeniä kotineen pitää välttää.