Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Myös mieleen jäävät muistikuvat ovat hyviä kuvia

Nykyaikana ei voi välttyä miettimästä, miksi joka paikassa pitää nykyään kuvata kännyköillä. Yksi viimeisimmistä esimerkeistä on itsenäisyyspäivän Linnan juhlien jatkot, joita katsoimme television välityksellä. Kun artistit lauloivat, nousi käsiä ja kännyköitä ylös. Saman havainnon on voinut tehdä jo vuosien ajan monessa yleisötapahtumassa. Ihmiset kuvaavat, kun hetkestä pitäisi nauttia. Heiluvalla kännykällä räpsäisty epätarkka kuva tai säröääninen videopätkä ei välttämättä ole mikään katselunautinto.

Teatteri- ja musiikkisaleissa kuulutuksessa muistutetaan, että esityksen aikana ei saa kuvata ja pyydetään sulkemaan matkapuhelimet. Esiintyjille annetaan tila ja rauha esiintyä. Myös tekijänoikeudelliset seikat merkitsevät. Usein nykyään ennen esitystä myös mainitaan, että loppukiitoksia saa kuvata. Silloin voi ottaa kaipaamansa kuvan itselleen muistoksi, mutta usein joukossa on aina joku joka kuvaa esityksen aikana kielloista huolimatta.

Onko hektisen syötteinen, jatkuvasti virikkeitä tarjoava maailman aikamme tehnyt meistä levottomia ja lyhytjännitteisiä? Emmekö enää osaa keskittyä ja nauttia tilanteesta? Ennen vanhaan, ennen kännyköitä, luotettiin muistikuvien ja myös tarinoiden voimaan. Jotkut sanovat, että muistikuvat ovat parhaita kuvia. Hyviä ne ainakin ovat.

Toki kännyköissä on se mainio puoli, että perhetapahtumia, reissuja ja muita merkityksellisiä tuokioita elämässä saa tallennettua kuvina vaivattomasti ja nopeasti. Nykyihmisistä kännykän muistissa on lukemattomia otoksia, aikoinaan henkilöistä oli otettuna yksi kuva, jos sitäkään.

Kun kuvia on tuhansia, tuleeko niitä lopulta koskaan jälkikäteen katsottuakaan? Ja kun niitä katselee, muistaako oikeasti tilanteen tunteet ja fiiliksen vai ovatko kuvat enemmänkin todisteita, että oli paikalla. Kun tapahtumaa tai tilannetta ei katso ruudun läpi, jää siitä usein jonkinlainen syvempi muistijälki. Upeaa luontomaisemaa katsoessa voi tuntea olevansa osa luontoa ja tuon tunteen voi muistaa aina. Jos maisemaa katsoo pikkuisen luurin näytöltä, ei välttämättä tunnu samalta eikä tuota muistoa saa palautettuakaan kuvia myöhemmin katselemalla.