Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Valoa edessä – kuopiolaiset yritykset toiveikkaasti uuteen vuoteen

Sanotaan nyt heti alkuun ne hyvät uutiset. Monen nihkeän ja armottoman vuoden jälkeen pohjoissavolaisissa ja erityisesti Kuopion seudun yrityksissä mennään kohti tasapainoista aikaa. Tämä käy ilmi Savon Yrittäjien Itsenäisyyspäivän alla lähettämästä jäsenkyselystä johon tämän jutun kirjoitushetkellä on vastannut puolisentoista sataa yrittäjää. Toiveikkuus syntyy monesta eri osatekijästä. Jo tämän vuoden liikevaihto on puolessa vastanneita yrityksiä pysynyt ennallaan tai kasvanut 10–15 prosenttia. Vastaavasti lähes 40 prosenttia odottaa ensi vuodelle maltillista liikevaihdon kasvua ja mikä tärkeintä – kannattavuus näyttää nyt nousun merkkejä suurimmassa osassa yrityksiä. Viidennes palkkaa lisää henkilöstöä. Noin 40 prosenttia suunnittelee investointeja ensi vuodelle.

Tulokset voivat tuntua vaatimattomilta, mutta ilmassa on joka tapauksessa käänne parempaan. Tuloset tukevat syyskuun valtakunnallisen Pk-yritysbarometrin suhdanneodotuksia Pohjois-Savon osalta sekä aiemmin syksyllä Kuopion seudun kauppakamarin julkaisemaa investointiselvitystä vuosikymmenen loppuun mennessä. Olemme uuden kasvun kynnyksellä ja tämä tietää sekä yrityksille, että kansalaisille parempia aikoja.

Maanantai-iltana pohdittiin Kuopiossa ministeri Antti Häkkäsen johdolla eväitä yritysten kasvuun. Kaikki kasvu lähtee liikkeelle työvoiman saatavuudesta, saavutettavuudesta, koulutustarjonnasta tai vaikkapa siitä, että hyvinvointialue nähdään osana yritysten menestystä. Ellei terveyspalveluja voida tuottaa lähellä ihmisiä tavalla tai toisella, sillä on suora vaikutus yritysten työvoiman saatavuuteen. Yritysten toimintaympäristöön on siis noussut uusia tekijöitä, jotka vaikuttavat suoraan yritysten kykyyn toimia ja näitä pitäisi pystyä tunnistamaan entistä herkemmin.

Yksi kasvukiertueen teemoista oli luonnollisesti puhtaan siirtymän investoinnit. Niitä ei ole eikä niitä tule, ellei ole varmuutta vihreän energian saatavuudesta. Energia on avain investointisuunnitelmille, luvituksille ja sitä kautta varsinaisille teollisille investoinneille. Nyt onneksi tuulivoiman ja Puolustusvoimien tutkavalvontaa ollaan ratkaisemassa kompensaatiolain päivityksellä Itäiseen Suomeen. Tämä on odotettu sykäys uusille investointipäätöksille.

Tärkeimmät kasvun tekijät ovat kuitenkin ihmiset, kuten Finvectorin toimitusjohtaja Matthias Krieger totesi Kasvukiertueen yhdessä tilaisuudessa. Hän tietää mistä puhuu, sillä Finvectorissa on 53 eri kansallisuutta. Kansainvälistyminen ei tapahdu yrityksen seinissä vaan ihmisten toiminnassa. Vetovoimaiseen Kuopioon kasvu ja kansainvälistyminen sopivat erityisen hyvin. Hyvää Joulun aikaa kaikille lukijoille.

Kirjoittaja on Savon Yrittäjien toimitusjohtaja.