Meidän perheemme puhelinkeskustelu saattaa kuulostaa seuraavanlaiselta: K: Missä oot? V: Tässä mummonmäessä tulossa. K: Siinä pöllösuoralla on jäätä, aja varovasti... On sillä mäellä varmaan virallinenkin nimi, mutta kun siinä sattuu olemaan se mummonmökin tapainen heti rinteessä. Ja pöllö on nähty tasan kerran samaisen tien yhdellä suoralla.
Paikan tai tilan nimistä puheen ollen, silmiini sattui Veikko vastaa -palstalla (SS 4.11.) maininta, että oli täysin riittävää, että talon nimen jälkeen tai sen edelle merkittiin isännän etunimi. Vasta 1800-luvulla talonnimet alkoivat vakiintua pysyviksi sukunimiksi. Yleisimmän paikannimen titteliä kantaa Isosuo – peräti 700 kappaletta. Yleisimmät asutusnimet ovat Koivula, Mäkelä ja Rantala. Voin myös kuvitella, miksi Suomessa on monta Teerimäkeä tai Haukilampea.
Mutta vielä perheemme antamiin uus(paikan)nimiin. Meidän perheessämme paikannimet saadaan yleensä eläimistä tai mielenkiintoisista tapauksista ao. paikalla. Siksipä kaikki tietävät mikä on ”jänissuora”. Siinä lenkillämme ollessa jänis pinkoi minkä koivista pääsi lähes koko 200 metrin suoran ennen ojaan puikahtamistaan. ”Pyrstötiasmutka” – ihan itsestään selvä, mutta tyyli lentävämpi.
”Pikkupikkuhaapanalampi” on jo soistunut umpeen, muisto siitä elää puheessamme. Hassuin on varmaan ”Vaippatalo” kotitiellämme. Nimi juontaa kaksostyttöjemme vauva-aikaan. Pikkukeskosten minivaipat olivat kaupoista lopussa ja kerran vaunulenkillä tapasin ao. talon isännän, joka olikin ollut edustajana tavarantoimittajalla. Lyhyestä virsi kaunis, parin päivän päästä meille ilmestyi laatikollinen juuri näitä vaippoja. Vauvat ovat jo aikuisia, mutta talon nimi säilyy ikuisesti.
Kirjoittaja on Matkuksen kauppakeskusjohtaja.