Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Moderni seniori, boomeri ja Setä Stiller

Ikäihmisille tarkoitetun luennon teemana on ”moderni seniori”. Teinit voisivat kutsua joukkoamme boomereiksi tai ehkäpä olemme ”ihan skibidejä”.

Kaunis sana vanhus on saanut ikävän sävyn. Niinpä vanhalle on kehitelty kiertoilmaisuja kuten karhulle muinoin. Mesikämmen. Aika coolia.

”Vanhat rakennukset ja vanha taide ovat kauniita, vanha viini on hyvää. Miksi mielikuvat vanhoista ovat mustavalkoisia”, gerontologi Anu Jansson kysyy luennossaan. Viivan toisessa päässä ovat ryppyiset kädet, toisessa veteraaniurheilun sankari.

On vuosi 1972. Kumaraan painunut liki 90-vuotias Abraham Stiller on vanhainkodissa. Haastattelemaan tullut toimittaja on myötätuntoinen. ”Te yrititte auttaa.”

Abraham Stiller (1885-1972) iso, rujo, jalkaansa linkuttava liikemies oli juutalaisten vaaran vuosina omistanut elämänsä toisten auttamiselle. ”Halusin antaa muille enemmän, mitä itse olin saanut”, orpolapsesta liikemieheksi vaurastunut Stiller sanoo. Hän teki kaikkensa, ettei Suomeen paenneita juutalaisia lähetettäisi Gestapolle, varmaan kuolemaan. ”Lupaan, että te ja perheenne olette turvassa täällä”, Stiller sanoi kauppansa työntekijöille. Kunnes valkeni marraskuun viheliäisen kylmä aamu vuonna 1942.

Georg ja Janka Kollman sekä heidän alle kaksivuotias poikansa Franz ovat sataman lastaussillalla niiden kahdeksan joukossa, jotka viedään Saksaan menevään laivaan.

Matkan pää on kaikkien tiedossa.

Rakas, Abraham. Teillä oli suuri sydän ja suuri suu. Olitte ajoittain naiivi ja idealistinen, mutta halu pelastaa ihminen varmalta kuolemalta sai teidät toimimaan; säntäämään koputtamatta ja mihin vuorokauden aikaan hyvänsä ministereiden puheille. Nyt peilistä katsoo menetysten vanhentama, epätoivoinen lupausten pettäjä.

Rakas Setä Stiller. Helsingin juutalaisessa seurakunnassa saitte lempinimen Mensch. Se tarkoittaa: Ihminen. Isolla Iillä.

Kirjoittaja on pappi sekä aiempi Kirkko ja Koti-lehden päätoimittaja. Abraham Stiller (Ville Virtanen) on pääosassa Klaus Härön uutuuselokuvassa Ei koskaan yksin.