Toimistossamme on aamuisin kahden tunnin hiljainen työaika. Istumme avotoimistossa ja niin mukavaa kun työkavereiden kanssa onkin, taukoamaton äänimaailma aiheuttaa keskittymisvaikeuksia vaativiin kokonaisuuksiin. Kuulokkeita on kokeiltu, mutta pitäisi olla melkoinen vastamelusetti, että vieressä puhelimessa puhuvan kollegan ääni häviäisi tyystin.
Melu, yksi saasteista viheliäisin, ei vielä mielestäni ole täysin ymmärretty yskä. Istumme busseissa ja kuntosaleilla kuulokkeet päässä, kotona pauhaa jos jonkinlaista äänilähdettä. Äänikirjat, niin upea keksintö kuin ne ovatkin, hallitsevat meidän lenkkipolkujamme tai kotitöitämme. Oikein innostuin, kun suuresti arvostamani kirjailija Sirpa Kähkönen totesi kolumnissaan (SS 2.2.2025), että ”uutta ei voi syntyä ilman keskittymistä ja tyhjää tilaa”. Aamen!
Itselleni äänikirjat toimivat parhaiten unilääkkeenä, en saa yhtään kiinni juonesta tai asiasisällöstä kuuntelemalla.
Väitän, että omien ajatustemme kanssa on meidän monen vaikea vain olla hiljaa.
Mieli puskee pintaan kysymyksiä, kommentteja, pätkiä keskusteluista tai vaikkapa jotain typerää korvamatokappaletta. Se on kuin myrsky, jonka läpi kannattaa mennä, sillä sen jälkeen syntyy rauha ja tilaa jollekin uudelle.
Mökillä vietän aikaa yksin koiran kanssa hiljaisuudessa. Umpiossa en sentään ole, kuuluuhan vanhasta hirsitalosta aina vähän natinaa. Tuulen tullessa Suvasta pitkin olen kuin moottoritien vieressä, sen verran kohisten kuusikko ottaa puhurin vastaan. Näin keväällä lintukonsertti on päätä huumaava äänilähde, mutta se on kuitenkin rauhoittavaa ja mieltä hellivää. Mitäs jos tänään antaisit vaan ajatusten soljua, tulla ja mennä? Ihan hiljaa?
Kirjoittaja on Matkuksen kauppakeskusjohtaja.