Kohtaaminen ei katoa mihinkään

Diakoniajohtaja Seppo Marjanen jää eläkkeelle Vuorikadun diakoniakeskus suljettiin kesällä.

Yksi aikakausi päättyy kun pitkäaikainen diakoniajohtaja Seppo Marjanen jää eläkkeelle joulukuussa. Sitä ennen mies pitää pois vuosien aikana kertyneet pitämättömät lomat. Inka Matilainen
Inka Matilainen

Inka Matilainen

Diakoniajohtaja Seppo Marjanen kellotti kerran, kuinka kauan hänen kolmen minuutin työmatkansa Suokadulta torin poikki Vuorikadulle kestää, jos hän pysähtyy juttelemaan kaikkien halukkaiden kanssa. Kaksi ja puoli tuntia oli tulos.

Joulukuun alussa virastaan eläkkeelle jäävän Marjasen työssä se ei tosin haittaa. Kohtaaminen ja kuunteleminen on diakoniatyön syvintä ydintä ja ihmisiä kohtaa parhaiten siellä, missä he ovat, kuten esimerkiksi torilla.

Joulukuun alussa Marjanen jää eläkkeelle peräti 20 vuotta kestäneestä virastaan. Torilla haastattelemani Marjanen ei usko, että ihmisten kohtaaminen katoaa, vaikka virallinen työ loppuu. Hän on saanut olla mukana niin ihmiselämän iloissa ja suruissakin - ja on varmasti jatkossakin.

– Pappeushan ei minulta häviä mihinkään ja olen muutenkin kuunteleva ihminen. Torille jalkautumisesta olen saanut paljon hyvää palautetta. Diakoniatyön rikkaus on siinä, että voi oikeasti antaa ihmisille aikaa.

Marjanen kokee, että hän on saanut tehdä merkityksellistä ja mielenkiintoista työtä, jossa on päässyt sekä auttamaan ihmisiä ruohonjuuritasolla että vaikuttamaan ”vallan kahvaan”. Marjanen on ollut niin kantamassa huonekaluja vapautuneen pitkäaikaisvangin ensikotiin kuin jakamassa asiantuntemustaan eri työryhmissä ja viranomaisten kanssa.

– Se on ollut erityisen hienoa, että olen työni kautta päässyt vaikuttamaan niihin ihmisiin, jotka päättävät asioista. Olen päässyt tuomaan esille sen todellisuuden, missä monet ihmiset elävät. Ja mikä parasta - minua on myös kuunneltu.

Diakonia-työ on kuin lumiaura, sitä on suunnattava sinne, missä hätä on.

Ennen diakoniajohtajan virkaa Marjanen on tehnyt töitä muun muassa Ruotsin valtion oikeuspsykiatrian klinikalla, vankilapappina ja seurakuntapastorina. Hän on nähnyt elämän rosoiset ja nurjat puolet. Ehkäpä juuri sieltä on kummunnut halu auttaa hädässä olevaa. Marjanen sanoo, että diakonian tehtävä on tuoda kuuluviin heidän hätänsä, jotka eivät itse pysty ääntä pitämään.

– Mikään inhimillinen ei saa olla vierasta ja jokaisella ihmisellä on yhtäläinen ihmisarvo. Diakoniatyö on kuin lumiaura, sitä on suunnattava sinne, missä hätä on. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka ovat jollain tavalla väliinputoajia ja diakonian tehtävä on auttaa heitä.

Vuorikadulla toiminut diakoniakeskus suljettiin kesällä. Keskuksen työntekijät on sijoitettu muualle seurankunnan työpisteisiin ja diakoniatyö jatkuu edelleen. Niin kutsuttu yleinen kohtaamispaikka kuitenkin hävisi keskuksen myötä ja se hieman harmittaa Marjasta.

– Se oli monelle matalan kynnyksen paikka, jonne pystyi tulemaan kahville ja juttelemaan. Lisäksi iso menetys on kierrätyspiste, josta pystyi sekä ostamaan että ostamaan tavaraa ja vaatteita. Parhaimmillaan kalustimme useita kymmeniä vähävaraisen yksiöitä pisteelle tuoduilla tavaroilla.

Diakoniatyö on Marjasen mukaan hyvin samanlaista kuin sosiaalityö, mutta hengellisellä aspektilla. Vuosien saatossa työn tekeminen on muuttunut yhteiskunnan muutoksen myötä, mutta tarkoitus ja tehtävä pysynyt ennallaan. Marjanen pitääkin tärkeänä, että myös diakoniatyötä kehitetään.

– Pitää miettiä, mikä on järkevin tapa toimia. Ei saa junnata ”näin on aina tehty” -ajatuksessa.

Ennen eläkkeelle siirtymistä Marjanen pitää pois pitämättömiä lomia. Hän uskoo, että tyhjentyneeseen kalenteriin tulee nopeasti ohjelmaa. Suuria suunnitelmia syksylle ei ainakaan vielä ole.

– Varmaan tulee nyt moottoripyöräiltyä, kalasteltua, käytyä uudessa uimahallissa ja tehtyä ruokaa useammin, mies hymyilee.

Keskustelu