Kestämätöntä kasvua

Markku Myllykangas

Markku Myllykangas

Kolumni

Syntymäpäivähaastattelut ovat yleensä mitään sanomatonta lässytystä, pelkkää juhlakalun erinomaisuuden kailottamista. Kirjailija, kolumnisti, viestintävalmentaja ja yhteiskunnallinen keskustelija Pekka Seppäsen tapaus (HS 15.9.) oli piristävä poikkeus. Seppäsellä oli painavaa sanottavaa. Seppänen sanoi olevansa vuosi vuodelta närkästyneempi ihmisten vimmasta tuhota maapallon elämä. Ihmiskeskeinen ajattelu koituu lopulta ihmistenkin turmioksi. Seppäsestä on surullista huomata, miten yhtä virusta vastaan ihmiskunta pystyy yksissä tuumin taistelemaan ja tekemään valtavia muutoksia omaan arkeensa, mutta suurimpien ongelmien edessä ei haluta tinkiä mistään.

Nyt jylläävä kuudes sukupuuttoaalto on ensimmäinen ihmisen aiheuttama. Sitä kiihdyttää ilmastonmuutos, kaikista uhkaavin tulevaisuudenkuva. Monia eläin- ja kasvilajeja, jopa kokonaisia ekosysteemejä katoaa vinhaa vauhtia. Maapallosta merineen on tehty vaarallisen jätteen kaatopaikka. Kaikki peittyy harmaaseen saastaan. Kun luonto taantuu, koronaviruksen kaltaiset tauditkin saavat uusia mahdollisuuksia levittäytyä ihmisiin ja eläimiin. Nykymeno on sovittamattomassa ristiriidassa luonnon kanssa. Tuhoa ei voi enää kokonaan estää, mutta sitä voisi yrittää edes hillitä.

YK:n viidennessä biodiversiteettiraportissa varoitetaan, ettei pelkkä luonnon suojeleminen riitä. Tarvitaan myös mittavia poliittisia, sosiaalisia, taloudellisia ja teknisiä muutoksia. Tulevaisuus on lohduton. Sillä poliitikoilla, näillä niin sanotuilla päättäjillä, on tärkeämpää tekemistä kuin elämän edellytysten ylläpitäminen – oman valta-aseman varmistaminen. Monet poliitikot pelkäävät, että jos he vaatisivat rahvasta tinkimään elintasostaan ympäristön hyväksi, se olisi poliittinen itsemurha. Niinpä he alistuvat mölyävän massan vaatimuksiin kulutuksen kasvattamisesta, elintason nostamisesta ja ”hyvinvoinnin” lisäämisestä. Tavisten, kuten poliitikkojenkin, on paljon näppärämpi kieltää todellisuus kuin sallia oman maailmankuvan pirstaloitua. Eikä tämä ole pelkästään etnonationalistisen äärioikeiston yksinoikeus. Seppänen väittää meneillään olevaa elvyttämistäkin säälimättömäksi luonnon murhaamiseksi.

Yuval Noah Harari: ”Homo sapiens on käyttäytynyt tuhansien vuosien ajan ekologisen sarjamurhaajan tavoin. Nyt se on muuttumassa ekologiseksi massamurhaajaksi!

Kirjoittaja on päivystävä dosentti.

Maapallosta merineen on tehty vaarallisen jätteen kaatopaikka.

Keskustelu