Kaupunki muistuttaa: Maastoalueelle ei saa pysäköidä

Kuntolaakson ja vanhan uimahallin välissä oleva puistokaistale muistuttaa herkästi parkkipaikkaa. Siihen ei kuitenkaan saa pysäköidä.

Tämä alue kuuluu pian purettavan vanhan uimahallin tonttiin ja muuttuu lokakuussa työmaa-alueeksi. Minna Lyytinen
Inka Matilainen

Inka Matilainen

Kuopiolainen Jukka Ylönen pysäköi noin pari viikkoa sitten jutun kuvassa näkyvälle alueelle. Alue sijaitsee uuden Kuntolaakson ja keskustan vanhan uimahallin välissä. Hiekkakentällä ei ole erillisiä merkkejä pysäköintialueesta, mutta ei myöskään pysäköintikieltoa, joten monen muun lailla Ylönen laittoi autonsa kentälle parkkiin uintireissun ajaksi. Sillä välin sekä hänen että kaverin kuten myös muiden autojen tuulilasiin oli ilmestynyt sakkolappu.

Ylönen soitti pysäköintifirmaan ja ihmetteli sakkoa ja kysyi, miksei alueella ole pysäköinninkieltomerkkiä.

– Valvonnasta vastattiin, ettei siihen tule koskaan kieltomerkkiä. Perusteluja en saanut, mutta näin minulle sanottiin.

Ylönen ymmärtää sakon jos pysäköinti on kiellettyä, muttei sitä miksi kentällä ei ole mitään opastavia merkintöjä. Hänen mukaansa moni luulee aluetta vanhan uimahallin parkkipaikkojen jatkeeksi ja luonnollisesti haluaa pysäköidä ilmaiseksi maksullisen pysäköintihallin sijaan.

Jarno Käki Kuopion pysäköinninvalvonnasta vastaa, että kyseessä oleva maa-alue, on kaupungin omistama puistokaistale ja osin myös vanhan uimahallin tontti-alue. Kaupunki on linjannut, että maastoon ei saa pysäköidä taajama-alueella. Alue kuuluu maastoliikennelain piiriin.

– Kun poiketaan katualueelta ollaan toisen omistamalla maa-alueella, jossa pysäköintiin pitäisi aina olla lupa maanomistajalta, olipa se sitten yksityinen tai kaupunki.

Haluamme pitää tontin puhtaana.

Jarno Käki

Miksi alueella ei sitten ole minkäänlaisia asiasta opastavia merkkejä tai kieltoja?

– Koska maastolaki ei edellytä sitä. Vanhan uimahallin purkutyöt ovat alkamassa lokakuussa, jolloin kyseinen alue muuttuu aidatuksi työmaa-alueeksi. Koska kyse on lyhyestä ajasta, jolloin tontti on tyhjillään, ei siihen kannata pystyttää kalliita merkkejä. Jos tilanne jatkuisi pidempään näin, niin toki tontille jonkinlainen opaste laitettaisiin.

Käki sanoo, että maastolaissa olevalla pysäköintikiellolla on tarkoitus suojella maaperää muun muassa autojen öljyvuodoilta, ja siksi puistokaistaleelle ei saa edes väliaikaisesti pysäköidä.

– Haluamme pitää tontin puhtaana.

Keskustelu