Kommentti: Opettajia ja poliisejakin kiusataan

Lasten sekä urheilun maailmassa ei puhuta väkivallasta, vaikka uhria telotaan tahallaan, kirjoittaa Ismo Vornanen.

Opettajilla vitsit ovat vähissä, kun sana ei tehoa, häirikkö murjoo kavereitaan ja pelleilee opettajien kustannuksella. Anton Soinne
Ismo Vornanen

Ismo Vornanen

Puijonsarven yläkoulun rehtori Jari Karttunen kertoo, että vaikka alle 15-vuotias ei vielä ole rikosoikeudellisessa vastuussa, hän voi syyllistyä väkivaltaan. Rehtori on sitä mieltä, että väkivalta kouluissa ei ole niin yleistä kuin tämän hetken uutisoinnista voisi päätellä.

– Koulun on tehtävä yhteistyötä väkivaltatilanteissa poliisin ja sosiaalitoimen kanssa. On tuettava uhria ja selvitettävä tekijän ongelmat. Kenellekään ei saisi jäädä pelkoja. Opettajalla on velvollisuus puuttua väkivaltaan, sanoo Karttunen.

Noinhan rehtorit puhuvat nätisti puuttumismalleista. Malleista huolimatta opettajilla vitsit ovat vähissä, kun sana ei tehoa, häirikkö murjoo kavereitaan ja pelleilee opettajien kustannuksella. Viimeksi Elokapinassa poliisitkin näyttivät typeryksiltä. Sitä mukaa kuin virkavalta kantoi mielenosoittajia ajoväylältä, aktivistit kävelivät tien tukoksi uudelleen. Liberaali yhteiskunta on hävittänyt auktoriteetit ja lain kunnioituksen.

Väkivaltaiseen tilanteeseen joutuva opettaja voi itsekin saada nyrkistä, kuulla uusimmat kirosanat ja ulkonäköhuomautukset. Pedagogin on muutamassa sekunnissa ratkaistava, syntyykö vielä pahempaa jälkeä, jos hän ei mene fyysisesti väliin. Jos opettaja sattuisi menettämään tiukassa tilanteessa malttinsa, käynnistyisivät kännykkäkamerat ja alkaisi paskamyrsky some-tuomioistuimessa.

Huonosti kasvatetut nuoret tappelevat, tyrkkivät, läpsivät ja pesevät lumella uhriensa kasvoja. Mitä ajattelisi aikuinen, jos työkaveri kuristaisi häntä kahvitauolla? Puhuttaisiinko vähättelevästi kiusaamisesta niin kuin kouluissa?

Kun tilanne on päällä, opettaja on yksin ja moniammatilliset tiimit kaukana. Jos opettaja turvautuu jatkuvasti esimerkiksi rehtorin apuun, auktoriteetin rippeetkin murentuvat. Kotikasvatuksen puutteet ja sukupolvelta toiselle periytyvä väkivalta ei hoidu tukiopetuksella niin kuin muut oppimisvaikeudet.

Yle Puheessa Jari Sarasvuo muistutti, että väkivaltaiset nuoret ovat reppanoita ja osat vaihtuvat, kun tullaan aikuisikään. Sarasvuo antaa esimerkin: ”Tapasin kerran aikuisena miehen, joka löi minua nuorena lättyyn. Nyt hänen roolinsa oli palvella minua. Muistimme molemmat lyönnit, mutta päätin silti olla hänelle poikkeuksellisen ystävällinen.” Sarasvuon kommentti ei lohduta, jos joka aamu pelottaa mennä kouluun.

Myös väkivaltaiset idolit romuttuvat kasvatusihanteita. Jääkiekkolegenda Pentti Matikainen kertoo naureskellen (SS 5.10.), miten päätettiin antaa pelissä Rotta-Gudakselle turpaan.

Kun maailman suurimman johtajan vaaleissa presidenttiehdokkaat solvaavat toisiaan, sano siinä sitten opettajana, että väkivaltaiset sanatkin ovat väärin.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Keskustelu