Sinulla on pakkomielle tehdä Savoniasta Suomen paras, Mervi Vidgrén?

Viikkosavon Viikon väitteet -sarjassa esitetään tolkuttomia väitteitä. Tällä viikolla vastausvuorossa Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori Mervi Vidgrén.

Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori Mervi Vidgrén sanoo, että pieni kilpailuhenki ei ole koskaan pahasta. Merja Turunen
Aija Pirinen

Aija Pirinen

Olet entinen kilpahiihtäjä ja suhtaudut ammattikorkeakoulun johtamiseenkin kuin kilpailuna. Sinulla on pakkomielle siitä, että Savoniasta tulee Suomen paras, tehokkain, vaikuttavin, tuloksellisin ja maineikkain korkeakoulu.

Haluan toki, että Savonia on yksi parhaista ammattikorkeakouluista Suomessa. Haluamme myös tehdä toiminnastamme vaikuttavaa. Itse asiassa se on kirjoitettu Savonian strategiaan, jonka osakeyhtiön hallitus on hyväksynyt. Pieni kilpailuhenki ei ole koskaan pahasta.

Savonia sai tänä vuonna Parhaat työpaikat -tunnustuksen ensimmäisenä korkeakouluna. Myhäilet tyytyväisenä, sillä tiedät hyvin, kenen ansiota se on

Myhäilin ja myhäilen edelleenkin. Great Place to Work on hieno tunnustus ja arvostan ja arvostamme koko Savonian työyhteisössä sitä. Organisaation onnistuminen ei ole yhden henkilön varassa. Kyllä tämän eteen olemme kaikki tehneet työtä ja kehittäneet organisaatiokulttuuriamme siihen, että olemme ylpeitä työstämme ja haluamme tehdä Savoniasta vieläkin paremman työpaikan. Luulen, että silloin olemme paras paikka myös opiskella.

Olet jo pariin otteeseen ollut kutsuvieraana Linnan juhlissa. Olit jälleen varautunut kutsuun ja harmittelit, kun Linnan juhlia ei tänä vuonna järjestetäkään.

On ollut kunnia edustaa Savoniaa itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa. Molemmilla kerroilla on kutsua pitänyt hypistellä ennen kirjekuoren avausta. Eipä niitä kannata etukäteen odotella.

Toimit ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen hallituksen puheenjohtajana ja PeeÄssän hallintoneuvoston puheenjohtajana. Jo pikku tyttönä valitsit aina paikkasi pöydän päästä, koska nautit vallan tunteesta.

Olen saanut mahdollisuuden olla hienoilla näköalapaikoilla. Molemmat puheenjohtajuudet antavat hyvän mahdollisuuden laajentaa omaa näkökulmaa. Viisilapsisessa perheessä kasvaneena olen sopeutunut monenlaiseen menoon.

Tiedät kokemuksesta, että paras tapa hurmata yleisö on esittää tilaisuuden aluksi pieni runonpätkä.

Yes, kyllä silloin tällöin on tullut siteerattua runojakin. Muistan kun tytöt olivat pieniä ja luin heille iltasatuna Kirsi Kunnaksen Kattila ja perunat. Seuraavana päivänä aloitin samalla runolla henkilöstökokouksen. Silloin puhuttuiin työhyvinvoinnista ja kiireestä.

Savonialla on toimipisteet Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Rehtorina ajat kaikkien toimipisteiden asemaa. Mutta jos näistä pitäisi säästää vain yksi, valitsisit Iisalmen.

Savonian aluekehittämisen kannalta on hyvä, että meillä on elinvoimaiset kampukset kolmella eri paikkakunnalla. Rehtori/toimitusjohtaja toteuttaa osakeyhtiön hallituksen strategisia päätöksiä.

Saat työsi puolesta kutsuja moniin iltatilaisuuksiin ja osallistutkin niihin tunnollisesti. Mutta mietit koko ajan: ”Joko täältä pääsee kotiin tekemään puusavottaa”.

Olen onnekas, että minulla on mahdollisuus osallistua hyvin erilaisiin tilaisuuksiin. Tiedän, että puusavotta kyllä odottaa kotona.

Sinulta kysytään usein, oletko iisalmelaisena sukua edesmenneelle rahamies Einari Vidgrénille.

Kyllä Vidgrénin Einari ja Vieremä tunnetaan hyvin eri puolella Suomea. Olen saanut monta juttua sitäkin kautta liikkeelle.

Sinua pidetään maanläheisenä ja keskustelevana johtajana. Esität tavallista pulliaista, koska olet huomannut, että tällöin henkilöstö helpommin nielee säästöjä ja leikkauksia.

Johtajana on syytä yrittää olla oma itsensä. Hienoa, jos minut tunnistetaan ihmisläheisenä ja keskustelevana. Luulen, että keskeistä johtamisessa on luottamus. Se kantaa niin hyvinä ja huonoina aikoina.

Ihminen on onnellisimmillaan marjametsässä.

Ehdottomasti kun mukana on hyvää seuraa ja eväsreppu. Ei tarvitse olla marjojakaan, riittää luonto ja metsä!

Sinun aikanasi on toteutunut Savonian kampuskokonaisuus Savilahteen. Siitä olet aidosti ylpeä.

Savilahden osaamiskeskittymän puolesta hehkutan kovasti. Se on ainutlaatuinen kokonaisuus varsinkin kun siihen kytketään vahvasti myös yrityselämä. Savonian profiilin kannalta oikein mainio kokonaisuus.

Pidät excel-tiedostoa Suomen ammattikorkeakoulujen eri tunnusluvuista ja vertailet muiden lukuja Savoniaan.

Savonian tiedontuotanto on hyvällä tasolla ja olemme hyvin tietoisia Savonian keskeisistä tunnusluvuista. Jokainen opettaja näkee oman opiskelijaryhmänsä opintojen etenemisen ja pystyy ennakoimaan jos näyttää tulevan ongelmia opintojen etenemisessä.

Kuka?

Mervi Vidgrén

Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja.

Koulutus: Filosofian tohtori.

Perhe: Mies ja kaksi tytärtä.

Asuu Iisalmessa.

Keskustelu