Miehensä yllättäen menettänyt Pirjo muistuttaa sanomaan toisillemme usein, kuinka paljon rakastamme.
Vuoden 2018 maaliskuun viimeinen päivä Pirjo Ikäheimosen mies Petri Jussila lähti lenkille kuten aina ennenkin. Miestä ei kuitenkaan kuulunut kotiin, ja Pirjo alkoi kysellä hänen peräänsä. Pian sairaalasta hän sai tiedon, että Petri oli löydetty lenkkipolulta elottomana, häntä oli elvytetty ja, että hän on nyt hengityskoneessa. Alle viisikymppisen Petrin sydän oli pysähtynyt. Vuorokauden kuluttua kohtauksesta hän menehtyi. Pirjo, parin lapset ja muut läheiset ehtivät hyvästelemään Petrin.
– Elvytysaika kesti niin pitkään, että aivot olivat ehtineet pysyvästi vaurioitua. Samalla päästä löydettiin kaksi kasvainta, joiden myötä Petrin elinennuste olisi ollut muutenkin lyhyt. Käytännössä Petri kuoli siihen lenkkipolulle.
Tuona päivänä Pirjon maailma romahti. Elämästä katosivat värit ja valo. Tilalle tuli tyhjyys ja järkytys, jota ei voi edes sanoin kuvailla.
– Kirjailija Kaari Utrio on joskus kirjoittanut, että puolison menettämisestä syntyvää kipua, tyhjyyttä ja järkytystä ei voi kuvailla edes kirjailija. Sen täytyy olla kokenut, jotta voi ymmärtää.
Tilanne lamaannutti Pirjon täysin, mutta tekemistä riitti. Kun pakolliset asiat kuten hautajaiset, perunkirjoitukset ja tilien sulkemiset oli hoidettu, Pirjolle iski valtava väsymys. Hän kuitenkin tarvitsi nukkumiseen avuksi unilääkkeitä. Lääkkeet saatuaan Pirjo käytännössä nukkui lähes kaksi kuukautta.
– Ensimmäiset puoli vuotta Petrin kuoleman jälkeen meni niin, että sain hoidettua pakolliset asiat ja teimme niistä poikien kanssa listan. Unohtelin asioita, minulla oli valtavasti fyysisiä oireita kuten ahdistusta, päänsärkyä ja jatkuva flunssa. Nuorempi poikani asui vielä kotona ja sen verran jaksoin tsempata, että tein hänelle ruokaa iltaisin, pyykit ja tiskit hoidettiin, mutta muuten emme esimerkiksi imuroineet kertaakaan puolen vuoden aikana.
Ihan eniten kaipaan sitä yhteistä arkea. Kun on joku jonka kanssa jakaa sitä ja elämää ja vastuuta.
Pirjo ja Petri tapasivat toisensa yliopistossa ja ehtivät olla yhdessä 25 vuotta. Petri oli Pirjon elämän rakkaus ja paras ystävä. Parille syntyi kaksi poikaa, jotka ovat nyt jo aikuisia. Vuonna 2014 Petrillä todettiin aggressiivinen melanooma, joka kuitenkin saatiin hoidettua leikkauksella ja lääkityksellä. Vuonna 2016 syöpä uusiutui, mutta jälleen tilanne saatiin ”kuntoon” leikkauksella ja hoidoilla. Ennen kohtausta Petri oli oireeton ja ehtinyt käydä kontrollissa, jossa ei näkynyt mitään. Kovakuntoisella ja muun muassa maratoneja juosseella Petrillä ei ollut myöskään mitään oireita päähän tulleista etäpesäkkeistä.
– Lääkäri kertoi, että kyseessä on hyvin aggressiivinen syöpätyyppi, joka saattaa tehdä kasvaimet hyvinkin lyhyessä ajassa. Siksi niitä ja niiden oireita ei ehditty huomata. Petrin kannalta lähtö oli hyvä, sillä tieto syövän uusiutumisesta olisi ollut musertava kaikille.
Arki, tulevaisuus. Kaikki se muuttuu, kun puoliso kuolee. Koti hiljenee. Kotona ei odota toista aikuista, joka kysyy, miten päivä meni, kun tulee töistä. Myös kaikki suunnitelmat, joita tulevaisuuteen oli yhdessä mietitty, romuttuvat hetkessä.
– Ihan eniten kaipaan sitä yhteistä arkea. Kun on joku jonka kanssa jakaa sitä ja elämää ja vastuuta. Kun toinen kuolee onkin yllättäen aivan yksin vastuussa kaikesta. Meillä esimerkiksi ehti vuosien aikana tulla keskinäinen työnjako, jossa toinen hoiti tiettyjä asioita, nyt joutuukin yksin muistamaan kaiken.