Paula Aikio-Tallgren: ”Kuntapolitiikassa ei tarvittaisi puolueita lainkaan”

Talouselämän vaikuttajat Paula Aikio-Tallgren ja Tarja Tikkanen kertovat ajatuksiaan, mitä he odottavat kuopiolaiselta kunta- ja aluepolitiikalta.

Savilahti on Suomen ainoa kampusalue, jossa on yliopisto, ammattikorkeakoulu ja ammattioppilaitos samassa pihapiirissä. Juha Poutanen
Ismo Vornanen

Ismo Vornanen

Savon Yrittäjien toimitusjohtaja, reilun vuoden Kuopiossa asunut Paula Aikio-Tallgren on seuraillut kunnalliselämää Lapissa ja Torniossa. Hän toivoo, että Kuopion kuntapäättäjillä olisi selvä näkemys kotikuntansa vahvuuksista, yrityksien vaikutuksesta verotuloihin, palvelujen rahoitukseen ja ihmisten hyvinvointiin. Kuntatasolla Aikio-Tallgren näkee puoluepolitikoinnin aikansa eläneenä, historiallisena jäänteenä.

– Kuntapolitiikassa ei tarvitsisi olla edes puolueita. Kuntapolitiikka on strategian lisäksi pitkälti käytännön asioiden hoitamista. Toisaalta yrittäjät pelkäävät turhaan poliittista leimautumista. Toivon, että mahdollisimman moni yrittäjä osallistuisi vaaleihin eri puolueissa. Yrittäjänä rakastaisin kaikkia puolueita yhtä paljon, kunhan ne vain edistävät kasvua alueella, sanoo Aikio-Tallgren.

Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren. Sanna-Liisa Kiiskinen

Haastattelussa toimitusjohtaja yllättää sanomalla pohjoissavolaista päätöksentekoa yksituumaiseksi. Vertailutietoa hän on kerännyt istumalla aiemmin muun muassa Torniossa kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna ja Lapin maakuntaliiton valtuustossa.

– Onkohan teillä tutkittu verrokkikaupunkeja, jos luulette, että päätöksentekonne on erimielistä. Kyllä Lapissa on enemmän esimerkiksi maakuntakeskus Rovaniemen ja muiden pienempien kuntien välillä kähinää kuin Kuopiolla ympäryskuntien kanssa.

Yhtenäisen talousalueen luominen Kuopion, Iisalmen ja Varkauden ympärillä olisi pohjoissavolaisen elinkeinoelämän etu. Aikio-Tallgren kannustaa poliitikkoja tunnistamaan työssäkäyntialueen tulevaisuuden kuntien luonnollisena kokona.

45 minuutin työmatka on ihan tavanomainen pääkaupunkiseudulla.

Paula Aikio-Tallgren

– Investoijat katsovat talousalueita ja isojen yrityksien näkökulmasta vanhakantaiset kuntarajat jarruttavat talouskasvua. Esimerkiksi 45 minuutin työmatka on ihan tavanomainen pääkaupunkiseudulla ja Euroopassa. Itse voisin hyvin asua Rautalammilla ja käydä töissä Kuopiossa.

Korona-aikakaudella monipaikkainen työajattelu on vain korostunut. Aikio-Tallgrenin mukaan ajomatka ei rasita työntekijää, jos hän pari päivää viikosta istuu kotona etäkonttorissa ja kolmesti viikossa ajaa työpaikalleen.

Itsekin perheyrittäjänä toiminut nainen patistaa kuntapäättäjiä ja viranhaltijoita yrittäjämyönteisyyteen. Yrittäjien ja kuntavaikuttajien arkiset keskustelut, soittaako viranhaltija takaisin ja millaiset ovat palvelevan virkamiehen asenteet ratkaisevat kunnan maineen uusien yrittäjien silmissä.

– Kunta osoittaa aidosti kiinnostuksensa yrityksiin, jos kunnan viranhaltijat tai poliitikot haluavat aidosti ratkaista yrittäjän ongelmia. Osoittaako viranhaltija tai poliitikko kiinnostusta yritystä kohtaan ja saako yrittäjä käytännön neuvoja ongelmiinsa, ratkaisee millainen viesti kunnasta lähtee toisille yrittäjille. Hyvä asiakaspalvelu ei vaadi edes rahaa.

KPY Novapoliksen hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkanen. Tuire Punkki

KPY Novapoliksen hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkanen muistuttaa Kuopion päättäjiä, että tärkein asia on pohtia keinoja, miten Kuopioon saadaan lisää lapsiperheitä ja työikäisiä ja miten heidät pidetään kaupungissa veronmaksajina.

– Kuopiossa on onneksi melko monipuolinen koulutustarjonta. Savilahti on Suomen ainoa kampusalue, jossa on ammattioppilaitos, ammattikorkeakoulu ja yliopisto. Opiskelijoista jää aivan liian pieni prosentti Kuopioon. Päättäjien pitäisi ratkaista, miten opintojen jälkeen koulutetut ja heidän perheensä saisi pysymään Kuopiossa, pohtii Tikkanen.

Poistuvien opiskelijoiden pulmaan Savilahteen on kehitetty osaajapooli Pondi. Pondi on rekrytointipalvelu yrityksille, joiden on vaikea löytää sopivaa osaamista, vaikka samaan aikaan koulutettua työvoimaa poistuu kaupungista.

Kuopion kehitys

Keskustan ei saa antaa autioitua

Työpaikka ei ole ainoa muutto- tai jäämispäätökseen vaikuttava tekijä. KPY Novapoliksen hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkanen uskoo, että kaupungin ajatus ”hyvän elämän pääkaupungista” vaikuttaa ihmisten muuttopäätöksiin.

Tikkasta huolestuttavat ydinkeskustan tyhjät liiketilat.

– Asuinympäristöllä, liikunta- ja kulttuuripalveluilla on valtavasti merkitystä paikkakuntaan sitoutumisessa. Nykyisin kaivataan myös englanninkielistä opetusta päivähoitotasolta yliopistoon, minkä Kuopio on oivaltanut jo kauan sitten. Tulevien päättäjien olisi huolehdittava, että kaupungin keskusta Kuopion lippulaivana ei autioidu.

Kommentoi