Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Välillä saatat olla liiankin asiallinen, Antti Kivelä?

Viikkosavon Viikon väitteet -palstalla esitetään tolkuttomia väittämiä. Tällä kertaa väiteisiin vastaa Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä.

J os ihmiset ymmärtäisivät, miten raskasta duunia kaupunginhallituksen puheenjohtajuus on, kukaan ei kyseenalaistaisi tehtävän muuttamista palkalliseksi.

Tähän saa tietysti kulumaan kaiken ajan, mutta normiviikkona yli 30 tuntia menee johonkin tehtävään liittyvään työhön. Tämä on toinen työ leipätyön ohella, ja monta asiaa pitää hoitaa keskellä päivää. Useimmissa muissa kaupungeissa voi tehtävän hoitaa täysipäiväisenä.

Välillä mietit, että kaupunginhallituksen kokoukset ovat puuduttavan pitkävetisiä. Tätä et tohdi sanoa kenellekään ääneen.

Pitkiä voivat olla, mutta eivät pitkävetisiä. Kuopiolainen poliittinen kulttuuri on hyvätasoista ja kohteliasta, ja pitkäkin keskustelu säilyy mielenkiintoisena.

Brittitutkimus kertoi taannoin, että pitkät miehet pärjäävät muita paremmin. Ei siis ihme, että olet pärjännyt elämässäsi hyvin.

Tähän taas vastauksena on suomalainen viisaus: ei se koko vaan se tekniikka.

Hait keväällä Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi. Olet jo saanut tarpeeksesi Kuopiosta.

Kalkkiviivoille yltänyt maakuntajohtajakisa oli täydellinen win-win-tilanne: joko saa huippumielenkiintoisen työn tai sitten ei tarvitse muuttaa Kuopiosta mihinkään. Voitto se on tämäkin, Kuopio on upea paikka elää.

Viime vuoden ansiotulosi olivat 132 686 euroa. Raha tekee elämän paljon helpommaksi.

Harvempi kysyy millä työmäärällä tuokin on tehty, ja mitä verojen jälkeen jää käteen per tunti. Ei raha tietysti haitaksi ole.

Haluat olla politiikassa, sillä tahdot vaikuttaa asioihin. Ja saahan politiikassa kunnioitusta, ihailua ja arvostustakin.

Vaikuttamisen ja yhteiskunnan kehittämisen takia näitä tehdään. Jokaisella on oma idea siitä millainen Suomen pitäisi olla, miten yhteistä hyvää rakennetaan, mutta vain yhteistyöllä ja muita kuuntelemalla voi ehkä saada jotain aikaankin. Tuosta arvostuksesta en niin tiedä…

Sinua pidetään rauhallisena, kokeneena, asiallisena ja perehtyneenä asiaosaajana. Välillä saatat olla vähän liiankin asiallinen.

Suattaapa tuo olla nuinnii. Mutta senpä tähen meellä on kaapunninhallituksessa muanantaesin pijetty huonojen vitsien päevä. Eepähän jiä aenakkaan itelleen naaramata.

Olet siviilityössäsi apulaisylilääkäri ja kardiologi. Tarkkuutta ja vakautta vaativa työ sopii hyvin luonteenlaadullesi.

Pidän kyllä toimenpiteiden tekemisestä. Toisaalta lääkärin työ varsinkin päivystäessä vaatii laajan tietotulvan nopeaa hallintaa ja johtamiskykyä. Niin kuin joskus politiikkakin.

Olet lehtihaastattelussa kertonut laittaneesi viimeisen vuosikymmenen aikana vaaleihin ja puoluetyöhön noin 100 000 euroa. Välillä harmittelet, että senkin rahan olisi voinut sijoittaa järkevämmin.

Käärinliinassa ei ole taskuja.

Monet pitivät sinua kevään 2019 eduskuntavaaleissa todennäköisenä läpimenijänä ja itsekin uskoit siihen vahvasti. Sinulta meni viikkoja päästä yli vaalien jälkeisestä pettymyksestä.

Toista kertaa ehdokkaana ollen satsasin vaaleihin vahvasti, puolitoista kuukautta vaalikiertueella. Ei nyt viikkoja sentään, mutta harmitti kyllä ja eniten niiden ihmisten puolesta, jotka olivat vaalityössäni olleet mukana ja minua tukeneet. Edelleenkin: kiitos teille kaikille!

Kiinnostuit Tampereen opiskeluvuosinasi karatesta ja olet harrastanut sitä siitä asti. Nautit salaa ajatuksesta, että voisit helposti iskeä kenet tahansa maahan, jos tilanne sitä vaatisi.

Päinvastoin! Karate opettaa kunnioittamaan toista ihmistä ja kaikkea elävää. Minen lyö kettee.