Ensi vuodelle löytyi 13 miljoonaa budjetoimatonta rahaa

Koronakauden talousarviossa poliitikot pyörittelivät nappikauppaa pitäjäraadeilla, maksuttomalla ehkäisyllä ja asukastuvilla.

Maanantain valtuusto venyi nukkumaanmenotunneille, kun jo pelkkä etäyhteyksin todettu nimenhuuto kesti puoli tuntia. Esityslistalle oli budjettikeskustelun lisäksi ahdettu liian monta tärkeää asiaa. Minna Lyytinen
Ismo Vornanen

Ismo Vornanen

Maanantain valtuuston esityslistalla oli budjetin lisäksi kiinnostavia kysymyksiä, jotka jäivät liian vähälle huomiolle; nimittäin toimitilaohjelma, Kiinteistö-KYSin osakkeiden myynti Niiralan Kulmalle ja johtamisjärjestelmän uudistus. Miksi puolitoista vuotta hierottu johtamisjärjestelmä tuotiin maratonmaiseen budjettivaltuustoon?

Kaupungin 2020 ennakoitu alijäämä 13,7 miljoonaa on sulamassa nollille valtion 33 miljoonan euron koronarahojen ansiosta. Myös ensi vuodelle 2021 on tulossa ylimääräistä rahaa. Erkki Virtanen (vas.) avasi Niiralan Kulman kauppoja Kiinteistö-KYSin osakkeista. Kaupassa Kuopion kaupunki saa ensi vuonna omistusosuutensa verran eli 13 miljoonaa euroa.

–  Kaupunki saa Kiinteistö-KYSin myynnistä 13 miljoonan euron potin, joka ei näy lainkaan ensi vuoden talousarviossa. Kaupassa Niiralan Kulma asema vahvistuu kaupungin vuokrataloyhtiönä.

Virtanen toi myös esille, että päätoimista puheenjohtajaa tärkeämpi osa johtamisuudistusta on lautakuntien budjettivallan vahvistaminen. Muutama valtuutettu kertoi yksityisesti, että he hyväksyivät puheenjohtajan päätoimisuuden vain sillä edellytyksellä, että kaupunginhallituksen puristuksessa olevat lautakunnat saavat aitoa budjettivaltaa. Kukaan ei salissa kertonut, miten lautakunnan asema vahvistuu käytännössä.

Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtajasta tulee ensi kesäkuussa päätoiminen. Palkka on 5000 euroa kuussa. Valtuuston puheenjohtaja saa 2500 euron sekä hallituksen 1. varapuheenjohtaja 2500 euron ja 2. varapuheenjohtaja 1250 euron osa-aikaisen palkan.

Päätöksellä halutaan vahvistaa demokratiaa siten, että tietyt ammattiryhmät pystyvät vastaanottamaan kyseiset puheenjohtajuudet. Päätoimisen puheenjohtajan työnkuvaa tai työaikaa ei ole määritelty. Muun muassa entinen apulaiskaupunginjohtaja Jukka Pulkkinen (sd.) äänesti uudistusta vastaan. Marja Bergin (vihr.) lyhyt kommentti kertoi, miten uudistus voi kutistua olemattomiin.

 Kaupunki saa Kiinteistö-KYSin myynnistä 13 miljoonan euron potin.

Erkki Virtanen

– Henkilöhän voi valita, ottaako hän vuosikorvauksen, palkan tai osa-aikaisen palkan.

Maanantain valtuustosalissa oli kovin tyhjää, kun lähes kaikki valtuutetut osallistuivat kokoukseen kotikoneiltaan. Minna Lyytinen

Iiris Asikainen (sd.) olisi hyväksynyt vain kaupunginhallituksen puheenjohtajan palkan. Hän piti lautakuntien puheenjohtajien työtä suurempana kuin hallituksen varapuheenjohtajien. Matti Vanhanen (ps.) esitti palkkauksen poistamista kokonaan, mutta hallituksen esitys johtamisjärjestelmästä hyväksyttiin äänin 50–8.

Toimitilaohjelman käsittelyssä Vesa Linnanmäki (kesk.) olisi kaivannut perusteellisempaa käsittelyä ja investointien vertailua eri kaupunkien välillä.

– Olisi paikallaan puhua syvällisemmin Kuopion rakentamiskustannuksista, korjausvelasta ja investoineista. Toimitilaratkaisuja voitaisiin verrata muihin kaupunkeihin. Tämä ilta ei ollut oikea ajankohta näin isoille kysymyksille.

Maanantain talousarviokeskustelussa olivat esillä euromääräisesti vaatimattomat asiat, joilla puolueiden oli vaalivuonna helppo profiloitua. Suosikkiaiheita olivat lisätunnit perusopetukseen, omaishoidon rahoitus, alle 25-vuotiaiden ilmainen ehkäisy ja pitäjäraatien rahoitus.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä (kesk.) toi esille usein puheiden tasolle jääneen palvelujen uudistamistarpeen.

– Kuntataloudessa pitäisi tehdä suurremontti. Lakisääteiset palvelut pitää hoitaa, mutta nekin voidaan tarjota uudella tavalla, jotta alijäämäisyydestä päästään vuoteen 2024 mennessä.

Ensi vuoden budjetista päätetään valtuustossa 14. joulukuuta.

Kommentoi