"Nyt on hyvä syy välttää jouluhössötystä" - Viikkosavo kysyi lukijoilta, miten korona vaikuttaa heidän joulunviettoonsa

Viikkosavo pyysi lukijoita kertomaan, miten he viettävät joulua poikkeusvuonna. Osa näki poikkeusjoulussa myös positiivisia puolia.

Viikkosavo pyysi lukijoita kertomaan, miten koronarajoitukset vaikuttavat heidän joulunviettoonsa. Jaana Kautto
Aija Pirinen

Aija Pirinen

Tänä vuonna jouluakin vietetään poikkeusoloissa. Viikkosavo kysyi verkkokyselyssä, miten korona vaikuttaa kuopiolaisten joulunviettoon. Vastaajista selvä enemmistö ilmoitti viettävänsä joulua kotona ydinperheen kesken.

– Vältän isoja kokoontumisia ja vierailuja, eräs vastaaja sanoo.

– Pysytellään kahdestaan kotona joulu. Normaalisti olisimme viettäneet joulua perheidemme kanssa isommalla porukalla.

– Olemme kolmestaan miehen ja pojan kanssa. Kauempana asuvan tyttären perheen luo ei nyt poikkeuksellisesti mennä jouluksi.

– Ei päästä käymään tänäkään vuonna pohjoisessa minun vanhempien luona.

Erityisesti suvun vanhimpien jäsenten turvallisuus oli monen vastaajan mielessä. Monella oli myös huoli siitä, että suvun ikäihmiset joutuvat viettämään joulua yksin.

Sinkkuihmiselle joulu on kamalan ahdistavaa aikaa.

– Tuntuu pahalta, ettemme voi mennä mummon luo kuten ennen. Hän viettää joulua yksin, eräs vastaaja harmittelee.

–Mikäli palveluasumisen yksiköstä voidaan iäkäs omainen ottaa aattoiltaa viettämään, hänen lähellään käytämme maskia ja muutenkin kaikkia mahdollisia varotoimia noudatetaan.

– Jos jollain perheenjäsenellä on flunssan oireita, emme vieraile pyhinä isovanhempien luona.

Osa näki kotona pysyttelemisessä ja vierailujen välttämisessä myös positiivisia puolia.

– Nyt on helpompaa kieltäytyä kiusallisista sukuloimiskutsuista.

– Hyvä kun nyt saa hyvällä syyllä välttää jouluhössötystä.

Etäyhteydet ja työpaikoilta tutut Teams-sovellukset ovat joillakin vastaajilla käytössä myös jouluna.

– Tänä vuonna ei tule pojan perhe käymään Helsingistä. Teams viritellään yhteyden pitämiseen, eräs vastaaja sanoi.

– Varmaankin tulee soiteltua sukulaisten kanssa videopuheluita, toinen vastaa.

Vastauksissa nousi esille myös yksinäisyys. Jotkut yksin elävät kokevat ajatuksen tulevasta joulusta ahdistavana.

– Aiempina vuosina olen voinut matkustaa kaukomaille, missä ei joulua juuri huomaa. Siellä on voinut nauttia kirkkaudesta ja lämmöstä. Nyt on kärvisteltävä vaan yksin kotona. Koko Suomi hiljenee jouluaatonaattona. Silloin yksinäisyys korostuu ja mieli menee nollan alapuolelle.

– Vietän joulua täysin yksin. Se tuntuu pahalta, toinen vastaaja kommentoi.

– En varsinaisesti vietä mitenkään joulua. Se tulee valitettavasti pakotettuna ja on sinkkuihmiselle kamalan ahdistavaa aikaa. Inhoan sitä hössötystä marraskuusta alkaen. Olen yksin kotona, lasken tunteja ja päiviä että se olisi jo ohi. Yritän tehdä ja ajatella kaikkea muuta.

Useammassa vastauksessa korostui kaukokaipuu. Jotkut vastaajista kertoivat viettävänsä joulua tavallisesti ulkomailla. Tänä vuonna matkoista voi vain haaveilla.

– Normaalioloissa lähtisin etelän aurinkoon tai vähintäänkin Tallinnaan joulua pakoon. Nyt on oltava kotona.

– Olisin lähtenyt kaukomaille, nyt ei voi lähteä. Toinen vaihtoehto oli lähteä sukulaisten luokse Ruotsiin. Mutta sinnekään ei voi lähteä, eräs vastaaja kertoo.

Monessa vastauksessa käy myös ilmi, että tarkkoja suunnitelmia joulunpyhille on vaikea tehdä.

– Erittäin epävarmaa koko joulunvietto. Luultavasti menen kotiseudulle mutta erikoisjärjestelyillä. Ei monen yön vierailua vanhempien luokse vaan lyhyitä käyntejä maski päässä. Ei yhteistä jouluruokailua, ehkä ulkoilua yhdessä, yöpyminen muualla, erittäin tarkka hygienia. Ei joulupukkia, lautapelejä tai yhteisiä konvehtikulhoja.

Miten teillä vietetään joulua? Osallistu keskusteluun Viikkosavon Facebook-sivuilla.

Joulu

Joulukirkkoja verkossa

Jouluaattona on Tuomiokirkossa joulukirkko kello 15, mutta saliin pääsee vain 50 henkeä. Kyseisen joulukirkon voi katsoa osoitteessa virtuaalikirkko.fi tai Savon Sanomien verkkosivuilta.

Alavan kirkossa on myös jouluaaton hartaus kello 14.3, mutta sinnekin pääsee vain 50 ihmistä.

Lue lisää joulukirkoista: www.kuopionseurakunnat.fi/joulu/joulukirkot.

Kommentoi