Viikkosavon Viikon väitteet -sarjassa esitetään tolkuttomia väitteitä. Tällä kertaa väitteisiin vastaa Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Neeta Röppänen.
S inua kuvaillaan aina asialliseksi ja asiansa osaavaksi poliitikoksi. Tämä on ollut eduskuntavaaleissa myös heikkoutesi – hieman räväkämmällä tyylillä olisit istunut eduskunnassa jo monta kautta.
Monta asiakeskeistä päättäjää eduskuntaan on tiensä löytänyt, kunhan on löytynyt halua paikkaa tavoitella.
Sinut tunnetaan myös uskottavana, yhteistyökykyisenä ja monen puolueen kanssa toimeen tulevana päättäjänä. Perussuomalaisia et voi sietää, mutta senkin peittelet taitavasti.
Perussuomalaisista löytynee eniten niitä, joiden toimintatavat poikkeavat omistani. Siitä huolimatta arvostan jokaista, joka valitsee demokraattiset väylät vaikuttamiseen.
Sinulla on vakuuttava, matala ääni. Harjoittelet tietoisesti matalaa puhetapaa, sillä tiedät, että kimittävät naiset eivät etene uralla.
Avopuolison mukaan harjoittelen niin ahkerasti puhumista yleensä, että hän kykenee vastaanottamaan noin puolet.
Olet parhaillaan Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja. Mikään ei tunnu niin hyvältä, kuin hallita keskustelua ja johtaa puhetta.
Vielä paremmalle tuntuu, kun sattumalta keskenään tekemisiin joutunut luottamushenkilöjoukko löytää keskustelleen yhteisen näkemyksen.
Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtajuus päätettiin muuttaa palkalliseksi tehtäväksi. Tavoitteesi on itse olla Kuopion ensimmäinen palkkaa nauttiva kaupunginhallituksen puheenjohtaja - kunhan palkka on vain riittävän iso.
Uuden oppimisen myötä tuleva innostus säilyy parhaiten tehtäviä vaihtamalla. Jos vaali- ja neuvottelutulos osuisi kohdilleen, niin olisihan tuota harkittava.
Välillä Sanna Marinia katsoessasi mietit, että on se sääli, kun äänestäjät arvostavat enemmän nuoruutta kuin kokemusta.
Sannan ilmestyessä televisioruutuun meillä kuuluu useimmiten ”hyvä Sanna!”, eikä enää vain minun suustani.
Koet, että Antti Rinne oli väärinymmärretty johtaja. Kaipaat edelleen häntä puolueesi johtoon.
Paras puheenjohtaja on kulloinkin demokraattisesti valittu.
SDP on kannatusmittausten mukaan Suomen suosituin puolue. Kaikki tiedämme sen johtuvan siitä, että puolueella on kaunis nuori nainen johdossa.
Jos tuo riittäisi, kannattaisi rakentaa suora putki Miss Suomi-kisoista puolueiden puheenjohtajapesteihin.
Työskentelet Turon logistiikkapäällikkönä. Muotiliikkeessä työskentely laittaa isot paineet myös omalle pukeutumisellesi.
Firman miehillä taitaa olla tässä isommat paineet ainakin silloin, kun toimivat sovitusmalleina. Onneksi emme valmista naisten alusvaatteita.
Välillä katsot Turon toimitusjohtaja Janne Antikaisen työpistettä ja mietit: ”Minä osaisin nuokin hommat paljon paremmin”.
Omissa hommissani on riittänyt toistaiseksi tarpeeksi miettimistä, ja upeat työkaverini ovat saaneet keskittyä omiinsa.
Elämän tarkoitus on pyrkiä voittamaan vaaleissa ja saada mahdollisimman isoja äänimääriä.
Vaaleihin tottuu jännittävistä ääntenlaskuista huolimatta, mutta jos se olisi elämän tarkoitus, niin luultavasti nykyistä isompi joukko vaaleihin osallistuisi.
Ihminen on onnellisimmillaan, kun saa ajella puolisonsa kanssa moottoripyörällä ympäri Eurooppaa.
Se olisi juuri näin, jos ei Alppien ylityksissä vaivaisi kuolemanpelko.