”Jäämies” Kai Aho nauttii haasteista: "Tämä homma on sellainen, että ikinä ei ole täydellistä ja aina riittää ihmisillä moitittavaa"

Ulkojäiden puurtaja Kai Aho saa paljon palautetta työstään. Silti jääradan avaamisesta tulee hänelle aina hyvä mieli.

Kai Aho ei ole vielä kyllästynyt tekemään Kuopion jäärataa, vaikka vaihtelevat sääolosuhteet välillä koettelevatkin kärsivällisyyttä. ”Ainakaan ei jännitystä puutu.” Minna Lyytinen
Inka Matilainen

Inka Matilainen

K ai Aholle tulee hyvä mieli, kun hän katselee Kallavedellä liikkuvia luistelijoita. Se on palkinto kovasta työstä, jota hän työntekijöineen ahertanut tehdessään Kuopion jäärataa.

– Kyllä se vaan lämmittää mieltä. Meillä on suhteellisen pieni budjetti, ja sillä saatu liikkumisen hyöty ja ilo on ihan valtava. Hyvä jos budjetti on sentin per asukas ja miettii, miten monia ihmisiä tällä meidän työllä liikutetaan. Ja ulkopaikkakuntalaisia myös. Kuulin kun joukko eteläsuomalaisia jutteli, että he eivät missään ole nähneet näin hienoa luistelurataa. Kyllä siinä on pakko vähän röyhistää rintaa.

Vaikka jäällä riittää käyttäjiä ja ihmiset kiittelevät, mahtuu joukkoon aina myös arvostelijoita. Joidenkin mielestä Aho on jopa maailman turhin jätkä. Nuorempana palautteet menivät enemmän ihon alle – nyt ”jäämies” osaa suodattaa rakentavan kritiikin.

– Tämä homma on sellainen, että ikinä ei ole täydellistä ja aina riittää ihmisillä moitittavaa. Nuorempana se söi enemmän. Edelleenkään en kyllä henkilökohtaisuuksiin menevää palautetta suodata. Ja kovimmalle työn arvostelijoille olen sanonut, että otan meille hommiin. Minulta saa välineet, palkan ja lähdetään tekemään. Yksikään ei ole vielä toistaiseksi tullut.

Vuosien saatossa Kai Aho on oppinut tuntemaan Kallaveden jäätymistavan hyvin. Minna Lyytinen

Luonnonjää on arvaamaton ja elää täysin omaa elämäänsä. Siksi etenkin talviaikaan Ahon työstä ei niin sanottua jännitystä puutu. Radan valmistelu lähtee liikkeelle aina turvallisuudesta. Kun Kallavesi alkaa jäätyä, aloittaa Aho joukkoineen selvityksen, mihin rata tänä vuonna asettuu.

Joka päivä on otettava huomioon miljoona eri skenaariota.

– Lähdetään siis ihan kävellen tutkimaan jäätä. Sen paksuutta ja laatua. Matkassa on tietenkin aina turvavarusteet kuten kelluntaliivit, puhelimet ja naskalit. Kun todetaan, että jäätä on riittävästi, lähdetään liikkeelle ensimmäisellä moottoriajoneuvolla eli moottorikelkalla. Kun reitti on merkattu, aletaan pumppaamaan vettä jos tarvitsee pumpata. Sen tarkoituksena on saada jäähän lisää vahvuutta.

Lyhentyneet talvet vaikeuttavat työtä. Aho sanoo, että jos jään muodostuminen jätettäisiin puhtaasti luonnon hoteille pääsisi radalle luistelemaan vasta helmikuun lopussa. Luistelukausi olisi toisin sanoen hetkessä ohi. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ei voi olla Ahon työssä huomaamatta.

– Isojen järvien jäätyminen on viime vuosien aikana siirtynyt kuukauden verran myöhemmäksi. Toisessa päässä ei niin selkeää eroa ole. Mutta jos odoteltaisiin, että luonnonjää vahvistuisi itsestään ei kukaan ehtisi luistelemaan. Siksi sitä avitetaan pumppaamalla.

Palautetta tulee usein lumenpoistosta. Käyttäjiä ihmetyttää, miksi lunta ei poisteta heti, kun sitä on tullut. Aho sanoo, että lumen poistaminen heti ei joka säässä ole järkevää.

– Asiat eivät ole niin yksiselitteisiä. Meidän pitää aina miettiä, mitä kannattaa tehdä. Kannattaako esimerkiksi poistaa lumi, kun lämpötila on +2 astetta, mutta lumi jään päällä on pakkaslunta, joka suojaa jäätä. Ei kannata. Kompromisseja on tehtävä joka aamu.

Luonnonjään ylläpito on haastavaa ja vaatii jatkuvaa tarkkailua. Minna Lyytinen

Aholla on työssään suuri vastuu. Siksi rataa ei avata käyttäjille ennen kuin se on varmasti turvallinen. Joskus se edellyttää töitä yötä myöten. Luonnonjäällä on toimittava aina vallitsevan sään mukaan ja muutokset vuorokauden aikana voivat olla hyvinkin radikaaleja. Hanskoja ei voi heittää maahan kun rata on valmis, vaan sen jälkeen tehdään jatkuvaa huoltoa. Ahon aamut alkavat sillä, että hän käy kävellen tarkastelemassa jääradan kuntoa yön jäljiltä.

– Joka päivä on otettava huomioon miljoona eri skenaariota ja miettiä, mikä on tässä säätilanteessa järkevää tehdä. Samalla pitää muistaa, että kalusto on meillä rajallista ja korvaavia koneita ei ole kalusterikossa saatavilla. Olosuhteet ovat niin ääripäitä, että valitettavasti tässä hommassa usein särkyvät koneet. Se tuo aikatauluihin muutoksia.

Vaikka jäärata onkin Ahon vastuulla, hän painottaa, että jäällä ollaan aina liikenteessä omalla vastuulla. Tuntemattomille järvialueille ei kannata lähteä kävelemään ja puhelin olisi aina hyvä olla matkassa.

– Ja pitää muistaa, että luonnonjää elää. Maltti on valttia, ja silmät auki.

Lomalla aina huhtikuussa

Ne, joille Kai Aho on tuntematon kerrottakoon, että kyseessä on kuntatekniikkaliikelaitos Mestarin työnjohtaja, joka vastaa useista Kuopion ulkoliikuntapaikoista kuten ulkojääradoista, Puijon mäkihyppytorneista ja Kuopion keskuskentästä. Haasteista suurin on jo alussa mainittu Kuopio Jäämaratonin luonnonjäärata, jonka tekemisessä ei lopulta lasketa työtunteja. Toisaalta ei liikkuva mies osaisi vain tietokoneenkaan ääressä napottaa.

– Elän siitä, että saan liikkua ja kuolisin jos pitäisi tietokoneen ääreen jäädä. Tykkään myös ratkaista ongelmia ja tehdä päätöksiä, vaikka ne eivät aina oikeita olekaan. Ja koskaan lopputulos ei miellytä kaikkia. Työssä pitää olla haasteita.

Aho on periksiantamaton ulkojäiden puurtaja, mutta mitä ”jäämies” tekee kesällä, kun Kallaveessä liplattavat laineet?

– Keskuskenttä kuuluu minulle yhtälailla. Eli jalkapallokausi kun alkaa, niin sitten siirrytään sen pariin.

Kerkeääkö Aho ikinä huilata tai lomailla?

– Varsinaista työaikaa ei ole, vaan sitä on tehtävä silloin, kun sen aika on. Jäämaratonissakin on deadline, milloin radan pitää olla valmis ja monesti sitä painetaakin ihan yötä myöten. Että kyllä tämä aika hektistä on ja pitää muistaa levätä. Huhtikuun olen yleensä ollut lomalla.

Mies kertoo itsekin olevansa säännöllinen liikkuja, jolle jalkapallo on intohimo. Iän myötä niveliin on kuitenkin tullut kremppaa ja mies ei voi liikkua niin paljon kuin haluaisi.

– Ennen lenkkeilin puolikasta maratonia ja olin hyvinkin aktiivinen. Nyt ei voi enää sitä harrastaa, mutta käyn esimerkiksi vaeltamassa silloin tällöin. Ja töissä tulee kyllä helposti yli 20 000 askelta.

Kommentoi