Ylilääkäri koronatilanteesta: ”Tilanne on veitsen terällä”

Kaupungin testauspisteissä otetaan 300–400 koronatestiä päivässä. Rokotuksista tiedotetaan, kun tiedotettavaa on.

Mehiläisellä on oma drive in -testauspiste Puijolla, jonne pääsee lähetteellä. Minna Lyytinen
Inka Matilainen

Inka Matilainen

Kuopio on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa vaikka viime päivinä tartuntamäärät ovat laskeneet.

Kaupungin koronatestauspisteissä otetaan arkisin tällä hetkellä noin 300–400 koronatestiä päivässä. Viikonloppuisin käytössä on vain yksi testauspiste, jossa pystytään ottamaan 60 näytettä päivässä. Pääterveysasemalla on kolme näytteenottopistettä, sen lisäksi Pyöröltä löytyy oma kontti ja näytteitä otetaan myös liitoskuntien terveysasemilla.

Ylilääkäri Pauliina Sulku kertoo, että näytteenotossa oli ruuhkaa tammikuun puolivälissä, johon sattuivat isot koulualtistumiset, mutta nyt tilanne on rauhallisempi. Ruuhkahuippuja on sattunut myös syyslomien jälkeiselle ajalle, kesälomien jälkeen kun koulut alkoivat ja siinä samalla myös infektiokaudet.

– Mutta korostan, että kaikki puhelut on purettu ja soittajille soitettu takaisin. Jokainen joka on ottanut yhteyttä, on yhteyden saanut. Testiajan saa samalle päivälle 90 prosenttia ja risat soittajista, ja ihan viimeistään seuraavalle päivälle. Tulos tulee yleensä seuraavana päivänä, viimeistään kahdessa päivässä. Ei mene kolmea tai neljää päivää.

Koronarokotteet herättävät paljon kyselyä kuopiolaisissa ja niihin liittyvät tiedustelut ruuhkauttavat paikoin kaupungin koronatestiin tarkoitettua ajanvarauspuhelinta. Sulku toivoo, että kaupunkilaiset seuraisivat kaupungin yleisiä tiedotuskanavia. Hän sanoo, että tilanteesta ei tällä hetkellä ole uutta kerrottavaa.

– Kun meillä on asiasta enemmän tietoa, niin tiedotamme kyllä. Ajanvarausnumero ei ole oikea paikka kysellä rokotuksista. Kyselyt vain hankaloittavat ajanvarauksen toimintaa.

Kun meillä on asiasta enemmän tietoa, niin tiedotamme kyllä.

Pauliina Sulku

Kuopion Mehiläisellä on käytössä yksi testauspiste, joka sijaitsee Puijon hiihtostadionilla. Lisäksi näytteitä otetaan tarvittaessa Mehiläisen Kauppakadulla toimivalla hengitystieinfektioklinikalla. Yksikönjohtaja Anne Karttunen kertoo, että Mehiläisessä otetaan keskimäärin 50 koronatestiä päivässä.

– Merkittävää ruuhkautumista ei ole ollut. Alkuviikon päivät ovat vilkkaampia. Testiin pääsee välittömästi lähetteen saatuaan ja tulos luvataan vuorokaudessa. Käytännössä tänään otetun näytteen vastauksen löytää Oma Mehiläisestä seuraavana aamuna.

Puijolla sijaitseva drive in -piste on herättänyt ihmetystä. Onko testauspiste hiihtäjille? Karttunen kertoo, että sijoituksessa piti miettiä muuta liikennettä ja mahdollisimman sujuvaa näytteenottoa.

– Koska kyseessä on drive in -näytteenotto, kontin sijoitusta mietittäessä piti huomioida miten autoliikenne kontin läheisyydessä saadaan sujumaan ilman haittaa muulle liikenteelle. Isoa konttia, joka tarvitsee voimavirran, ei myöskään pystynyt sijoittamaan ihan mihin tahansa. Kuopion kaupunki tuli tässä asiassa hienosti vastaan.

Sulku kokee Kuopion koronatilanteen olevan veitsen terällä, jossa tilanne voi kääntyä mihin suuntaan tahansa. Hän sanoo, että tähän mennessä altistuneet on pystytty jäljittämään ja saatu ihmisiä karanteeniin.

– Kannan tilanteesta kyllä huolta. Ja muun muassa Jyväskylän esimerkki on aivan karmea. Ymmärrän halun olla ja elää, ja ei siellä karanteenissakaan kiva ole olla, mutta pitäisi vaan jaksaa. Toivoisin, että kaikki annettuja ohjeistuksia noudatetaan.

Koronavirus

Ajanvaraus ja neuvonta

Kuopion kaupungin korona-palvelupuhelin: 044 704 6700. Numeroon voi soittaa arkisin ma-to klo 8-15, pe klo 8-14 ja la-su klo 8-12. Soita neuvontapuhelimeen, jos sinulla on koronaan sopivia oireita, tarvitset ajan näytteeseen ja olet hyvävointinen.

Numero ei ole tarkoitettu rokotuskyselyihin. Koronarokotuksista kaupunki tiedottaa virallisissa tiedostuskanavissaan heti kun tiedotettavaa on.

Koronaviruksen valtakunnallinen puhelinneuvonta tarjoaa yleistä tietoa koronaviruksesta. Neuvonnan numero on 0295 535 535. Puhelinneuvonta on auki arkisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9-15.

Kommentoi