Vuoden 1968 Volgat: porrasperä M21 ja farmari M22 ovat viimeistä pyöreämuotoista mallia. Räyhäkkää ilmettä Volgalle antavat kromatun etusäleikön 37 kapeaa pystysälettä. Volgassa on maavaraa 19 senttimetriä, pituutta viitisen metriä ja painoa noin 1500 kiloa. Eija Kvintus

Taksikuskien takuupeli kesäautoksi - "Moottori löytyi kuusen alta"

Jari Mäkinen hankki entisen Rajavartiolaitoksen virka-auton kesäkärrykseen.

Eija Kvintus

”Ota velka, osta Volga, Volga loppuu ennen kuin velka”. Vanhemmat sukupolvet muistavat tämän rallatuksen. Neuvostoliittolaisen Gazin tehtaan automerkki oli kuitenkin rallatuksesta huolimatta yleinen näky Suomessa varsinkin 1960-luvulla taksiautona. Tuontisäännöstelyn aikana Volgan sai nopeammin kuin länsiauton. Auton halpuudesta tai kalleudesta on hankala näin pitkän ajan jälkeen sanoa mitään, mutta esimerkiksi vuonna 1968 oli farmari-Volgan ostoon löydyttävä 11 500 markkaa. Nykyrahassa se on vajaat 18 000 euroa.

Hyvää oli se, että Popedan jälkeläiseksi syntynyt Volga oli vähäruokainen, lämmin ja se lähti talvellakin kakistelematta käyntiin. Korkea maavara oli käytännöllinen varsinkin maaseudulla.

1950-luvun lopulla Tekniikan Maailman koeajajat kiittelivät Volgan monipuolista varustelua ja etenkin mukana tulevaa työkalusarjaa. Ajo-ominaisuuksissa sen sijaan oli toivomisen varaa: ohjaus oli raskas, sillä ohjaustehostinta ei ollut ja rumpujarrut olivat tehottomat. Kaarreajo-ominaisuudet todettiin olemattomiksi. Sohvanmallisilla kovilla muovipenkeillä istujat saivatkin kaarteissa kyytiä myös auton sisällä.

Volgan keulakoristeessa on juokseva sarvipäinen peura. Eija Kvintus

– Oho, sehän on irti, hymähtää Jari Mäkinen, kun istahtaa omistamansa Volgan ratin taakse ja kojelaudasta malliksi vetämänsä nupin pää jää käteen. Syvänkeltainen Volga seisoo korjaamolla, jossa sen polttoainejärjestelmä on puhdistettu moskasta, valoja laitettu kuntoon ja sähköjä uusittu. Kovapeltinen farmariauto odottaa vielä alustan ruostekäsittelyä. Moottori hyrähtää todella nätisti käyntiin, kun auto ajetaan pihalle kuvausta varten.

Volga M22 on pölykapseleiden kaiverrusten perusteella ollut alun perin Onttolassa Rajavartiolaitoksen käytössä. Sen jälkeen autolla on ollut muutama yksityinen omistaja. Mäkinen hankki farmariauton omistukseensa parikymmentä vuotta sitten Viinijärveltä keskeneräisenä projektina, jonka parissa kaksi nuorta miestä olivat askarrelleet.

Toisaalta on tämä niin komea, ettei raaski luopuakaan.

– Moottori löytyi kuusen alta. Korin maalipinnassa oli paljon valumia, sillä alkuperäinen harmaa väri oli maalattu piiloon spraymaalilla.

Kojelauta on koruton. Nopeus- ja polttoainemittarin lisäksi siitä löytyvät myös ampeeri- ja öljypainemittari. Pitkät valot vaihtuvat lattiapolkimella. Eija Kvintus

Hyviä vinkkejä kunnostukseen Mäkinen kertoo saaneensa joensuulaiselta vanhojen autojen harrastajalta ja entiseltä rikosylikomisariolta Erkki Kanervalta.

Moottorityöt Mäkinen teetätti Joensuussa korjaamolla.

– Nelisylinterinen rivikone on siitä erikoinen, että siinä on irrotettavat sylinteriputket. Sopivat männänrenkaat löytyivät viimein Taunuksesta, Mäkinen kertoo.

2,4-litrainen moottori tuottaa noin 75 hevosvoimaa. Rattivaihdekepin takaa löytyy kolme vaihdetta eteen ja pakki. Ykkösvaihde on synkronoimaton.

Penkit verhoilutettiin uudestaan, samoin ovipahvit, jotka odottavat kiinnittämistään. Akuuteimmat hankinnat olisivat nyt uusi ratti, tuulilasi ja nopeusmittarin suojakupu. Entisen ratin pinnoite raaka-aineena on tiettävästi aikanaan käytetty kananmunan valkuaistakin, ja se murenee vanhuuttaan käsiin.

– Uuden ratin saisi Venäjältä, mutta sinne ei pääse enkä pankkikortillakaan uskalla Venäjältä ostaa, Mäkinen harmittelee. Tarvittavat suodattimet hän toi Tallinnasta.

– Näpräämistä olisi vielä paljon. Auto rapistuu toisesta päästä, kun toista päätä ennättää kunnostaa. Toisaalta on tämä niin komea, ettei tästä raaski luopuakaan. Auto ei ole varsinaisesti rekisterissä, mutta mustapohjaiset kilvet ovat odottamassa. Minun aikanani tällä on ajettu vain siirtoajoja väliaikaisilla kilvillä.

Museorekisteriin auto ei kelpaa, sillä keltainen väri ei kuulu Volgan alkuperäisväreihin.

– Mutta onhan tämä iloisempi näin.

Tuulilasin alapuolella oleva ilmanottoaukko avataan sisäpuolelta vivusta. Eija Kvintus

Mäkinen kertoo, että ajettaessa näkyvyys on hyvä, sillä autossa istutaan korkealla.

– Meteliä on jonkun verran. Kun lehtijousia ei ollut vielä kunnostettu, tuntui ajaessa siltä kuin olisi lautakasaa kuljettanut. Kuului vain klap, klap, klap, sillä jousten välissä olleet alkuperäiset vyönomaiset nahkasuikaleet olivat täysin hapertuneet.

Talvela etusäleikköä ei tarvitse vuorata pahvilla, sillä jäähdyttimen edessä olevat metalliset kaihtimet saa käännettyä pakkasen ja tuulen suojaksi. Eija Kvintus
Peräkontin luukku on kaksiosainen. ”Piknikpöytä” mahdollistaa pitkien tavaroiden kuljettamisen. Takapenkit saa tarvittaessa käännettyä. Eija Kvintus

Etusivulla nyt