Nina Pasanen oli laittanut kotiinsa pääsiäistä. Naisen koti on täynnä kauniita ja värikkäitä esineitä, vaikka Nina näkee toisella silmällä vain harmaata sumua ja toisessakin näköä on jäljellä vain 10 prosenttia. Inka Matilainen

Näkövamma ei estä Ninaa nauttimasta elämästä: "Ihmiset järkyttyvät, kun kerron, että käyn treffeillä tai baareissa, tai juon alkoholia, koska eihän vammainen sellaista voi tehdä"

Nina Pasanen sisustaa ja pukeutuu värikkäästi, vaikka hän on lähes sokea.

Inka Matilainen

Inka Matilainen

Kun kuopiolaisen Nina Pasasen (47) kotiin astuu sisälle, voi olla vaikea kuvitella, että hänen oikeassa silmässään näköä on jäljellä enää 10 prosenttia ja toisella silmällä maailma on harmaata sumua. Niin paljon kodissa on värejä sekä kauniita ja persoonallisia esineitä.

Koti onkin vain yksi todiste siitä, ettei Nina anna näkövammansa estää häntä elämästä juuri niin täysillä kuin hän haluaa. Nina tekee samoja asioita kuin ennenkin ja rikkoo monessa kohtaa myös vammaisiin liittyviä tabuja. Koronapandemia on rajoittanut hänen elämäänsä enemmän kuin näkövamma.

– Kaikkea muuta voin tehdä paitsi ajaa autoa ja lukea perinteisellä tavalla. Ja ne ovatkin ainoat asiat, joita näkemisessä kaipaan. En ole märehtijä ja murehtija ja en koe, että olisin elämässä jäänyt mistään paitsi. Urheilen, käyn festareilla, baareissa, tapaan ystäviä ja reissaan. Teen ihan mitä haluan.

Hieman yli kymmenen vuotta sitten Nina palasi takaisin Suomeen ja Kuopioon. Sitä ennen hän oli viettänyt 20 vuotta elämästään Englannissa, jossa hän olisi luultavasti vieläkin ellei olisi näön heikkenemisen lisäksi vielä sairastunut vakavasti.

– Näköni alkoi heikentyä pikkuhiljaa. Silmääni ilmestyi punainen piste ja siihen koski kamalasti. Kun tutkitutin sen, minulla havaittiin autoimmuunisairaus, joka hylkii silmiä tarpeettomina. Sain siihen lääkityksen ja tippoja, ja ne ovat pitäneet loppunäköä tallella.

Näkövamma ei suoraan vaikuttanut Ninan päätökseen tulla takaisin kotikulmille, vaan yllättävä keuhkoembolia eli keuhkoveritulppa, joka vei hänet hyvin lähelle kuolemaa.

”Kaikkea voin tehdä paitsi ajaa autoa ja lukea perinteisellä tavalla.

– Ehdin käydä saattohoidossakin. Kun onneksi toivuin siitä, äitini esitti toiveen Suomeen palaamisesta ja siihen sitten ”heikkona hetkenä” suostuin. Kaipaan takaisin Englantiin, mutta nyt sinne on monestakin eri syystä hankala palata.

Näkövammaisena eläminen oli Englannissa Ninan mukaan helppoa. Lääkärissä kaikki tiesivät potilaan olevan näkövammainen vaikka olisi mennyt näyttämään jalkavaivaa, koska siitä on merkintä potilaan terveystiedoissa. Palatessaan Suomeen hän joutui opettelemaan kulttuurin tavallaan täysin uudestaan.

– Suomessa saa yleensä jokaiselle lääkärille selittää sen erikseen, etenkin jos ei näytä sille ettei näe. Ja muutenkin pitää itse tietää ja osata etsiä apua ja palveluita. Englannissa myös virallinen posti tuli näkövammaiselle suoraan isoilla kirjaimilla ja monessa muussakin arkisessa asiassa meidät oli huomioitu paremmin. Täällä myös suojatiellä ei ole autoilijoille mitään merkitystä, toisin kuin lähes kaikkialla muualla, missä olen käynyt.

Keuhkoveritulpan takia Nina joutui kuntouttamaan keuhkojaan pitkään ja hänellä todettiin myös aivopainesairaus. Sairaudet ovat hoidossa, mutta niiden ja huonon näkönsä vuoksi Ninalla käy viisi kertaa viikossa henkilökohtainen avustaja. Avustaja muun muassa auttaa ruoanlaitossa ja asioi Ninan kanssa ulkona.

– Hän esimerkiksi pilkkoo minulle kasvikset, koska en näe milloin veitsi on sormessa, katsoo laskut, nyppii kulmakarvat. Auttaa arkisissa asioissa. Ulkona en pysty etenkään talviaikaan liikkumaan yksin, kun kaikki on valkoista, joten luonnollisesti hän käy kanssani kaupassa ja muualla.

Arkea helpottavat myös iso TV, keppi ja se, että kotona laitetaan tavarat aina samalle paikalle.

– Tunnistan monet asiat myös väreistä. Siksi on värikkäitä leikkuulautoja ja niin poispäin. Mutta auta armias, jos jonkin paikka vaihtuu. Keppi minulla on aina mukana.

Sairauksiensa vuoksi Nina kuuluu koronapandemiassa riskiryhmään ja viimeinen vuosi onkin mennyt normaalisti aktiivisella ja sosiaalisella naisella pitkälti kotona. Arkiset harrastukset kuten kuntosali ja uiminen ovat toistaiseksi täysin pannassa. Tietoa pandemiasta ja rokotuksista hän saa pitkälti avustajan kautta ja tv-uutisista.

– Oman rokotusvuoroni suhteen olen pitkälti avustajani armoilla, kun hän yrittää selvittää tietoa niistä. Jos jotenkin toivoisin näkövammaiset otettavan huomioon tässä pandemiassa niin sitä, että joka paikassa käsidesi olisi aina samassa paikassa. Esimerkiksi heti sisääntulon luona.

Silmäsairaudet

Yleisimmät Suomessa

Suomessa yleisin näkövamman aiheuttaja on makuladegeneraatio eli silmänpohjan rappeuma.

Muita näkövamman aiheuttajia aikuisiällä ovat diabeteksesta johtuvat silmänpohjamuutokset, glaukooma eli silmänpainetauti sekä Retinitis pigmentosa ja muut perinnölliset silmänpohjan rappeumat, jotka aiheuttavat usein näkövamman jo nuorena aikuisena.

Lapsille näkövammoja aiheuttavat useimmiten synnynnäiset kehityshäiriöt ja näköhermoston viat.

Koko maailmassa yleisimpiä sokeuden syitä ovat kaihi, trakooma, jokisokeus ja glaukooma. Heikkonäköisyyttä aiheuttavat eniten A-vitamiinin puute ja aliravitsemus.

Lähde: Näköivammaisten liitto.

Yhä hassuja asenteita vammaisia kohtaan

Nina Pasanen sanoo, että vammaisia kohtaan on yhä paljon hassuja asenteita. Ihmiset yhä usein ajattelevat, että kun on vaikka näkövamma on myös tyhmä. Usein puhutaan myös ihmisen ohi avustajalle.

– Monesti myös ajatellaan, että koska en näe, niin en myöskään kuule ja silloin huudetaan. Ihmiset myös järkyttyvät, kun kerron, että käyn treffeillä tai baareissa, tai juon alkoholia, koska eihän vammainen sellaista voi tehdä, nainen irvailee sarkastisesti.

Treffeillä käydessään Nina on huomannut puolisoehdokkaiden jakautuvan kahteen ryhmään. Toisille hänen näkövammansa on yhtä kuin hän olisi täysin autettava riippakivi. Toisille se taas ei merkkaa mitään.

 – Ihmisissä on paljon eroja. Nuoret ovat usein kohteliaita, sen sijaan monella ikäihmisellä olisi parantamisen varaa. Mutta yleensäkin ihan normaaleilla käytöstavoilla pääsee pitkälle.

Nina sanoo, että näkövammaiseenkin on kohteliasta ottaa katsekontakti. Lisäksi kannattaa koskettaa kohteliaasti vaikka olkapäästä, jotta henkilö huomaa varmasti sinun puhuvan hänelle.

– Otetaan kontakti ja kerrotaan, missä olet ja kuka olet. Puhutaan ihmiselle itselleen, ei avustajalle ja muistetaan, että ihminen osaa yleensä sanoa, jos hänellä on kuulossa vikaa.

Etusivulla nyt