Vappua juhlitaan Kuopiossa jo toista vuotta peräkkäin etänä

Etävappuun kuuluu muun muassa proffan uitto ja vappuisia konsertteja.

Vappuaattona Kuopiossa on perinteisesti kokouduttu Veljmies-patsaan äärelle katsomaan proffan uittoa. Tänä vuonna kokoontumista ei järjestetä, vaan vappua vietetään etänä. Tämä kuva vuodelta 2016. Aija Pirinen
Aija Pirinen

Aija Pirinen

Koronarajoitusten vuoksi Kuopiossa vietetään vappua jo toista vuotta peräkkäin pääosin etänä.

Muun muassa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan perinteiset vapputapahtumat ovat seurattavissa ISYYn verkkosivuilta. ISYYn Wappulähetys on jaettu kahteen osioon: ääniohjelmaan 26.4.–29.4. ja video-ohjelmaan 30.4.–1.5.

– Wappulähetyksen ohjelmassa on muun muassa yhteisöllisyyttä, haastatteluja, musiikkia, sitsihenkeä, vappuisia ainejärjestöjen ja kerhojen tervehdyksiä sekä muuta opiskelijoiden itsensä tuottamaa ohjelmaa, kertoo ISYYn hallituksen puheenjohtaja Vesa Janhunen tiedotteessa.

Vappuaattona ISYYn sivuilta voi seurata Veljmies-patsaan pesua ja lakitusta. Erikoislähetys huipentuu perinteikkääseen professorin uittoon.

Vappuohjelmaa tarjoaa myös Mieskuoro Kuopio-Kvartetti, joka on nauhoittanut vappumusiikkia ennakkoon Kuopion kaupunginteatterin amfilla. Esitykset julkaistaan mieskuoron Facebook- ja YouTube-kanavilla 30.4. kello 18, vappuaamuna 1.5. kello 6 ja sunnuntaina 2.5. kello 6.

Vappuista ohjelmaa on katsottavissa myös Kuopion kaupunginorkesterin YouTube-kanavalla vappuaattona 30.4. kello 18. Vappubrassailua-konsertissa voimansa yhdistävät Kuopion ja Joensuun kaupunginorkesterit. Luvassa on niin Suomi-iskelmää, tangoa, kuin lattarien rytmillistä ilotulitusta, ja vappuperinteitä noudattaen yhteislauluakaan ei ole unohdettu. Juontajina toimivat Teemu Vesterinen ja Juha Jylhäsalmi.

Konsertti on kuultavissa kaupunginorkesterin YouTube-kanavalla konsertin jälkeen kahden viikon ajan.

Kommentoi