Hiltulanlahden rakentaminen noin puolivälissä – alueelle tulossa noin 2800 asukasta

Kuopion eteläpuolelle rakentuva Hiltulanlahti houkuttelee erityisesti lapsiperheitä. Krista ja Petri Kuikka ihastuivat Hiltulanlahdessa rauhallisuuteen, hyvää sijaintiin ja siihen, että alueella on runsaasti muitakin lapsiperheitä.

Hiltulanlahden alueen rakentaminen on noin puolivälissä. Lähivuosina rakentaminen siirtyy Matkuksen läheisyydestä Puutossalmentien varteen. Juha Poutanen
Aija Pirinen

Aija Pirinen

Kauppakeskus Matkuksen eteläpuolelle on viimeisen noin viiden vuoden aikana noussut Kuopion laajin pientalorakentamisen alue, Hiltulanlahti. Alueelle on kaavoitettu runsaasti omakoti-, paritalo- ja rivitalotontteja ja alue houkutteleekin erityisesti nuoria lapsiperheitä.

–  Hiltulanlahdessa on myös monen kokoisia pientaloasuntoja, joten siellä asuu myös yksinasuvia sekä vanhempaa väkeä. Mutta erityisen paljon Hiltulanlahdessa asuu lapsiperheitä sekä nuoria pariskuntia, joilla ei vielä ole lapsia, Kuopion asuntotoimenjohtaja Katri Hiltunen kertoo.

Krista ja Petri Kuikan perhe muutti Puijonlaaksosta paritaloon Hiltulanlahteen vuonna 2017. Enni-tytär käy päiväkodissa ja Eemil esikoulussa puolen kilometrin päässä kotoa. Kuikan kuva-albumi

Petri ja Krista Kuikan perhe muutti Puijonlaakson kerrostalosta Hiltulanlahteen marraskuussa 2017. Kun perhe alkoi kasvaa, kaipasivat he lisää tilaa ja oman pihan.

Pari etsi asuntoa aluksi Saaristokaupungista ja Siilinjärveltä. Kun välittäjä vinkkasi valmista paritaloa Hiltulanlahdesta, se kolahti heti.

– Huomasimme, että vieressä asuu paljon lapsiperheitä, joten lapsille olisi kavereita lähellä. Täällä on kolme päiväkotia ja uusi koulu on vain puolen kilometrin päässä kotoamme. Arkea helpottaa, että lapset voi viedä vaikka kävellen päiväkotiin ja eskaan, Krista kertoo.

Olisi hienoa, jos Hiltulanlahteen saataisiin joskus myös yläkoulu.

Krista Kuikka

– Tästä on myös kätevä lähteä töihin. Moottoritielle ajaa kotipihasta alta kahden minuutin. Alue on myös hyvin rauhallinen, ja vieressä olevat meluvallit suojaavat moottoritieltä kantautuvalta ääneltä, Petri sanoo.

Kuikan perhe on ollut tyytyväinen Hiltulanlahdessa asumiseen. Alueelle he toivoisivat omaa lähikauppaa. Nyt he käyvät asioimassa Matkuksessa tai marketeissa.

– Ja olisi hienoa, jos Hiltulanlahteen saataisiin joskus myös yläkoulu. Onhan täällä paljon pieniä lapsia, jotka kasvaessaan tarvitsevat yläkoulun, Krista sanoo.

Profiililtaan Hiltunlanlahti muistuttaa hieman Saaristokaupunkia: Asukkaina paljon nuoria lapsiperheitä ja paljon uusia taloja rinta rinnan.

Erojakin alueissa kuitenkin on. Hiltulanlahdessa on pyritty säilyttämään maalaismaisemaa. Alue onkin kuin tiivis kylä kaupungin reunalla.

– Saaristokaupunkiin verrattuna Hiltulanlahdessa on haluttu tuoda tontteihin lisää monimuotoisuutta. Saaristokaupungissa tontit ovat kortteleittain melko saman kokoisia. Hiltulanlahdessa tonttien koot vaihtelevat hieman enemmän ja alueelle on kaavoitettu myös pieniä tontteja, Katri Hiltunen sanoo.

Hiltulanlahden alueen rakentaminen on tällä hetkellä noin puolessavälissä. Hiltulanlahteen kaavoitettujen ykkös- ja kakkosalueiden tontit on jo suurelta osin luovutettu. Koulun läheisyydessä, Vanhan viitostien ja moottoritien välissä sijaitseva ykkösalue on jo pääosin valmis.

Kauppakeskus Matkuksen lähellä sijaitsevalla kakkosalueella rakentaminen on parhaillaan käynnissä ja sieltä viimeiset tontit jaetaan lähivuosina.

Vuonna 2023 siirrytään rakentamaan myös kolmosaluetta, joka sijaitsee Puutossalmentien varressa.

– Kolmosalueella on eri kokoisia ja myös pieniä tontteja, Hiltunen sanoo.

Tavoite on, että koko Hiltulanlahden alue olisi rakennettu valmiiksi tämän vuosikymmenen loppupuolella.

Kaupunginosa

Hiltulanlahti

Kuopion laajin pientalorakentamisen alue, joka sijaitsee Etelä-Kuopiossa.

Matkaa keskustaan noin 11 kilometriä.

Alakoulu- ja päiväkotirakennus valmistui vuonna 2019. Alakouluun tulossa pian laajennus.

Koulun yhteydessä on lähiliikuntapaikka.

Yhteensä Hiltulanlahteen tulee noin 700 uutta pientaloasuntoa ja noin 2800 asukasta.

Kommentoi