Cup-mestari on noussut Suomessa suurseuraksi - Vuonna 2017 alkanut eurotarina jatkuu

Aavemaisella olympiastadionilla KuPS varmisti jo viidennen peräkkäisen eurotarinansa.

Urho Nissilä KuPSin keskikenttäpelaaja. Taustalla Otso Virtanen (vas.), Filip Valencic (HJK), Anton Popovitch ja Taneli Hämäläinen kuvattuna viime lauantaina. Wesa Koistinen
Ismo Vornanen

Ismo Vornanen

KuPSin Suomen Cupin voitto jatkaa vuonna 2017 alkanutta eurotarinaa vuoteen 2022. Olympiastadionin puitteet olivat sekä komeat että kolkot. Lähes 350 miljoonaa euroa maksanut stadion ja 36 000 tyhjää istumapaikkaa muistuttivat aavemaisuudellaan ihmiskunnan haavoittuvuudesta.

Stadionin käytävillä partioi järjestyksenvalvojia koronapoliisin virassa vahtimassa, että muutama toimittaja ja seuraviskaali ei eksynyt WC-maailmoihin ja lipsunut maskipakosta. Tyhjässä kattilassa kaikuivat vain pelaajien voimasanat, tuomarille mussutus ja valmentajien tuskaiset huudot.

Terveysturvallisuuden liioittelua ihmetteli KuPSin ja Palloliiton kultasormi Ari Lahti, jonka valtakaudella kaikki maajoukkueet ovat yltäneet arvoturnauksiin. Jos viranomaiset eivät pian avaa Veikkausliigan katsomoita, Lahti joutuu jälleen kuittaamaan miinuksia, kun seuratoiminta tuppaa ilman rajoituksiakin olemaan tappiollista.

Toimittajapiireissä kyseltiin, miksi jättimäisillä stadioneilla yleisöä ei osastoida ja erotella turvavälein, kun ihmisiä lasketaan ahtaille olutterasseille. Eikö rokotustodistuksilla voisi päästä peleihin, kun kansasta on 35 prosenttia saanut piikin.

– Onhan tämä koronatouhu merkillistä. Emme saaneet stadionille lainkaan yleisöä, vaikka jo viime kesänä jalkapalloperhe järjesti turvallisia ottelutapahtumia liigassa, hämmästelee Lahti.

Huolista huolimatta finaali osoitti, että KuPSista on tullut suomalainen suurseura. HJK näytti kalpealta haamulta, kun KuPS puolusti tunnin iloisella itseluottamuksella ja yhden pelaajan alivoimalla. Klubi kaatui talvella harjoituspelissä ja Veikkausliigassa tasan päättyneessä pelissä KuPS voitti tyylipisteissä. Stadilaiset eivät ole tehneet kolmessa viimeisessä pelissä maaliakaan KuPSin verkkoon.

Nyt oli ilo katsella poikien voitonriehaa ja pokaalin nostoa.

Ari Lahti

KuPSin puolustaminen on kaunista katseltavaa. Oma kasvatti Taneli Hämäläinen paimensi itsevarmasti klubin tähtiä ja oululaissyntyinen Ilveksessä pohjakoulutuksen saanut toppari Diego Thomas ja finaalin paras pelaaja Nana Boateng olivat keskiakselin kuninkaita.

Kun kierteisiä vasemman jalan kuteja ampuva Janis Ikaunieks ja prässikone Lugas Rangel ovat pelikunnossa, Santeri Haarala voi pudota kymppipaikalle ja keltamustien hyökkäyspelote liigassa kasvaa.

Selviytyjätittelin ansaitsee paineensa voittanut Iiro Järvinen. Hänen viimeinen rankkinsa kajahti rimaan, kunnes yhden pitkän sekunnin aikana selvisi, että poikkipuu oli kuopiolaisten puolella ja pallo kimmahti yläputkesta maaliin.

Tuo onnekas kanuuna toi KuPSille 50 000 euroa ja paikan Euroopassa, konferenssiliigassa. Tosin KuPS maksaa 200 000 euroa kuukaudessa palkkoja, joten palkinto on vain taskurahoja.

– Kolme peräkkäistä finaalitappiota vuosina 2011–2013 olivat rankkoja kokemuksia. Nyt oli ilo katsella poikien voitonriehaa ja pokaalin nostoa, herkuttelee Lahti.

Lahti vakuuttaa cup-voiton jälkeen, että hänen sydämensä on edelleen vanhan kotiseutunsa ylpeyden KuPSin takana. Mies tarkoittaa, että seura ei ole jäämässä taloudellisesti pulaan.

– Katson edelleen TV-ruudusta kaikki KuPSin miesten ja naisten liigapelit. Toivottavasti emme jää olosuhteissa muista jälkeen ja menetä vetovoimaamme.

Myös valmentajien vaikutus näkyy HJK:n ja KuPSin ilmapiirissä. Toni Koskela on jäyhä pilkunviilaaja, Valakari tunteikas velikulta, joka välittää iloa ja itseluottamusta pelaajiin.

Kommentoi