Kuopio vaalitorilla tarjottiin tönkkösuolattuja muikkuja, ruisleipää, kahvia ja karkkeja.
Puolueet tarjoavat äänestäjille Kuopion torilla pientä purtavaa, ilmapalloja lasten viettelemiseen, ruusuja naisille ja koronakorvikkeeksi musiikkiesityksiä. Vasemmiston pöydälle on katettu ruispalan päällä olevia tönkkäsuolattuja muikkuja. Kristillisdemokraattien teltassa äänestäjiä lumotaan laulun lahjalla. Hyvän elämän pääkaupungin vaalisirkuksessa eivät puolueet antaneet pandemian häiritä letkeää äänenkalastushetkeä.


Ensikertalaiset ovat hiukan varautuneempia kuin kovissa liemissä marinoidut puoluepukarit. Vanhat tekijät halailevat kilpailijoitaan ja välittävät äänestäjille viestiä, että asiat ne vain riitelevät. Vakavat keskustelut eivät sovi ahtaille torikäytäville, joilla äänestäjät raahaavat kauppakasseja ja mielessä pyörivät aivan muut kysymykset kuin hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisen reseptit.


Kuntavaaleissa vallitsee yli puoluerajojen menevä ystävyys. Kiihkeät palopuheet ja vastakkainasettelu loistavat poissaolollaan. Pinna on kireämmällä kahden vuoden päästä parlamenttipaineissa.
Tärkeintä näyttäisi olevan millaisen vaikutelman ehdokas tekee kuin se, mitä hän sanoo. Jos teltoilla pörrää paljon väkeä, syntyy mielikuva, että kyseisellä puolueella on vientiä. Teltan vetovoimaa lisää, jos puolue ei kitsastele tarjoilusta. Mikään sanoma ei vedä äänestäjää tehokkaammin kuin pullakahvit ja grillimakkara. Jos puolue kampanjoi soppatykillä, herne- tai lohikeitolla, kuulijoita tunkee jonoiksi asti. Tie äänestäjän sydämeen käy vatsan kautta.