Ei perinteisiä kesäkauden avajaisia

Kesäkausi avataan tarjouskampanjana. Torille aukeaa Mualiman napa lasipaviljonki.

Joskus Kuopion kesäkausi on avattu näinkin villeissä tunnelmissa. Mikko Makkonen
Inka Matilainen

Inka Matilainen

Kuopiossa ei tänäkään vuonna järjestetä perinteisiä kesäkauden avajaisia, vaan kesäkausi avataan paikallisten liikkeiden kesäisten tarjousten merkeissä. Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tilla Martikainen sanoo, että monille jo tuttuja I Love Kuopio -passeja on ilmaiseksi jaossa 9.–13.6. välisenä aikana kampanjaan osallistuvissa liikkeissä. Muuten keskustan kesätapahtumista on vaikea hänen mukaansa vaikea sanoa.

– Tapahtumista on hankala tässä vaiheessa sanoa tarkemmin, koska rajoituslievennykset tulevat niin myöhään. Tapahtumien suhteen mennään päivä kerrallaan eteenpäin.

Torilla kuitenkin järjestetään kesällä esimerkiksi perinteinen lasten lelukirppis. Martikainen sanoo, että suurkirppisten tilannetta katsotaan vielä. Torille aukeaa myös Mualiman napa lasipaviljonki, jossa on paikallisten tuotteiden kauppa ja, josta saa neuvontaa ja infoa Hop-On Hop-Off -busseista ja reiteistä.

– Tavoiteaikataulussa olisi saada se auki 14.6. Koska perinteisiä kesäkauden avajaisia ei voida järjestää ja muutkin tapahtumat ovat auki, pyrimme tuomaan kesäfiilistä keskustaan koristelulla. Esimerkiksi kauppahallin molempiin päihin on tulossa kukkateoksia ja olemme kannustaneet myös yrityksiä mukaan koristelemaan omaa julkisivuaan.

Aikaisemmin kaupunki tiedotti, että tyhjien liiketilojen määrä väheni Kuopion keskustassa korona-aikana. Asia käy ilmi Elävät Kaupunkikeskustat ry:n (EKK) organisoiman ALLin elinvoimamittauksesta. Kaikista vertailussa mukana olevista yli 70 000 asukkaan kaupungeista Kuopion keskustassa mittauksen mukaan suhteellisesti vähiten tyhjää liiketilaa eli 52 tilaa yhteensä 670 liiketilasta. Tyhjien liiketilojen määrä vähentyi viime vuodesta kuudella ja on nyt samalla tasolla kuin vuonna 2017.

Tapahtumien suhteen mennään päivä kerrallaan eteenpäin.

Kommentoi