Sasu Kerman kuvaa parhaillaan Nukketalo-elokuvaa: "En tee elokuviin kuvakäsikirjoitusta enkä kuvaussuunnitelmaa, vaan tunnelma löytyy paikan päällä"

Ohjaaja Sasu Kerman tuotantoryhmineen aloitti pari viikkoa sitten hänen seuraavan elokuvansa kuvaukset. Nukketalo-elokuva olisi määrä saada purkkiin neljässäkymmenessä päivässä. Tämä on Kermanille poikkeuksellista.

– Yleensä menee joku 90 päivää. Prosessini sekä elokuvassa että maalauksessa on sellainen, että etsin teoksen muotoa koko ajan. En tee elokuviin kuvakäsikirjoitusta enkä kuvaussuunnitelmaa, vaan tunnelma löytyy paikan päällä, Kerman kertoo.

Kerman nostaa esimerkiksi toisen hiljattaisen elokuvansa, Kyllikki Saarta käsittelevän Olipa kerran Kyllikin. Siinä käsikirjoitusta tehtiin samalla, kun elokuvaa kuvattiin.

– Vähän kuin kiskoja lyötäisiin junan eteen, Kerman luonnehtii.

Sillä tavalla löytää Kermanin mukaan elementtejä, joita ei muuten löytäisi ja jotka eivät välttämättä tulisi muuten mieleen.

Nukketalon kuvauksiin tiimi lähtee tavallista valmistautuneempana. Käsikirjoitus on valmis, vaikka elääkin vielä jonkin verran, ja Kerman on suunnitellut elokuvan leikkausta etukäteen.

Yksi toimintakohtaus voi viedä viikonkin.

Tyypillisessä päivässä silloin, kun kuvaukset ovat käynnissä, on Kermanin mukaan samanlaisia piirteitä kuin huippu-urheilussa. Koko ajan on oltava skarppina.

– Siinä on koko ajan prosessi päällä, sellaista valmistautumista.

Aamulla Kerman käy kuvaajan ja valomiehen kanssa läpi, mitä sinä päivänä kuvattavalta materiaalilta halutaan. Kun ne on katsottu, alkavat harjoitukset näyttelijöiden kanssa. Harjoitusten jälkeen aletaan kuvata. Kuvaukset jatkuvat niin pitkään, että Kerman on tyytyväinen.

– Kyllikissä otettiin sellainen kahden minuutin mittainen kamera-ajo, sitä taidettiin kuvata 13 kertaa ennen kuin se toimi. Ja semmoinenhan viekin sitten koko päivän.

Se, kuinka pitkään kohtauksen kuvaaminen vie, riippuu toki kohtauksesta. Jos on tyypillisempi kohtaus, jossa on dialogia ja tapahtumia, saadaan se purkkiin tavallisesti nopeammin kuin toimintaosuus koreografioineen.

– Yksi toimintakohtaus voi viedä viikonkin.

Nyrkkisääntönä Kerman kuitenkin kertoo, että hänen tahtinsa on yleensä yksi kohtaus päivässä. Nukketalossa ryhmä tähtää tuplaamaan tahdin ja saamaan purkkiin kaksi per päivä.

Elokuva on virallisessa mielessä ollut mukana Kermanin elämässä vuodesta 1997 asti, kun hän teki ensimmäisen elokuvansa lukiossa ollessaan. Epävirallisessa mielessä vielä piirun verran kauemmin. Ensikosketus alaan tuli lapsena vanhempien ystävän viisikymppisjuhlissa. Jalustalle oli viritetty videokamera kuvaamaan kekkereitä.

– Minusta se näytti ihan mielettömän tylsältä, että kamera tökötti vain yhdessä paikassa. Otin sen sitten jalustaltaan ja kuvailin kaikkea jännää, mitä löysin. Aikuiset eivät olleet niin innoissaan kun katsoivat myöhemmin, mitä kameralle oli tallentunut. Mutta siinä oli ensimmäinen aito Sasu Kerman -elokuva. Minä tykkäsin leikkiä kameralla ja halusin tehdä sitä lisää – nähdä, mitä sillä välineellä pystyy tekemään, Kerman muistelee.

Kermanin elokuvat käsittelevät usein esimerkiksi perhesuhteita sekä filosofisia ja spirituaalisia kysymyksiä. Esimerkkinä hän mainitsee elämän kuoleman jälkeen.

– En tee tarkoituksella synkkää. Esimerkiksi elokuvastani Patsaat kuolevat piti tulla komedia, mutta siitä tuli todella synkkä. Mutta jos yrittää väkisin tehdä väkisin jotain, siitä ei tule mitään. Jos vaikkapa maalaa jotain pitkään ja tulee blokki, kun sen kääntää ihan kokonaan toisin päin niin siihen usein löytääkin uuden kulman, Kerman kertoo.

Hyvä elokuva koskettaa. Kermanin teesi on, että hyvän elokuvan jälkeen tuntuu, kuin olisi syntynyt uudestaan.

– Siitä tulee jokin fiilis, se aiheuttaa myllerrystä. Olipa se tunne sitten jännitystä tai mitä hyvänsä.