Kansainväliset Suurmarkkinat jälleen Kuopiossa ensi viikolla - Kaikilta kauppiailta vaaditaan negatiivinen koronatestitulos

Kansainväliset suurmarkkinat saapuvat jälleen Kuopioon. Aija Pirinen
Inka Matilainen

Inka Matilainen

Kansainväliset Suurmarkkinat järjestetään jälleen Kuopion torilla ja sitä ympäröivillä kävelykatualueilla 12.–15.8. Tapahtumaan on ilmoittautunut yli 100 kauppiasta 25 eri maasta ja Suomen eri maakunnista. Myyjiä on erityisesti Euroopasta, mutta paikalla on kauppiaita ympäri maailmaa Amerikkaa ja Aasiaa myöten.

Tapahtumaa vietetään jälleen torstaista sunnuntaihin ja alueella on viime vuoden tapaan huomioitu tarkkaan koronaturvallisuus. Tapahtumaa luotsaava Ari Kallas TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus Oy:stä kertoo, että turvallisuuteen on panostettu valtavasti. Hän kertoo, että kaikki ulkomaalaiset kauppiaat on koronatestattu kahdesti ja he ovat olleet asianmukaisissa karanteeneissa. Myös kaikilta uusilta kotimaisilta kauppiailta velvoitetaan negatiivinen koronatestitulos.

– Olemme kiertäneet kesäkuusta lähtien, joten suurin osa kauppiaistakin on ollut mukana jo sieltä lähtien. Koronatestaus on ollut hyvä käytäntö, eikä kiertueella oli toistaiseksi ollut altistumisia. Esimerkiksi Raumalla meillä mukaan oli tulossa uusi kotimainen kauppias, joka oli kahteen kertaan rokotettu ja täysin terveeksi itsensä tunteva, mutta testissä selvisi, että hänellä on korona. Eli hän olisi ollut potentiaalinen levittäjä ilman testausta.

Markkinoiden kauppiaat on velvoitettu käyttämään kasvomaskia tai -visiiriä. Sitä toivotaan myös yleisöltä. Kallas sanoo, että tarjolla 250 ilmaista käsidesipistettä, käytäviä on levennetty, henkilökuntaa lisätty ja infoa on paitsi erilaisissa kylteissä myös kuulutuksina suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Kuopion Kansainväliset suurmarkkinat torstaista sunnuntaihin 12.–15.8. kauppatorilla ja sitä ympäröivillä kävelykatu-alueilla. Tapahtuma alkaa päivittäin kello 10.

Kommentoi