Musiikki on Markus Makkosen mukaan terapiaa, niin säveltäminen kuin sen kuuntelukin. Santtu Paananen

Mama, eli Markus Makkonen jäsentelee elämää räppäämällä: “Elämässä pitää olla vuoristorataa”

Markus Makkonen toteutti pitkäaikaisen musiikillisen haaveensa koronapandemian seurauksena.

Santtu Paananen

Totisuuskin poikii monesti jotain hyvää, toteaa Markus Makkonen, kuopiolainen opiskelija ja aloitteleva räppäri.

Koronatilanteen kanssa on pinnistelty jo puolisentoista vuotta. Korona on koskettanut jokaista, ja omalla tavallaan myös Makkosta. Tilanne oli osaltaan vaikuttamassa mama-taiteilijanimen ja uuden artistin syntyyn.

– Mama sai alkunsa koronan aikoihin. Ensimmäisenä koronasyksynä uitiin pohjavesissä: oli eroa, yksin omassa “studiossa” eli yksiössä elämistä. Oli yhtäkkiä todella paljon aikaa pohdiskella elämää, Makkonen kertoo.

Kirjoittaminen ja säveltäminen ovat olleet kuopiolaisopiskelijalle luonteva tapa tunteiden jäsentämiseen ja käsittelemiseen. Asioiden käsitteleminen musiikissa on kehittynyt osaksi Makkosen identiteettiä jo nuorena.

– Ajattelen, että en voisi olla huippu-urheilija, mutta ehkä muusikko.

Etenkin koronapandemian alkuvaiheessa elettiin aikaa, jolloin koettiin pysähtymisen olevan hyväksi. Pysähtyminen itsen ja olennaisten asioiden äärelle. Tämä sinänsä tuskallinenkin elämänvaihe johti Makkosen mukaan moniin hyviin asioihin.

Tämä biisi taas muistuttaa siitä, että täytyy koittaa tarrautua hetkeen, vaikka arki olisi joskus robottimaista.

Oululaislähtöisellä Makkosella oli aiempaa musiikillista taustaa muun muassa kaverin kanssa tehdyistä räp-kappaleista. Pitkäaikaisena haaveena oli ollut tehdä omannäköistä ja tinkimätöntä räppiä omalla artistinimellä. Makkonen tekee kappaleiden taustabiitit ja räppien äänittämiset itse. Tavoitteena on tehdä räppiä, jonka äänimaailma on sellaista, mitä Suomessa ei ole aiemmin kuultu.

Kappaleiden tunnelmat kallistuvat Makkosen mukaan “skidisti melankoliseen” päin. Maman musiikissa kuuluu melankolian lisäksi toivoa ja kaiken takana on positiivinen taustavire.

– Hauskaa oli huomata se, että en ole ikinä onnistunut tekemään mielestäni hyvää iloista biittiä, Makkonen nauraa.

Markus Makkonen eli mama on julkaissut uudella artistinimellä kaksi varsinaista kappaletta. Kappaleet “Sateenkaariledivalo” ja “Niinku Koala” tarjoavat näköalapaikkaa Makkosen mielenmaisemaan. Räp-kulttuurissa yleistä on tietynlainen machoilu, mitä kuopiolaisartisti pyrkii välttämään. Yhdeksi esikuvaksi Makkonen mainitsee suomalaisräppäri Haamun, joka räppää hänen mukaansa hyvistä asioista ja arvoista.

– Mama ei ole hahmo. Biisit tulevat omasta itsestä, elämästä, yhteiskunnasta. Biisit ovat enemmän pohdintaa kuin käskylauseita siitä, kuinka ajatella.

“Sateenkaariledivalo” ilmestyi kotikutoisen, Snapchat-puhelinsovelluksella kuvatun musiikkivideon kanssa toukokuussa 2021. Kappale kertoo värikkään vertauskuvan kautta elämän eri sävyistä. Artistin mukaan elämä on värikästä ja moninaista, mutta sitä myös reunustaa musta tausta kuten musiikkivideossakin.

– Elämässä pitää olla vuoristorataa, Makkonen pohtii hyväksyvästi.

“Niinku Koala” -kappale jatkaa samaa tyyliä: pehmeälle pohjalle rytmikkäästi lausuttua pohdiskelevaa runoutta. Toinen maman julkaisema kappale kertoo rivien välistä korona-ajan eristyselämästä ja niin kutsutusta kaukokaipuusta. Makkosen mukaan teemana on myös se, että ihminen tai kertoja elää tulevaisuudessa tai jossain muussa paikassa.

– Tämä biisi taas muistuttaa siitä, että täytyy koittaa tarrautua hetkeen, vaikka arki olisi joskus robottimaista. Ottakaa mallia mamasta, chillauksen ylijumalasta, Makkonen toteaa nauraen.

Mama

Maman vinkit chillaamiseen

1. Keitä itsellesi kaakaota.

2. Lämmitä itsellesi voileipä.

3. Mene viltin alle.

Etusivulla nyt