Kuopiossakin vietetään valtakunnallista puunhalailuviikkoa - Lehmuksia koristeltu vaneriruusuilla

Väinölänniemellä on merkattu useita lehmuksia halattavaksi.

Väinölänniemen lehmuksiin on teemaviikon ajaksi laitettu rusetteja. Vicente Serra
Inka Matilainen

Inka Matilainen

Kuopion kansallinen kaupunkipuisto on mukana puunhalausviikolla 23.–29.8. Puunhalausviikko on valtakunnallinen teemaviikko, jonka tarkoituksena on kannustaa ihmisiä arvostamaan omaa lähiympäristöään, viheralueita, metsiä ja puistoja. Tämän vuoden teemana on puiden monimuotoiset verkostot. Viikon aikana tuodaan esille myös kansallisten kaupunkipuistojen verkostoa ja niiden ominaispuita.

Kuopion kansallisen kaupunkipuiston ominaispuu on metsälehmus. Väinölänniemellä pääsee halailemaan noin satavuotiaita metsälehmuksia eli niinipuita Suomen vanhimmassa maisemapuistossa. Lehmuksia on halattavaksi Väinölänniemellä useita kymmeniä yksilöitä.

Teemaviikon kunniaksi Kuopion kaupunki kiinnittää Väinölänniemen uimarannan läheisyydessä kasvaviin lehmuksiin 10 kappaletta rusetteja. Ruseteilla somistettuja lehmuksia voi käydä halaamassa ja kuvaamassa teemaviikon aikana. Oman puunhalauskuvan voi halutessaan jakaa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #puunhalausviikko.

Kuopion kaupungin yleiskaavapäällikkö Heli Laurinen kertoo, että tempauksessa on mukana 10 kaupunkipuistoa ympäri Suomen ja jokaisesta kaupunkipuistosta haettiin kaupungin tarinaan tai kaupunkikuvaan voimakkaasti liittyvä puulaji.

– En halunnut nostaa Kuopiosta yksittäistä puulajia, vaan tuoda enemmänkin esiin Vänäriä, Suomen ensimmäistä kaupunkipuistoa, jossa on vahva lehtokeskus. Siksi puiksi valittiin lehmuksia.

Laurinen kertoo, että puihin kiinnitetyt ruusut ovat niin ikään luonnonmateriaalia ja ne on kiinnitetty puuystävällisesti.

– Materiaali on hyvin ohutta vaneria, ja värikin on tarkoituksella luonnonmukainen, jotteivat rusetit pomppaisi liian voimakkaasti esiin. Rusetit on myös kiinnitetty puuystävällisesti kiipeämällä ja rautalangalla ja toivon mukaan sellaiseen korkeuteen, että ne kestäisivät ilman ilkivaltaa viikon loppuun.

Materiaali on hyvin ohutta vaneria.

Kommentoi