Katja Toivanen tekee satumaisia Kuopio-kortteja - Katso upeat kuvat

Katja Toivasen korteissa ja tauluissa ilahduttavat tutut maisemat, paikat ja hahmot.

Hyvää mieltä, tuttuja paikkoja, värikästä ja satumaista tunnelmaa löytyy kuopiolaisen 28-vuotiaan Katja Toivasen Kuopio-aiheisista teoksista ja postikorteista. Kaiken taustalla on kuitenkin rakkaus omaa kotikaupunkia ja sen upeita vanhoja rakennuksia sekä maisemia kohtaan.

– Rakastan kotikaupunkiani Kuopiota, joten siksi teen juuri niistä kortteja ja tauluja paikallisten, turistien ja postcrossaajien iloksi. Tällä hetkellä valikoimasta löytyy Kauppahalli, Kesäinen tori, Puijon torni, Tuomiokirkko hääteemalla ja jouluinen Kuopion tori. Myös Vasikkasaaresta ja Valkeisenlammesta on olemassa teokset. Kesäinen tori kuva on ollut erityisen suosittu tänä vuonna, Katja kertoo.

Katja kertoo maalanneensa ja piirtäneensä 2-vuotiaasta lähtien. Hän käyttää itse kehittämäänsä sekatekniikkaa, jossa yhdistyy maalaus, lyijytäytekynä, tussit, puuvärit, akvarelli sekä leikkaa-liimaa-tekniikka.

– Tyylini on sisältää ripauksen satumaisuutta, huumoria, paljon värejä ja yksityiskohtia. Kaikki keinot on sallittu, kunhan lopputulos on oikeanlainen ja mieluisa. Kuvat ovat realistisen kauniita ja hauskoja tarpeen mukaan.

Tyylini on sisältää ripauksen satumaisuutta, huumoria, paljon värejä ja yksityiskohtia.

Tänä syksynä hän teki yhdestä pitkäaikaisesta haaveestaan totta perustamalla toiminimen Katjataide. Katja tekee taidetta ja tilauspiirroksia oheistyönä. Idea yrityksen tuotteisiin tuli kuitenkin ystävältä, joka toivoi paikalliseen Postcrossing-tapaamiseen Kuopio-teemaisen kortin kauppahallista.

– Sitten kokeilin tarjota korttejani myyntiin ja kun huomasin että myynti alkoi sujua aloin tehdä lisää Kuopio kortteja ja vähitellen niiden myyntipaikat ja valikoima ovat kasvaneet.

Ideoita kortteihin ja tauluihin syntyy niin omassa kuin miehen ja ystävien päässä nopeammin kuin Katja ehtii toteuttaa. Ehkä tulevaisuudessa niissä voi nähdä Vänärin ja palmut. Ehkä museon, josta kurkistaa mammutti.

– Teokset syntyvät kotona vaaleanpunaisessa huoneessa pienellä työpöydällä. Siinä onnistuu kaikki tarpeellinen. Saatan ottaa kaupungilla käydessäni valokuvia ja niiden pohjalta ideoida kuvaa tai etsiä netistä ideoita. Korteista saattaa joskus löytyä tuttuja hahmoja seikkailemasta, jos oikein tarkkaan tutkii. Ajatus onkin, että katse kiertää kuvassa ja aina huomaa jotain uutta ihmeteltävää.

Katja kertoo maalaavansa ja piirtävänsä aina, kun saa tilaisuuden kiireisessä lapsiperhearjessa.

– Kun isommat lapset ovat päivät koulussa ja eskarissa yritän pienissä erissä saada arkeeni mahtumaan aikaa taiteen luomiseen. Lapsiperhe-arjessa ja vieläpä villakoiran kanssa se on välillä lyhyitä pätkiä kerralla.

Kortteja on ostettavissa 37Lunkishopissa, Kuopion Suomalaisissa kirjakaupoissa, kauppahallissa, Puijon tornin myymälässä ja TaitoShopissa sekä tulevassa Designkaverien joulu pop -upissa Matkuksessa. Lisäksi tulevana joulukuuna 37Lunkishoppiin aukeaa myös Katjan porrasnäyttely, jossa esillä ovat kaikki Kuopio-kuvat. Lisäksi tälle joululle tulee myös Kuopio-joulukalenteri.

– Pitkän pohdiskelun ja positiivisen kannustuksen myötä sain toteutettua täksi jouluksi Kuopio-joulukalenterin.

Luukkujen takana on tarkoin mietityt ja hauskat kuvitukset. Kalenterin painatuksen hoiti taitavasti Kuopion Liikekirjapaino.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut