Minun kaupunginosani: Titta viihtyy Puijonlaaksossa, jossa saa olla omassa rauhassa, mutta aivan keskustan kupeessa: "Tällä hetkellä minulla ei ole halua muuttaa pois"

Puijonlaaksossa asuva Titta Mönkkönen voi ihailla Puijon tornia suoraan kotipihaltaan, eikä ikimetsiin lenkillekään ole kuin muutama hassu askel.
Inka Matilainen

Inka Matilainen

Oma rauha, kaikki tarpeellinen ihan vieressä ja silti lyhyt matka keskustaan vaikka kävellen. Siinäpä tärkeimmät syyt, miksi Titta Mönkkönen viihtyy Puijonlaaksossa.

Sosionomi-diakoniksi Pieksämäellä monimuoto-opintoina opiskeleva Mönkkönen kertoo muuttaneensa Puijonlaaksoon vuosi sitten. Aikaisemmin hän on asunut Särkilahdessa ja Neulamäessä.

– Olen tällä hetkellä harjoittelussa ja muutenkin opintoja tehdään paljon etänä, joten Kuopiossa ja Puijonlaaksossa asuminen ei ole ollut ongelma.

Mönkkönen sanoo, että Puijonlaakso on sopivasti syrjässä keskustan vilinästä, vilkkeestä ja metelistä. Alueelta löytyy muun muassa kaksi kauppaa, joista löytyy postin palvelut, apteekki, kahvila, hierontapalveluita, R-kioski ja kirjastokin. Ja kaiken tämän lisäksi ovat myös luonto ja upeat lenkkimaastot. Joka paikkaan pääsee näppärästi vaikka kävellen.

– Täällä on tavallaan oma rauha ja lenkille pääsee joka pihasta ja Vilkku-fillareita on kesäaikaan hyvin saatavilla. En omista edes autoa, vaan kuljin harjoitteluun kesällä Vilkku-fillareilla tai kävellen. Nyt kävellen tai bussilla. Välillä teen keikkaa Petoselle ja on kätevää, kun ei tarvitse edes vaihtaa bussia kun sinne menee. Tänne ruoan kotiinkuljetuskaan ei maksa mitään.

Nykyisessä osoitteessa Sompatiellä Mönkkönen on viihtynyt hyvin. Kun tytär muutti pois kotoa vaihtoi hän samassa talossa hieman pienempään asuntoon.

Tällä hetkellä minulla ei ole halua muuttaa täältä pois.

Pihasta on lyhyt matka lenkille Puijon ihaniin metsiin.

– Koskaan ei tietenkään tiedä, miten elämä menee, mutta tällä hetkellä minulla ei ole halua muuttaa täältä pois.

Jos jotain parannettavaa alueelta pitäisi keksiä, olisi Mönkkösen toiveissa kirpputori. Pysäköintiin hän haluaisi myös kiinnitettävän huomiota.

– Täällä on parkkipaikkaongelma. Jos ystäviä tulee kylään, on todella hankala sanoa, mihin he voisivat autonsa jättää, kun paikkoja ei juuri ole. Lisäksi erilaisia kolmannen sektorin palveluita kuten erillinen asukastupa voisi olla enemmän.

Juttusarja

Minun kaupunginosani

Minun kaupunginosani on uusi juttusarja, jossa esitellään Kuopion kaupunginosia asukkaiden silmin.

Sarjassa kuopiolaiset pääsevät kertomaan mikä on parasta ja hienointa juuri heidän kaupunginosassaan, ja miksi he haluavat asua juuri siellä.

Mukaan haastateltavaksi voi ilmoittautua sähköpostilla: toimitus@viikkosavo.fi

Kommentoi