Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minun kaupunginosani | Palveluiden vieressä, metsän äärellä – Taru Liimatainen on ”juminut” Särkiniemessä jo yli 20 vuotta

T aru Liimatainen on asunut 23 vuotta Kuopion Särkiniemessä. Lapsuus ja nuoruus meni Niuvanniemen ja Vehmasmäen alueilla. Särkiniemeen hän muutti opiskelija-aikoina, kokeiltuaan useampia vaihtoehtoja. Lopulta edullisin ja sopivin löytyi ”Särkkäristä” ja vuosien mittaan Liimatainen sanoo kasvaneensa kiinni alueeseen.

– Tämä on nyt neljäs asuntoni Särkiniemessä. Alue on ollut monenlaiseen elämäntilanteeseen hyvä paikka asua. Lapsen ollessa pieni oli kiva kun asuu turvallisella alueella, josta löytyi myös turvallinen pieni koulu.

Liimatainen kulkee töihin KYSille ja muihinkin menoihin pääsääntöisesti polkupyörällä ja jalkaisin, toisinaan bussilla - olipa kesä tai talvi. Auto perheeseen hankittiin vasta pari viikkoa sitten, jotta Liimataisen poika voi harjoitella ajamista. Särkiniemen sijainti on ratkaisussa avainasemassa.

– Minusta tämä on kaupunkiasumista parhaimmillaan, kun kaikkialle on lyhyt matka ja helppo mennä. Autoa ei ole tarvittu. Olen pojallekin opettanut, että ”vie mennessä, tuo tullessa”. Eli kun polkupyörällä ei isoja ostoksia voi tehdä, ostaa hän itse tarvitsemansa kaupasta.

Särkiniemestä löytyy Liimataisen mielestä kaikki tarpeellinen normaaliarjen tueksi. On kauppa, huoltoasema ja ravintolakin. Postinkin palvelut ovat löytäneet paikkansa. Vettä on joka puolella, joten kesällä voi pulahtaa uimaan ja talvella jäälle. Lukuisia metsäreittejä pitkin pääsee eri puolille Kuopiota. Ainoana puutteena hän kaipaa lähikirjastoa.

– On hienoa, kun on aivan metsän äärellä, mutta silti palveluiden saavutettavissa. Ja täällä on kävelymatkan päässä Kuopion parhaat kirppiksetkin! Se lähikirjaston puute korostuu lapsiperheiden kohdalla, mutta on se tärkeä monelle työssäkäyvälle aikuisellekin.

Kaikkialle on lyhyt matka ja helppo mennä.

Jopa täydennysrakentamista Liimatainen pitää hyvänä asiana. Hän uskoo sen turvaavan alueen palveluita jatkossakin.

– Toivoisin vain, että täydennysrakentamiseen käytettäisiin vanhoja rakennustontteja ja luontoalueet jätettäisiin rauhaan. Asuntokannassa on täällä se hyvä puoli, että tarjolla on monenlaisia asuntoja. On uutta ja vanhaa, jota pidetään kunnossa, eli siis myös monen hintaisia asuntoja.

Kun Liimatainen koittaa miettiä, mikä asuinalueessa olisi suoranaisesti vikana, ei hänelle tule mieleen mitään.

– Kai minä aika tyytyväinen olen kun täällä ”jumin”. Asukasyhdistyskin on täällä hyvin aktiivinen. Jos jotain saisi toivoa, niin sitä, että asukkaat itse huolehtisivat paremmin alueistaan, kuten olemalla esimerkiksi roskaamatta.