Minun kaupunginosani | ”Kaikki käy niin nopeasti, kun kaikki on niin lähellä” – Anna-Maijan unelmien koti löytyi vanhasta Turon tehtaasta, Niiralasta on lyhyt matka joka paikkaan

Kaikki tiet vievät lopulta kotikaupunkiin Kuopioon.

Näin kävi myös pääkaupunkiseudulla yli kolmekymmentä vuotta asuneelle Anna-Maija Rissaselle ja hänen miehelleen Juha Rissaselle.

– Korona oli laukaiseva tekijä muuttaa takaisin Savoon viime elokuussa. Kun meille vielä löytyi unelmiemme asunto vanhasta Turon tehtaasta Niiralasta, niin päätös sai lopullisen sinetin, vaikka viihdyimme Helsingissä erittäin hyvin, Anna-Maija taustoittaa.

Rissaset lähtivät työn perässä Kuopion Puijonlaaksosta Helsinkiin vuonna 1989, kun pankkialalla työskennellyttä Juhaa pyydettiin sinne töihin.

– Itse otin virkavapaata Kansanterveyslaitokselta ja menin Otaniemeen Teknilliseen korkeakouluun kesätöihin ja jatkoin parinkymmenen vuoden ajan korkeakoulun hallinnossa opintosihteerinä. Koti löytyi myös Espoosta, Anna-Maija kertoo.

Vuosikymmenet pääkaupunkiseudulla olivat mukavaa aikaa.

Torille kahville kävelee kotoa kymmenessä minuutissa.

– Työyhteisöni oli aivan ihana. Helsingin seudulta saimme myös paljon ystäviä paitsi töistä, myös harrastusten parista. Asuimme kaikkiaan kolmessa eri paikassa, ja saimme myös naapureiden joukosta hyviä ystäviä.

Kuopioon Rissaset muuttivat uudelta asuinalueelta Helsingin Kruunuvuorenrannasta meren läheisyydestä Helsingistä.

– Paluumuuton Kuopioon tehnyt ystävämme alkoi houkutella meitä kaikin keinoin takaisin kotikonnuille, Anna-Maija Rissanen muistelee.

– Olimme olleet ilmeisesti kaukaa viisaita, kun olimme aikoinaan hakeneet jonotusnumeron entisen Turon tehtaan asumisoikeusasuntoihin. Ystävämme asuvat tässä samassa talossa, jota olimme aina ihailleet täällä kylässä käydessämme. Lopulta mietinkin, että jos Kuopioon muutamme, niin sitten tähän taloon.

Niiralassa parasta Anna-Maijan mielestä on tietenkin asunto historiaa huokuvassa suojelukohteessa, joka on myös esteetön.

– Pidän vanhan tehdaskiinteistön määrätynlaisesta rosoisuudesta. Asunto, josta muutimme, oli aivan uusi, mutta jollakin tavalla steriili, kuten uudet asunnot yleensä, hän toteaa.

Paljon pisteitä saa myös Valkeisenlampi, joka viehättää meren rannalta muuttanutta.

– Se on siisti ja kaunis paikka jokaisena vuodenaikana. Olen jättänyt sisäharrastukset, hiihdon ja laskettelun, mutta tykkään kävellä ja kävelyyn Valkeisenlammen tienoot tarjoavat upeat mahdollisuudet, Anna-Maija iloitsee.

– Välillä on mukava jäädä istumaan penkille ja katselemaan lammen alueen kaunista maisemaa.

Rissasille mielenpainuva hetki oli, kun pastori Alavan seurakunnasta kävi siunaamassa kodin. Papin kanssa löytyi heti yhteisiä tuttuja keskustelun edetessä.

– Kuopioon ja Niiralaan muutto merkitsee meille myös tukevaa turvaverkkoa, sillä sukulaiset ja jo teini-iästä tutut ystävät asuvat Kuopiossa.

Kulttuuria Rissaset harrastavat monipuolisesti, ja Niiralasta Kuopion kaupunginteatterille sekä Kuopion Musiikkikeskukselle pääsee hyvällä ilmalla kätevästi kävellen.

– Ehdimme syksyn aikana käydä kolmesti teatterissa, josta erityisesti mieleen jäi Agnes, Anna-Maija Rissanen kertoo.

– Musiikkikeskuksen syksyn tarjonnasta vaikutuksen teki Manhattan Transferin esitys. Minnan taivas -oopperaa menemme katsomaan, kun esitykset voidaan järjestää. Pidän myös paljon Kuopion museon kulttuurikahvilasta.

Myös torin tienoot viehättävät.

– Torille kahville kävelee kotoa kymmenessä minuutissa. Kaikki käy niin nopeasti, kun kaikki on niin lähellä. Arjessa ei välttämättä autoa tarvitse.

Helsingistä Anna-Maija kaipaa paitsi lukuisia ystäviään, myös tunnelmallisia kahviloita.

– Kuopioon toivoisin ihania aikuisten makuun sopivia kahviloita, joihin voisi mennä yhdessä ystävien kanssa, kuten Helsingissä oli tapana, hän mainitsee.

– Lisäksi sunnuntai-iltaisin saisi olla nykyistä enemmän ruokaravintoloita avoimina. Etsimme turhaan riittävän pitkään avoinna olevaa ruokapaikkaa ystävien kanssa eräänä sunnuntai-iltana Kuopion Musiikkikeskuksella olleen esityksen jälkeen.

Mökkimatka Nilsiään lyheni merkittävästi Niiralaan muuton ansiosta.

– Mieheni tykkää käydä Tahkolla hiihtämässä ja laskettelemassa.

Juttusarja

Minun kaupunginosani

Minun kaupunginosani on uusi juttusarja, jossa esitellään Kuopion kaupunginosia asukkaiden silmin.

Mukaan haastateltavaksi voi ilmoittautua sähköpostilla toimitus@viikkosavo.fi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut